Tervehdys lukijat!
Nyt on aika katkaista blogimme pitkä hiljaisuus. Tekstin laadulla ei (tällä kertaa) ole väliä, tärkeintä on pelastaa blogi painumasta unholaan kovin kirjoituksentäyteisen kesän jälkeen. Lokakuun kunniaksi Rex listaa teille elämänsä keikat. Niitä muistui äkkiseltään mieleen neljä. Järjestys on sekalainen.
1. Patti Smith, Huvilateltta Helsingin juhlaviikot 2005
Oli elokuun viimeinen päivä ja Rex oli lopettanut työskentelyn Sibeliuksen syntymäkodissa. Hämeenlinnan rautatieasemalla kriitikko hylkäsi runollisesti kimpun ruusuja kakkosraiteen penkille ja suuntasi yksin ja uupuneena kohti Helsinkiä. Huvilateltta oli entuudestaan tuntematon paikka ja illan keikasta ei ollut minkäänlaista ennakkoajatusta. Rex elätteli varovaisia toiveita siitä, että setti sisältäisi joitakin vanhojakin kappaleita.
Keikka alkoi ajallaan alkuillasta ja Patti bändeineen asteli rennosti lavalle. Ensimmäinen kappale oli Space Monkey, jota Rex ei ollut todellakaan kuvitellut kuulevansa. "Täähän on, täähän on..", sopersi kriitikko konserttiseuralaiselle ja tämän poikaystävälle.
Siitä saakka keikka oli yhtä jumalallista juhlaa. Patille hurrattiin kaikki välispiikit seisten, ihmiset tanssivat tai vain istuivat ja nauttivat. Kaikilla oli tilaa ja tunnelma oli kerrankin aivan aidosti käsin kosketeltavissa. Patti soitti käytännössä koko Land-levyn a-puolen, Because the Nightkin tuli viisasti keskellä settiä. Bändi oli hyvä ja varsikin rokimmat vedot nostivat kylmiä väreitä. "Ei saatana", huoahti muuten aika lailla mykistynyt seuralainen Free Moneyn lähtiessä todella käyntiin.
Rex ei löydä keikasta mitään miinusta. Edes etualalla tanssinut Michael Monroe ei ärsyttänyt. "Mennään naimisiin!" huusi joku yleisöstä erittäin hyväntuuliselle artistille ja Rex toivoi aivan samaa. Keikasta teki erityisen hyvän myös se, että mitään päihteitä ei tarvittu täysin huumaantuneen tilan saavuttamiseen.
2. Kauko Röyhkä Yo-talo, syyskuu 2006
Kauko Röyhkän keikalla tilanne oli päihteiden osalta toisenlainen. Seuralainen oli sama kuin Patti Smithissä, ja tällä kertaa oltiin tukevasti juovuksissa jo hyvissä ajoin ennen keikkapaikalle saapumista. Kun alku sitten venyi yli tunnilla, juhlatunnelma oli taattu. Kauko oli julkaissut ennen keikkaa tuplakokoelman Lauluntekijä. Siksi odotukset olivat korkealla koskien vanhempia biisejä, joita kumpikin Kauko-fani oli kuullut aiemmin vain muutamia.
Illan keikka koostui pelkistä hiteistä mukaanlukien se ihka-ensimmäinen ihanuus, Steppaillen. Aika pian Rex ystävineen tunki lähelle eturiviä ja palkitsi jokaisen kappaleen eläimellisellä huudolla ja vapautuneen lennokkaalla tanssilla. Illasta teki suurenmoisen onnistuneiden rakkaiden kappaleiden kuulemisen lisäksi artistin ja Rexin ja hänen ystävänsä välinen kontakti. Kauko kutsuttiin esimerkiksi jatkoille Hervantaan rakkaudentunnustusten saattelemana. Illan hienoimmat biisit olivat Kesäpäivä ja kaiken kruunannut Majavalakki. Muistelen iltaa ikuisesti lämmöllä.
3. Ultra Bra, Ankkarock 2001
Ultra Bran viimeinen festarikeikka oli monivuotisen hartaan ihailun joutsenlaulu. Yhtye tutustutti Rexin keikoilla ja festivaaleilla käymiseen ylipäänsäkin. Viimeistä keikkaa edelsi sähköpostin vaihto Joelin kanssa, ja arvuuttelu siitä, mitä vanhaa ja erityistä Korsossa kuullaan. Tunnelma eturivissä oli todellakin poikkeuksellinen. Ennen keikkaa yleisö lauleskeli lämpikseen yhdessä kaikenlaisia Ultra Bran kappaleita, soitinosuudet mukaanlukien.
Jäähyväiskeikka tuskin oli yhtyeen paras, mutta silloin vielä alaikäinen Rex otti siitä kaiken irti läheisimpien Ultra Bra -ystävien kanssa. Keikkaan kuuluivat niin sadetakit kuin Eniten- ja Tyttöjen välisestä ystävyydestä -läpsytyksetkin. Paras yllätys oli kappale, jonka Arto Talme spiikkasi kertovan kulkuvälineistä. Viereiselle siskolleen Rex kiljui minkä jaksoi: "Tajuutsä! Nyt tulee Veturi, taksi, valtamerilaiva! Tajuutsä!"
4. Pmmp, Huvilateltta 2007
Blogissa jo kertaalleen mainostettu Pmmp yltää myös listalle mennen tullen. Yleensä niin pidättyväinen Rex itki keikasta noin puolet oikein huolella. Koko Pmmp:n tuotanto uusina ja vanhoina versioina ja kaikki aivan sairaassa vedossa. Paljon parempaa ei varmasti omalle kohdalle satu.
Wednesday, October 8, 2008
Thursday, July 24, 2008
Kesäloma 2008
Viime viikolla Ele oli onnellinen. Elellä oli kesäloma! Edellisen kerran virallisella kesälomalla Ele oli vuonna 1998. Vuodesta 1999 eteenpäin Ele on ollut kesät kesätöissä. Joten odotukset tälle neljän päivän kesälomalle olivat, noh, kohtalaisen vaativat.
Kesäloma alkoi tiistaina. Tiistain Ele suoritti kotihommia. Todella tylsää, ei siitä sen enempää. Illalla Ele nautti TawastBankin vadelma-sangriasta. Nam, kesälomafiilis alkoi jyrätä...
Keskiviikkona Ele pakkasi itsensä, ystävänsä ja kummipoikansa autoon ja suuntasi kohti Kirkkonummea. Kirkkonummella asustaa ystävä aviopuolisonsa ja kahden lapsen kanssa. Puhuttiin lapsista. Oli mukavaa. Illalla alkoi, Elen mielestä kesälomaan kuuluva, kesälomamatka. Se alkoi Hämeenlinnan rautatieasemalta ja suuntasi ensimmäisenä Tampereelle. Suvilaivassa nautittu tumma olut sai Elen rentoutumaan siinä määrin, että kesälomalaiselle ominainen hömelö virne pääsi pilkahtamaan. Tämän jälkeen oli aika nousta kesälomalle kuljettavaan kuljetusvälineistöön, asuntoautoon. Kuskina toimi Elen isä ja ensimmäinen etappi ja yöpymispaikak oli Kalkunkulmassa. Elen isi heitti (jälleen) vitsin:
- Miksi Tampereella on Kalkun kaupunginosa??
- Koska muuten Tampere olisi kalkutta... hehe.
Torstaiaamuna heräsimme ja suuntasimme shoppailemaan Tampereen keskustaan. Kengät, takki, sukkia, päänsärkylääkettä, desinfioimisainetta, vessapaperia, Jägermeisteria, mehua, shampoota, muovisia snapsilaseja... Tämän kaiken shoppailun jälkeen Ele ja isi uupuivat ja siirtyivät Nokian välittömään läheisyyteen. Tarkoitus oli siirtyä asuntoautolla Nokialla asuvien tuttavien pihaan, josta mukaan lähtisi lisää porukkaa. Aikataulujen sopimattomuudesta johtuen Ele ja isä lopettivat ajamisen, siirtyivät Iisopin alakerrassa olevan Neliapilan biljardipöydän ja oluthanojen ääreen. Siltä paikalta meidät ja auto noudettiin muutaman tunnin jälkeen. Söimme, pakkasimme autoa hieman lisää ja lähdimme suuntaamaan kohti Poria. Perillä löimme auton parkkiin (jälleen) tuttujen pihaan, avasimme markiisin ja aloitimme rilluttelun. Lopulta nauru hyytyi ja porukka väsähti. Emme saaneet isin päätä käännettyä viereisen pellon viljastakaan. Tappelu olisi tullut, jollei Nukku-Matti olisi viekoitellut. Edessä oli kuuma, erilaisten eläinten äänten täyttämä ja pahan hajuinen (viisi ihmistä asuntoautossa) yö.
Perjantai-aamu valkeni aurinkoisena, lämpöisenä ja odottavaisena. Heti herättyään Ele pulahti Kokemäenjokeen ja virkistäytyi kunnon aamu-uinnilla. Luksusta! Pakollisten heräilyjen, hiusten laiton, syömisen ymsyms jälkeen suuntasimme jalan kohti Porin Jazzkatua. Kävimme syömässä, näimme Sinnemäen ja siirryimme terassille. Siinä nautiskelimme elämästä siihen asti, kun Elen veli Honales ja veljen avovaimo Hortonomi (koita sanoa viisi kertaa nopeasti!) saapuivat paikalle. Taksi lennosta ja kamat autoon, piknik-kamat kantoon ja kohti Kirjurinluotoa. Paikat saatiin juu, mutta lavasta ei hajuakaan. Ilmeisesti ne muutama kymmenen tuhatta ihmistä oli tulleet ennen meitä juuri siitä syystä. Eli siis nähdäkseen lavan. Ei se kuitenkaan menoa haitannut. Santanan tahtiin, auringon paistaessa ja Heinäluoman istuessa viereisellä viltillä söimme, joimme, keskustelimme ja ihailimme Santanan sulosointuista kitaraa. Plussaa Kirjurinluodolla olleille festarivessoille, jotka olivat siis ihan oikein kunnon pönttöjä. Ja siistejä. Ja paperiakin oli. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, samoin Santanan tilu-liluttelu. Otimme tavarat kokoon, porukan kokoon ja lähdille kohti residenssiämme. Diplomi-insinööri, insinööri ja teknikko myös kokosivat teltan. Se oli hauskaa se. Onneksi porukassa oli teknikko, koska muuten mukana ollut "sisäisellä jalkapumpulla toimiva" makuupatja olisi jäänyt ohuenlaiseksi. Osa väsähti ja meni nukkumaan. Osa (Ele included) lähti kohti Jazz katua. Ilta meni mitä rattoisammin ja vieno hymy naamalla lopulta päädyimme unten maille.
Lauantaiaamuna heräsimme, uimme, söimme ja pakkasimme tavarat. Hieman heikon olon siivittelemänä alkoi matka Nokian kautta Tampereelle. Elellä oli treffit. Tai siis piti olla. Ele myöhästyi itsestään riippumattomista syistä. Pahoitteluni siitä. Universumihan tietää, että Ele ei ikinä myöhästy, jos se on hänestä itsestään kiinni. Noh, vaikkei treffejä ollutkaan oli Elellä varsin rento tunnelma Honaleksen, Hortonomin ja isin kanssa Iron Maidenin keikalla. Torneista paukahtanut "2 minutes to midnight" aloitti aivan korvia huumavan hittiputken! Ja kyseessä tosiaan oli korvia huumaava. Ele ihmettelee, jos korvatulpattomat eivät saaneet kuulovaurioita. Bruce vaihteli vaatteita ehkä useammin kuin Britney yhden keikan aikana, tästä plussaa! Samoin plussaa myös upeasta valoshowsta ja spiikeistä. Esimerkiksi spiikki vanhasta merimiehestä ja albatrossista (oh, that is not an albatross. That is a seagull. Well, I'm sorry about that but the seagull was much cheaper than a real albatross. Think how hard it was to train the seagull to fly over the stadium exactly at the right time.) kutkutti Elen mieltä. Rokkisetä olikin hauska mies. Potin räjäytti lopulta "Fear of the Dark" ja "Run to the Hills". Fiilis oli katossa ja stadionilla se katto on korkealla! Viimeisen kappaleen jälkeen alkanut huutometeli, taputus, kiljunta, tömistys, vislaus ja kaikenlainen muu äänen tuottaminen kuului luultavasti Lempäälään asti. Ainakin. Valitettavasti kaikki hyvä loppuu aikanaan, samoin myös Iron Maidenin Ratinan keikka.
Lauantaiyönä Ele istui omalla sohvalla. Keikkafiilis oli hiipunut ja tilalle oli tullut alkava epätoivo maanantaina jälleen jatkuvasta raadannasta. Ei voi muuta. Se täytyy myöntää, että kivaa oli! Ja riemulla Ele odottaa ja suunnittelee kesää 2009 ja neljän viikon (!) kesälomaa.
Kesäloma-arvostelu 9
Santana 6
Iron Maiden 9
Kesäloma alkoi tiistaina. Tiistain Ele suoritti kotihommia. Todella tylsää, ei siitä sen enempää. Illalla Ele nautti TawastBankin vadelma-sangriasta. Nam, kesälomafiilis alkoi jyrätä...
Keskiviikkona Ele pakkasi itsensä, ystävänsä ja kummipoikansa autoon ja suuntasi kohti Kirkkonummea. Kirkkonummella asustaa ystävä aviopuolisonsa ja kahden lapsen kanssa. Puhuttiin lapsista. Oli mukavaa. Illalla alkoi, Elen mielestä kesälomaan kuuluva, kesälomamatka. Se alkoi Hämeenlinnan rautatieasemalta ja suuntasi ensimmäisenä Tampereelle. Suvilaivassa nautittu tumma olut sai Elen rentoutumaan siinä määrin, että kesälomalaiselle ominainen hömelö virne pääsi pilkahtamaan. Tämän jälkeen oli aika nousta kesälomalle kuljettavaan kuljetusvälineistöön, asuntoautoon. Kuskina toimi Elen isä ja ensimmäinen etappi ja yöpymispaikak oli Kalkunkulmassa. Elen isi heitti (jälleen) vitsin:
- Miksi Tampereella on Kalkun kaupunginosa??
- Koska muuten Tampere olisi kalkutta... hehe.
Torstaiaamuna heräsimme ja suuntasimme shoppailemaan Tampereen keskustaan. Kengät, takki, sukkia, päänsärkylääkettä, desinfioimisainetta, vessapaperia, Jägermeisteria, mehua, shampoota, muovisia snapsilaseja... Tämän kaiken shoppailun jälkeen Ele ja isi uupuivat ja siirtyivät Nokian välittömään läheisyyteen. Tarkoitus oli siirtyä asuntoautolla Nokialla asuvien tuttavien pihaan, josta mukaan lähtisi lisää porukkaa. Aikataulujen sopimattomuudesta johtuen Ele ja isä lopettivat ajamisen, siirtyivät Iisopin alakerrassa olevan Neliapilan biljardipöydän ja oluthanojen ääreen. Siltä paikalta meidät ja auto noudettiin muutaman tunnin jälkeen. Söimme, pakkasimme autoa hieman lisää ja lähdimme suuntaamaan kohti Poria. Perillä löimme auton parkkiin (jälleen) tuttujen pihaan, avasimme markiisin ja aloitimme rilluttelun. Lopulta nauru hyytyi ja porukka väsähti. Emme saaneet isin päätä käännettyä viereisen pellon viljastakaan. Tappelu olisi tullut, jollei Nukku-Matti olisi viekoitellut. Edessä oli kuuma, erilaisten eläinten äänten täyttämä ja pahan hajuinen (viisi ihmistä asuntoautossa) yö.
Perjantai-aamu valkeni aurinkoisena, lämpöisenä ja odottavaisena. Heti herättyään Ele pulahti Kokemäenjokeen ja virkistäytyi kunnon aamu-uinnilla. Luksusta! Pakollisten heräilyjen, hiusten laiton, syömisen ymsyms jälkeen suuntasimme jalan kohti Porin Jazzkatua. Kävimme syömässä, näimme Sinnemäen ja siirryimme terassille. Siinä nautiskelimme elämästä siihen asti, kun Elen veli Honales ja veljen avovaimo Hortonomi (koita sanoa viisi kertaa nopeasti!) saapuivat paikalle. Taksi lennosta ja kamat autoon, piknik-kamat kantoon ja kohti Kirjurinluotoa. Paikat saatiin juu, mutta lavasta ei hajuakaan. Ilmeisesti ne muutama kymmenen tuhatta ihmistä oli tulleet ennen meitä juuri siitä syystä. Eli siis nähdäkseen lavan. Ei se kuitenkaan menoa haitannut. Santanan tahtiin, auringon paistaessa ja Heinäluoman istuessa viereisellä viltillä söimme, joimme, keskustelimme ja ihailimme Santanan sulosointuista kitaraa. Plussaa Kirjurinluodolla olleille festarivessoille, jotka olivat siis ihan oikein kunnon pönttöjä. Ja siistejä. Ja paperiakin oli. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, samoin Santanan tilu-liluttelu. Otimme tavarat kokoon, porukan kokoon ja lähdille kohti residenssiämme. Diplomi-insinööri, insinööri ja teknikko myös kokosivat teltan. Se oli hauskaa se. Onneksi porukassa oli teknikko, koska muuten mukana ollut "sisäisellä jalkapumpulla toimiva" makuupatja olisi jäänyt ohuenlaiseksi. Osa väsähti ja meni nukkumaan. Osa (Ele included) lähti kohti Jazz katua. Ilta meni mitä rattoisammin ja vieno hymy naamalla lopulta päädyimme unten maille.
Lauantaiaamuna heräsimme, uimme, söimme ja pakkasimme tavarat. Hieman heikon olon siivittelemänä alkoi matka Nokian kautta Tampereelle. Elellä oli treffit. Tai siis piti olla. Ele myöhästyi itsestään riippumattomista syistä. Pahoitteluni siitä. Universumihan tietää, että Ele ei ikinä myöhästy, jos se on hänestä itsestään kiinni. Noh, vaikkei treffejä ollutkaan oli Elellä varsin rento tunnelma Honaleksen, Hortonomin ja isin kanssa Iron Maidenin keikalla. Torneista paukahtanut "2 minutes to midnight" aloitti aivan korvia huumavan hittiputken! Ja kyseessä tosiaan oli korvia huumaava. Ele ihmettelee, jos korvatulpattomat eivät saaneet kuulovaurioita. Bruce vaihteli vaatteita ehkä useammin kuin Britney yhden keikan aikana, tästä plussaa! Samoin plussaa myös upeasta valoshowsta ja spiikeistä. Esimerkiksi spiikki vanhasta merimiehestä ja albatrossista (oh, that is not an albatross. That is a seagull. Well, I'm sorry about that but the seagull was much cheaper than a real albatross. Think how hard it was to train the seagull to fly over the stadium exactly at the right time.) kutkutti Elen mieltä. Rokkisetä olikin hauska mies. Potin räjäytti lopulta "Fear of the Dark" ja "Run to the Hills". Fiilis oli katossa ja stadionilla se katto on korkealla! Viimeisen kappaleen jälkeen alkanut huutometeli, taputus, kiljunta, tömistys, vislaus ja kaikenlainen muu äänen tuottaminen kuului luultavasti Lempäälään asti. Ainakin. Valitettavasti kaikki hyvä loppuu aikanaan, samoin myös Iron Maidenin Ratinan keikka.
Lauantaiyönä Ele istui omalla sohvalla. Keikkafiilis oli hiipunut ja tilalle oli tullut alkava epätoivo maanantaina jälleen jatkuvasta raadannasta. Ei voi muuta. Se täytyy myöntää, että kivaa oli! Ja riemulla Ele odottaa ja suunnittelee kesää 2009 ja neljän viikon (!) kesälomaa.
Kesäloma-arvostelu 9
Santana 6
Iron Maiden 9
Monday, July 14, 2008
Artistityyli Ruisrockissa
Pitkän tauon jälkeen Rex palaa bloginsa pariin. Rakkauden kesän vietäväksi joutunut kriitikko oli muutama viikko sitten ensimmäisillä festareilla, Turun perinteisessä Ruisrockissa. Arvostelussa artistien tähtityyli ja muut ulkomusiikilliset seikat. Aion sanoa vähän kaikista, joita näin.
Lauantai
1. Scandinavian music group
"..sen huonommin muistan kaiken muun" ja siinä oli koko Smg Rexin osalta. Terhillä taisi olla mustaa päällä. Ei arvosanaa.
2. Jonna Tervomaa
Jonna on tainnut ottaa permanentin, koska hiukset ovat jo pidemmän aikaa olleet samanlaisella villillä kiharalla. Ja mikäs siinä, kampaus pukee laulajaa paremmin kuin tämän vuosia suosima lyhyt malli. Jonna suosii myös housut ja hame -yhdistelmää, josta Rexille tulee mieleen vuosi 1999. Harmaan ja punaisen yhdistelmä oli väreiltään kaunis, mutta asu oli kyllä aika typerä muuten. Arvosana 3.
3. Risto
Riston solisti Risto Yli-Härsilä esiintyi tutusti kotoisassa raitapaidassa. Oma tyyli on löytynyt ja tukee hienosti yhtyeen musiikillista maailmaa. Tuli heti sellainen olo, että ai ristohan se siellä. Arvosana 7.
4. Cmx
Jos Jonna Tervomaa on viime vuosina hieman paaristunut, niin A. W. Yrjänä oli jo niin lähellä laulava lihapulla -osastoa, että monelta loksahti suu auki. Ilmeisesti Aki oli antanut periksi Porvoon ravintoloiden antimille ja jättänyt liikunnan pois. Kovasti joutui kaivamaan muistilokeroista sitä Yrjänää, joka esiintyi Rexin ensimmäisellä Cmx:n keikalla 2002. Ja aika turpea oli Halmkronakin.
No, ei se mitään, kilot pukevat miehiä yleensä ihan hyvin. Arvosana 4.
5. The Ark
Totuuden nimissä on myönnettävä, että Arkista muistijäljet jätti vain Ola Salo ja Abban Björnin näköinen apinamainen mutta sympaattinen kitaristi. Mutta Ola! Kuulemma Jesus Christ Superstaria varten parran kasvattanut Salo oli vaihtanut pöhöttyneen verestäväsilmäisen Marc Bolan glamrock -tyylin Bee Gees-henkiseen kokonaisuuteen. Ja kyllä se Olaa pukikin. Pitkästä aikaa Salo oli vitsikkäästi puoleensavetävä. Arvosana 9.
6. Him
Rex ei nähnyt lavalle eikä screenille. Ei yhdellä eikä kahdella silmällä. Ville Valolla oli pipo. Se on yleensä aika juntti asuste. Epävarma arvosana 3.
Sunnuntai
1.Yup
Yup oli paljon rokimpi kuin kriitikko muistikaan. Jarkko Martikainen näytti pidemmältä ja vähemmän hintelältä kuin yleensä, päällä oli liivi ja tukka oli hyvin. Arvosana 6.
2. Micragirls
Micragirls esiintyy yleensä mätsäävissä asuissa. Niin taisi olla nytkin, vaikka koko bändi ei näkynytkään Rexin paikkaan asti. Polkkatukat ja punaiset lyhyet kauluspaidat olivat tyylikkäät. Arvosana 7.
3. Ismo Alanko teholla
Ismolla ja Teholla oli täsmälleen samat asut kuin Pohjois-Karjala -konsertissa aiemmin kesällä. Ismolla siis liivi, kauluspaita ja sheriffintähti ja jotkut housutkin. Ei sykähdyttänyt kamalasti, muttei missään nimessä tyylitön valinta. Teho Majamäki sen sijaan inspiroi Rexiä kokonaisen asuvalinnan hankintaan. Kauniit vaatteet ihastuttivat jälleen. Vielä Rex ostaa huivin vyötärölle ja yhtä hienon löysän paidan kuin Teholla on. Arvosana Ismo 5, Teho 9.
4. Anna Järvinen
"Jokohan Marimekko lähettelee sille noita huiveja?" kysyi festariseuralainen keikan alussa. Kyllä, Anna Järvisellä oli jälleen sinivalkoinen huivi päässä. Muu asu oli melko koruton valkoinen yläosa ja farkut. Päällekkäin puettujen paitojen olkaimet putoilivat pitkin keikkaa ja hermostuneen oloinen laulaja nosteli niitä tuon tuosta. Tämä oli tosin juuri se Anna Järvinen, jota odotettiinkin. Mieletön gaala-asu ei olisi sopinut kuvioon yhtään.
Mutta taustabändi oli kuin yhtye taikamaasta. Vain Ruotsissa sikiää sen näköisiä miehiä. Kriitikon valinta oli hyvin ruotsalaisen näköinen rumpali Tobias, jonka päässä pottakampauskin näytti vain todella hyvältä. Ihan ok oli myös kitaraa soittanut Fredrik. Arvosana Anna 7, Tobias 9. Muut 8.
5. Lauri Tähkä ja Elonkerjuu
Lauri Tähkä näytti kaljatelttaan aivan valtavan isolta mieheltä. Tyyli oli ihan ok, kokomusta asu oli yhtenäinen ja paidan halkio näyttävä. Viulistin nahka-asu ei ollut ihan yhtä ihailtu. Arvosana 4.
6. Kent
Kentistä sitten huomasikin, ettei bändi ole ihan puhtaasti ruotsalainen vain vähän suomalainenkin. Solisti Berg tosin oli hoikistunut aika lailla ja näytti ihan tyylikkäältä liivissä ja kireissä housuissa. Varsinainen huumoripläjäys oli rumpali, joka oli uniikki sekoitus eriaisia tyylejä ja sukupuolia. Melko isokokoinen, ilmeetön ja ruskettunut rytmi-ihme oli värjännyt hiuksensa kiiltävän mustiksi ja kasvot näyttivät meikatuilta. Joku onnekas sai kapulan keikan loputtua. Arvosana 5.
7. Olavi Uusivirta
Olavi tuli vastaan jo ennen keikkaa. Laulajan hiukset ovat jo jonkinlainen tavaramerkki ja sehän on hienoa se. Hyvin hoikkaan olemukseen istuivat hyvin myös punaiset pillit. Sen sijaan suurikuvioinen ja tiukka Marilyn -t-paita ei ollut ihan superhyvä. Arvosana 6.
Ja tähän loppuu tämä pikainen arvostelu. Pikaisiin näkemisiin, hyvät lukijat!
Lauantai
1. Scandinavian music group
"..sen huonommin muistan kaiken muun" ja siinä oli koko Smg Rexin osalta. Terhillä taisi olla mustaa päällä. Ei arvosanaa.
2. Jonna Tervomaa
Jonna on tainnut ottaa permanentin, koska hiukset ovat jo pidemmän aikaa olleet samanlaisella villillä kiharalla. Ja mikäs siinä, kampaus pukee laulajaa paremmin kuin tämän vuosia suosima lyhyt malli. Jonna suosii myös housut ja hame -yhdistelmää, josta Rexille tulee mieleen vuosi 1999. Harmaan ja punaisen yhdistelmä oli väreiltään kaunis, mutta asu oli kyllä aika typerä muuten. Arvosana 3.
3. Risto
Riston solisti Risto Yli-Härsilä esiintyi tutusti kotoisassa raitapaidassa. Oma tyyli on löytynyt ja tukee hienosti yhtyeen musiikillista maailmaa. Tuli heti sellainen olo, että ai ristohan se siellä. Arvosana 7.
4. Cmx
Jos Jonna Tervomaa on viime vuosina hieman paaristunut, niin A. W. Yrjänä oli jo niin lähellä laulava lihapulla -osastoa, että monelta loksahti suu auki. Ilmeisesti Aki oli antanut periksi Porvoon ravintoloiden antimille ja jättänyt liikunnan pois. Kovasti joutui kaivamaan muistilokeroista sitä Yrjänää, joka esiintyi Rexin ensimmäisellä Cmx:n keikalla 2002. Ja aika turpea oli Halmkronakin.
No, ei se mitään, kilot pukevat miehiä yleensä ihan hyvin. Arvosana 4.
5. The Ark
Totuuden nimissä on myönnettävä, että Arkista muistijäljet jätti vain Ola Salo ja Abban Björnin näköinen apinamainen mutta sympaattinen kitaristi. Mutta Ola! Kuulemma Jesus Christ Superstaria varten parran kasvattanut Salo oli vaihtanut pöhöttyneen verestäväsilmäisen Marc Bolan glamrock -tyylin Bee Gees-henkiseen kokonaisuuteen. Ja kyllä se Olaa pukikin. Pitkästä aikaa Salo oli vitsikkäästi puoleensavetävä. Arvosana 9.
6. Him
Rex ei nähnyt lavalle eikä screenille. Ei yhdellä eikä kahdella silmällä. Ville Valolla oli pipo. Se on yleensä aika juntti asuste. Epävarma arvosana 3.
Sunnuntai
1.Yup
Yup oli paljon rokimpi kuin kriitikko muistikaan. Jarkko Martikainen näytti pidemmältä ja vähemmän hintelältä kuin yleensä, päällä oli liivi ja tukka oli hyvin. Arvosana 6.
2. Micragirls
Micragirls esiintyy yleensä mätsäävissä asuissa. Niin taisi olla nytkin, vaikka koko bändi ei näkynytkään Rexin paikkaan asti. Polkkatukat ja punaiset lyhyet kauluspaidat olivat tyylikkäät. Arvosana 7.
3. Ismo Alanko teholla
Ismolla ja Teholla oli täsmälleen samat asut kuin Pohjois-Karjala -konsertissa aiemmin kesällä. Ismolla siis liivi, kauluspaita ja sheriffintähti ja jotkut housutkin. Ei sykähdyttänyt kamalasti, muttei missään nimessä tyylitön valinta. Teho Majamäki sen sijaan inspiroi Rexiä kokonaisen asuvalinnan hankintaan. Kauniit vaatteet ihastuttivat jälleen. Vielä Rex ostaa huivin vyötärölle ja yhtä hienon löysän paidan kuin Teholla on. Arvosana Ismo 5, Teho 9.
4. Anna Järvinen
"Jokohan Marimekko lähettelee sille noita huiveja?" kysyi festariseuralainen keikan alussa. Kyllä, Anna Järvisellä oli jälleen sinivalkoinen huivi päässä. Muu asu oli melko koruton valkoinen yläosa ja farkut. Päällekkäin puettujen paitojen olkaimet putoilivat pitkin keikkaa ja hermostuneen oloinen laulaja nosteli niitä tuon tuosta. Tämä oli tosin juuri se Anna Järvinen, jota odotettiinkin. Mieletön gaala-asu ei olisi sopinut kuvioon yhtään.
Mutta taustabändi oli kuin yhtye taikamaasta. Vain Ruotsissa sikiää sen näköisiä miehiä. Kriitikon valinta oli hyvin ruotsalaisen näköinen rumpali Tobias, jonka päässä pottakampauskin näytti vain todella hyvältä. Ihan ok oli myös kitaraa soittanut Fredrik. Arvosana Anna 7, Tobias 9. Muut 8.
5. Lauri Tähkä ja Elonkerjuu
Lauri Tähkä näytti kaljatelttaan aivan valtavan isolta mieheltä. Tyyli oli ihan ok, kokomusta asu oli yhtenäinen ja paidan halkio näyttävä. Viulistin nahka-asu ei ollut ihan yhtä ihailtu. Arvosana 4.
6. Kent
Kentistä sitten huomasikin, ettei bändi ole ihan puhtaasti ruotsalainen vain vähän suomalainenkin. Solisti Berg tosin oli hoikistunut aika lailla ja näytti ihan tyylikkäältä liivissä ja kireissä housuissa. Varsinainen huumoripläjäys oli rumpali, joka oli uniikki sekoitus eriaisia tyylejä ja sukupuolia. Melko isokokoinen, ilmeetön ja ruskettunut rytmi-ihme oli värjännyt hiuksensa kiiltävän mustiksi ja kasvot näyttivät meikatuilta. Joku onnekas sai kapulan keikan loputtua. Arvosana 5.
7. Olavi Uusivirta
Olavi tuli vastaan jo ennen keikkaa. Laulajan hiukset ovat jo jonkinlainen tavaramerkki ja sehän on hienoa se. Hyvin hoikkaan olemukseen istuivat hyvin myös punaiset pillit. Sen sijaan suurikuvioinen ja tiukka Marilyn -t-paita ei ollut ihan superhyvä. Arvosana 6.
Ja tähän loppuu tämä pikainen arvostelu. Pikaisiin näkemisiin, hyvät lukijat!
Tuesday, July 8, 2008
Tykkimäki
Ilosaarirockin lipun menettäneenä Markku suuntasi eilen Tykkimäen huvipuistoon Kouvolaan lievittämään tuskaansa. Rannekkeen hinta yli 120 senttisiltä oli 24 euroa, joka oikeutti sisäänpääsyn kaikkiin aikuisten laitteisiin sekä näyttelytilaan. Laitelippu maksoi 4 euroa ja Hully Gullyn korjaustöiden vuoksi kriitikko tyytyi ostamaan niitä kolme. Särkänniemessä vastaavat hinnat ovat 30 euroa ja 6 euroa ja Linnanmäellä 33 euroa ja 6 euroa. Markun mielestä erotus on kohtuullinen, vaikka Särkänniemi tarjoaakin rannekkeelliselle kaikkea delfinaariosta Sara Hildéniin.
Muutama vuosi sitten Tykkimäen matelijatalo heivattiin pois ja rakennus korvattiin näyttelytilalla. Tämä syö kriitikon mielestä Tykkimäen sammakko-maskottien Kustin ja Kustiinan ja koko sammakkoteeman funktiota huvipuistossa. Eläinedustajistosta jäi Tykkimäellä vastaamaan lasten eläinfarmi. Farmilla voit ihastella kanoja, kalkkunoita, lampaita, kaneja, sikaa, hevosta ja aasia. Eläimet ovat aitauksissa, jossa niitä saa vapaasti rapsutella ja syöttää. Aitauksien ulkopuolella on lampaita varten harjoja (Markku harjasi omaa lauhkeuden perikuvaansa ainakin viisi minuuttia) ja kanaeläimiä varten ruokaa, jota niille saa kohtuudella syöttää. Farmi tarjoaa myös alle 30 kiloisille aasiratsastusta ja alle 40 kiloisille hevosratsastusta. Markku ylitti nämä rajoitukset, mutta rapsutteli silti tovin Violetta nimistä aasia. "Minkäs näköinen se Nalle Puhin aasi sun mielestä on?", heitteli aasinhoitaja ilmoille kun kriitikko ihmetteli ääneen tätä farmin alakuloisinta eläintä. Sisäänpääsy farmille on ilmainen ja sen kotikutoinen ja rento tyyli miellyttää.
Markku testasi kolme laitetta. Idän pikajunan, Taifuunin ja Kouvola-pyörän. Nokkelimmat pokkelimmat tietävät, että Kouvola-pyörä on roudattu Linnanmäeltä muutama vuosi sitten. Sen vuoksi Markkua hieman nauratti tuo nimi. Parempi olisi ollut vaikka Ex-linnanmäenpyörä tai joku muu. Maailmanpyörä oli hyvä, vaikka kriitikon ystävä raahattiin vastentahtoisesti keltaiseen vaunuun. Kierroksia oli riittävästi, mutta pyörä oli sijoitettu huonosti Kouvolaan silmiä hiveleviin maisemiin nähden.
Taifuuni osouttautui testattujen laitteiden parhaimmistoksi. Tämä laite kohosi keskelle Kymen järvimaisemaa (juuri sinne, minne Kouvola-pyörä ei yltänyt) korkealle ja kovaa. Tämä oli ainoa laite joka sai kriitikon ystävät kiljahtamaan ja ylhäältä pystyi tarkastamaan oliko taikuri jo aloittanut huvilavetilla.
Idän pikajuna oli aika lälly ja aika pieni, mutta eipä niitä paljon tuon isompia huvipuistosta löydäkään. Markun mielestä tähän laitteeseen olisi sopinut musiikki hyvin.
Lasten laitteita Tykkimäellä oli riittämiin. Markun ystävät muistelivat kaiholla pienten autoilurataa Ford-raittia, jossa kuljetaan sähköisillä kuorma-autoilla ja henkiläautoilla asfalttirataa, jossa on omat kaistat, jalkakäytäviä ja liikennevaloja. Tämä ei sovi kaikille, sillä Markkukaan ei ehkä selviäisi noista liikennesäännöistä. Varsinkaan, jos erehtyisi kuuntelemaan Ford-raitin kovaäänisistä kajahtavaa Buddy Hollya. Kriitikon seuruetta huvitti myös pieni poika, joka ajoi autolla vaariansa takaa ja tämän sisko, joka ei koko kierroksen aikana ymmärtänyt siirtyä omalle kaistalleen.
Tasatunnein huvilavetilla oli tarjolla ohjelmaa. Markku kävi katsastamassa kaimansa taikuri Markku Purhon esityksen. Esityksen lomassa kriitikko katseli ihastellen pientä poikaa, joka kiskoi maskotti Kustin kättä ympärilleen kun istui tämän sylissä kiltisti. Suurta arvostusta ansaitsi myös Kustiina-maskotti, joka kesti koko taikuriesityksen paikallaan, vaikka pieni poika puristeli tämän silmiä ja hakkasi tämän päätä. Purhon taikatemput "muutan kympin viiskymppiseksi" ja "revin sanomalehden ja taion takaisin" olivat tylsiä, mutta viimeinen levitaatiotemppu, jossa yleisöstä valittu Jurvalainen Ulrika leijui kahden tuolin päällä, sai koko yleisön leuat lattiaan. Jurvan Ulrika ei ollut millänsäkään. Purhon vitsit iskivät Markkuun. (Mikä ei sinänsä ole vaikeaa) Varsinkin vitsi siitä, kuinka joku pieni tyttö oli pyytänyt Purhoa tekemään hänelle ilmapallokoiran ja kysynyt mitä se maksaa. Purho oli päättänyt huijata tyttöä, vinkannut isälle silmää ja sanonut: -Yhden pusun. Tyttö oli vastannut tähän: -Ahaa, no isi maksaa.
Tykkimäen ruokaan Markku ei tutustunut, eikä ehtinyt katsoa edes ruoan hintaa. Karkkimyymälässä metrilaku maksoi euron ja Markun noin viisitoista karkkia sisältänyt irtokarkkipussi 1,75 euroa. Erikoinen huomio oli Kusti-Shopin lelujen ja matkamuistojen joukossa myydyt hamppu-lompakot! Hampusta huolimatta kriitikon mielestä tämä huvipuisto on hyvä paikka aloitella huvipuistokokemuksensa ja sopii erityisesti pienille lapsille.
Go Eläinfarmi ja Taifuuni. Tykkimäen huvipuiston arvosana 6.
Muutama vuosi sitten Tykkimäen matelijatalo heivattiin pois ja rakennus korvattiin näyttelytilalla. Tämä syö kriitikon mielestä Tykkimäen sammakko-maskottien Kustin ja Kustiinan ja koko sammakkoteeman funktiota huvipuistossa. Eläinedustajistosta jäi Tykkimäellä vastaamaan lasten eläinfarmi. Farmilla voit ihastella kanoja, kalkkunoita, lampaita, kaneja, sikaa, hevosta ja aasia. Eläimet ovat aitauksissa, jossa niitä saa vapaasti rapsutella ja syöttää. Aitauksien ulkopuolella on lampaita varten harjoja (Markku harjasi omaa lauhkeuden perikuvaansa ainakin viisi minuuttia) ja kanaeläimiä varten ruokaa, jota niille saa kohtuudella syöttää. Farmi tarjoaa myös alle 30 kiloisille aasiratsastusta ja alle 40 kiloisille hevosratsastusta. Markku ylitti nämä rajoitukset, mutta rapsutteli silti tovin Violetta nimistä aasia. "Minkäs näköinen se Nalle Puhin aasi sun mielestä on?", heitteli aasinhoitaja ilmoille kun kriitikko ihmetteli ääneen tätä farmin alakuloisinta eläintä. Sisäänpääsy farmille on ilmainen ja sen kotikutoinen ja rento tyyli miellyttää.
Markku testasi kolme laitetta. Idän pikajunan, Taifuunin ja Kouvola-pyörän. Nokkelimmat pokkelimmat tietävät, että Kouvola-pyörä on roudattu Linnanmäeltä muutama vuosi sitten. Sen vuoksi Markkua hieman nauratti tuo nimi. Parempi olisi ollut vaikka Ex-linnanmäenpyörä tai joku muu. Maailmanpyörä oli hyvä, vaikka kriitikon ystävä raahattiin vastentahtoisesti keltaiseen vaunuun. Kierroksia oli riittävästi, mutta pyörä oli sijoitettu huonosti Kouvolaan silmiä hiveleviin maisemiin nähden.
Taifuuni osouttautui testattujen laitteiden parhaimmistoksi. Tämä laite kohosi keskelle Kymen järvimaisemaa (juuri sinne, minne Kouvola-pyörä ei yltänyt) korkealle ja kovaa. Tämä oli ainoa laite joka sai kriitikon ystävät kiljahtamaan ja ylhäältä pystyi tarkastamaan oliko taikuri jo aloittanut huvilavetilla.
Idän pikajuna oli aika lälly ja aika pieni, mutta eipä niitä paljon tuon isompia huvipuistosta löydäkään. Markun mielestä tähän laitteeseen olisi sopinut musiikki hyvin.
Lasten laitteita Tykkimäellä oli riittämiin. Markun ystävät muistelivat kaiholla pienten autoilurataa Ford-raittia, jossa kuljetaan sähköisillä kuorma-autoilla ja henkiläautoilla asfalttirataa, jossa on omat kaistat, jalkakäytäviä ja liikennevaloja. Tämä ei sovi kaikille, sillä Markkukaan ei ehkä selviäisi noista liikennesäännöistä. Varsinkaan, jos erehtyisi kuuntelemaan Ford-raitin kovaäänisistä kajahtavaa Buddy Hollya. Kriitikon seuruetta huvitti myös pieni poika, joka ajoi autolla vaariansa takaa ja tämän sisko, joka ei koko kierroksen aikana ymmärtänyt siirtyä omalle kaistalleen.
Tasatunnein huvilavetilla oli tarjolla ohjelmaa. Markku kävi katsastamassa kaimansa taikuri Markku Purhon esityksen. Esityksen lomassa kriitikko katseli ihastellen pientä poikaa, joka kiskoi maskotti Kustin kättä ympärilleen kun istui tämän sylissä kiltisti. Suurta arvostusta ansaitsi myös Kustiina-maskotti, joka kesti koko taikuriesityksen paikallaan, vaikka pieni poika puristeli tämän silmiä ja hakkasi tämän päätä. Purhon taikatemput "muutan kympin viiskymppiseksi" ja "revin sanomalehden ja taion takaisin" olivat tylsiä, mutta viimeinen levitaatiotemppu, jossa yleisöstä valittu Jurvalainen Ulrika leijui kahden tuolin päällä, sai koko yleisön leuat lattiaan. Jurvan Ulrika ei ollut millänsäkään. Purhon vitsit iskivät Markkuun. (Mikä ei sinänsä ole vaikeaa) Varsinkin vitsi siitä, kuinka joku pieni tyttö oli pyytänyt Purhoa tekemään hänelle ilmapallokoiran ja kysynyt mitä se maksaa. Purho oli päättänyt huijata tyttöä, vinkannut isälle silmää ja sanonut: -Yhden pusun. Tyttö oli vastannut tähän: -Ahaa, no isi maksaa.
Tykkimäen ruokaan Markku ei tutustunut, eikä ehtinyt katsoa edes ruoan hintaa. Karkkimyymälässä metrilaku maksoi euron ja Markun noin viisitoista karkkia sisältänyt irtokarkkipussi 1,75 euroa. Erikoinen huomio oli Kusti-Shopin lelujen ja matkamuistojen joukossa myydyt hamppu-lompakot! Hampusta huolimatta kriitikon mielestä tämä huvipuisto on hyvä paikka aloitella huvipuistokokemuksensa ja sopii erityisesti pienille lapsille.
Go Eläinfarmi ja Taifuuni. Tykkimäen huvipuiston arvosana 6.
Wednesday, June 18, 2008
Sex and the City: The Movie 18.6.2008 @ BIOREX, hml
Täysin tapojensa vastaisesti Ele suostui lähtemään kavereidensa kanssa katsomaan Sinkkuelämää elokuvan. Kyseistä sarjaa Ele on väsyneenä sohvan nurkassa katsonut muutaman jakson sen enempää saamatta kiksejä elokuvassa esitetyistä labeleista. Luis Vuitton, Prada, Manolo... Mitä näitä nyt on.. Ne edustavat kokonaisuudessaan Elelle massaa tavaroita, joihin luultavasti koskaan ei tule olemaan rahaa. Joten perustan kritiikkini itse elokuvalle. Elokuvana, jossa on näyttelijöitä, juonenkäänteitä ja osuva musiikki.
Ensinnäkään elokuvalla ei ollut tarjottavanaan mitään uutta. Kyseistä sarjaa on tuuteista tupannut jo sen verran monta tuotantokautta, että mitään maailmaa mullistavaahan tässäkään ei ollut. Bileitä, kivoja juomia, korkeita korkoja, seksiä, seksistä puhumista, tunteita ja tunteista puhumista... blaablaablaa.. Ele keksii kyllä paremmankin ajan viettää aikaa, kuin tuijottamalla neljän keski-ikää hipovan korjatun, meikatun ja trimmatun naisen elämää.
Jos jotain on pakko kehua, on se elokuvan hieno musiikki. Asiaan sopiva, juuri oikeanlainen ja mukaansa tempaava musiikki kuljetti Elen mielestä elokuvaa eteenpäin paljon paremmin, kuin ne pikkunasevat kettuilut, joita ystävykset toisilleen pitkin elokuvaa jakelivat.
Kaikenkaikkiaan, kokonaisuudessaan ja täysin rehellisesti sanoen: elokuva sopii joillekin. Se ei sovi Elelle. Ele haukotteli koko leffan. Ainut kohta, jossa oikeasti nauratti oli Samanthan pikku koira, jossa nylkytti milloin mitäkin pehmolelua/tyynyä/mitävaan. En suosittele ihmisille, joita brändit ei kiinnosta tai jotka eivät totaalisesti rakasta Sex and the City sarjaa. Jos elämäsi valo ja suola on seurata Carrien ja kolmen muun tyttösen elämää, niin anna palaa! Suurta nautintoa elokuvasta ei välttämättä irtoa, mutta kyllä sen ennemmin katsoo kuin turpiinsa ottaa.
Arvosana 3, tähtinä *½
Ele toivottaa kaikille hyttysvapaata Juhannusta. Varokaa niiden taikojen kanssa, ettei vaan nyt sattus mitään.
Ensinnäkään elokuvalla ei ollut tarjottavanaan mitään uutta. Kyseistä sarjaa on tuuteista tupannut jo sen verran monta tuotantokautta, että mitään maailmaa mullistavaahan tässäkään ei ollut. Bileitä, kivoja juomia, korkeita korkoja, seksiä, seksistä puhumista, tunteita ja tunteista puhumista... blaablaablaa.. Ele keksii kyllä paremmankin ajan viettää aikaa, kuin tuijottamalla neljän keski-ikää hipovan korjatun, meikatun ja trimmatun naisen elämää.
Jos jotain on pakko kehua, on se elokuvan hieno musiikki. Asiaan sopiva, juuri oikeanlainen ja mukaansa tempaava musiikki kuljetti Elen mielestä elokuvaa eteenpäin paljon paremmin, kuin ne pikkunasevat kettuilut, joita ystävykset toisilleen pitkin elokuvaa jakelivat.
Kaikenkaikkiaan, kokonaisuudessaan ja täysin rehellisesti sanoen: elokuva sopii joillekin. Se ei sovi Elelle. Ele haukotteli koko leffan. Ainut kohta, jossa oikeasti nauratti oli Samanthan pikku koira, jossa nylkytti milloin mitäkin pehmolelua/tyynyä/mitävaan. En suosittele ihmisille, joita brändit ei kiinnosta tai jotka eivät totaalisesti rakasta Sex and the City sarjaa. Jos elämäsi valo ja suola on seurata Carrien ja kolmen muun tyttösen elämää, niin anna palaa! Suurta nautintoa elokuvasta ei välttämättä irtoa, mutta kyllä sen ennemmin katsoo kuin turpiinsa ottaa.
Arvosana 3, tähtinä *½
Ele toivottaa kaikille hyttysvapaata Juhannusta. Varokaa niiden taikojen kanssa, ettei vaan nyt sattus mitään.
Sunday, June 8, 2008
Eläinmuseo
Kolmen vuoden pitkän ja hartaan odotuksen jälkeen Retu suuntasi ystävänsä Simban kanssa Helsingin Luonnontieteellisen museon Eläinmuseoon. Kerrottakoon, että tämä paikka on Retulle erittäin rakas ja ennen museon remonttia Retu kävi siellä useamman kerran vuodessa. Vanha eläinmuseo oli erittäin nostalginen paikka. Eläimiä oli kolmessa kerroksessa lavastettuina luonnollisiin elinympärisöihinsä. Retu ei muista tarkkaan, miten eläimet oli jaoteltu, mutta hän muistelee, että yhdessä kerroksessa olisi ollut maailman eläimiä, yhdessä Suomen eläimiä runsaine hyönteis- ja lintuosastoineen. Ylimmässä kerroksessa oli vaihtuva näyttely ja elämän syntyä kuvaava näyttely. Vanhassa eläinmuseossa Retu piti oikeastaan kaikesta, mutta kaikkein parhaimpina Retu piti kaksipäistä vasikkaa sekä eteisen suurta norsua.
Mitä kokeneelle eläinmuseonkävijälle sitten jäi käteen uudistuneesta museosta? (Vastaus ei ole "pari täytettyä kamelia ja vahtimestari".) Ensin lienee paras mainita uudistukset, jotka museo oli kokenut. Alakertaan oli avattu kaksi erilaista näyttelyä: Luut kertovat ja vaihteleva näyttely: Kirahveja kimnaasissa. Retu ei ole koskaan ollut kovin kiinnostunut luista, mutta Luut kertovat-näyttely oli oikein mielenkiintoinen ja sopivan kokoinen. Apinan luuranko on muuten pelottavan paljon ihmisen luurangon näköinen! (Tässä vaiheessa Retu haluaisi heittää pienen välikommentin äidille, joka esitteli lapselleen sapelihammastiikerin pääkalloa sanoin: "Katos nyt Leo. Siinä on katos dinosauruksen pääkallo. On sillä melkoiset hampaat". Luepas äitihyvä, mitä niissä pienissä lapuissa sanotaan. Ne saattavat antaa osviittaa siitä, mitä vitriinin sisällä on.) Kirahveja kimnaasissa-näyttely esitteli itse museorakennuksen historiaa. Tämäkin osio oli viihdyttävä alkupala. Erityisesti Simbaa ja Retua miellyttivät vanhat täytetyt eläimet ja vanhat suomifilmin pätkät, joissa näkyy eläinmuseo.
Sitten seurasi vierailumme suurin pettymys: Museon toinen kerros on kokonaan kiinni ainakin vuoteen 2009 asti. Sinne rakennetaan Maailman eläimet-näyttelyä. (Edellisen remontin perusteella Retu teki pikaisen johtopäätöksen, että näyttely valmistunee vuoden 2010 puolella.) Sellaisesta ei saa pisteitä. Retu ja Simba olivat hetkellisesti vihaisia, koska tästä ei oltu mainittu missään (ainakaan Retun ja Simban käyttämissä medioissa), vaikka Eläinmuseo on ollut viime aikoina paljon esillä eri medioissa.
Järkytyksestä toivuttuaan kaverukset kapusivat kolmanteen kerrokseen uudistuneeseen Suomen luonto-näyttelyyn, sekä Elämän historia-näyttelyyn. Jälkimmäinen oli pystytetty prameaan saliin, jonka korkeus kohosi remontin myötä huikeaan 11 metriin. Retu oli vaikuttunut. Yleensä Retu ei kuluttanut yläkerrassa montaakymmentä minuuttia. Maailman syntyä kun on Retun mielestä liian vaikea käsittää. Osa näyttelystä meni, tälläkin kertaa, melko nopealla tahdilla, mutta dinosaurusten luurangot saivat Retun innostumaan. Tosin luurangot taisivat olla kopioita, mutta se ei Retun innostusta lannistanut. Suomen luonto-näyttely oli (edelleen) museon parasta antia. Uudistunut versio näyttelystä tuntui keskittyvän enemmän erilaisten elinympäristöjen kuin yksittäisten eläinlajien esittelyyn. Toki esillä oli runsaasti erilaisia lajeja. Lintuosasto oli melko samanlainen kuin ennen remonttia: kaikki linnut oli "ahdettu" osaston perälle. Tämä on Retun mielestä hyvä ratkaisu, koska lintuja voi verrata keskenään. Monen linnun koosta Retu oli vanhana lintukirjan ystävänä hämmästynyt.
Kaikenkaikkiaan Retu ja Simba olivat museoon erittäin tyytyväisiä. Toisen kerroksen näyttely täydentänee uudistuneen museon. Hieman harmitti se, että norsu oli poistettu eteisestä paloturvallisuuden vuoksi ja kaksipäinen vasikkakin oli tainnut kirmata kesälaitumille. Plussaa Retu haluaa antaa ystävällisestä ja huumorintajuisesta lipunmyyjästä, joka sanoi Retulle, että kaikkia eläimiä saa kuvata, paitsi vahtimestareita. Taisi olla vakiovitsi lipunmyyjälle, mutta Retua ja Simbaa se nauratti kovasti.
Retu ei osannut aavistaa mitään
Mitä kokeneelle eläinmuseonkävijälle sitten jäi käteen uudistuneesta museosta? (Vastaus ei ole "pari täytettyä kamelia ja vahtimestari".) Ensin lienee paras mainita uudistukset, jotka museo oli kokenut. Alakertaan oli avattu kaksi erilaista näyttelyä: Luut kertovat ja vaihteleva näyttely: Kirahveja kimnaasissa. Retu ei ole koskaan ollut kovin kiinnostunut luista, mutta Luut kertovat-näyttely oli oikein mielenkiintoinen ja sopivan kokoinen. Apinan luuranko on muuten pelottavan paljon ihmisen luurangon näköinen! (Tässä vaiheessa Retu haluaisi heittää pienen välikommentin äidille, joka esitteli lapselleen sapelihammastiikerin pääkalloa sanoin: "Katos nyt Leo. Siinä on katos dinosauruksen pääkallo. On sillä melkoiset hampaat". Luepas äitihyvä, mitä niissä pienissä lapuissa sanotaan. Ne saattavat antaa osviittaa siitä, mitä vitriinin sisällä on.) Kirahveja kimnaasissa-näyttely esitteli itse museorakennuksen historiaa. Tämäkin osio oli viihdyttävä alkupala. Erityisesti Simbaa ja Retua miellyttivät vanhat täytetyt eläimet ja vanhat suomifilmin pätkät, joissa näkyy eläinmuseo.
Sitten seurasi vierailumme suurin pettymys: Museon toinen kerros on kokonaan kiinni ainakin vuoteen 2009 asti. Sinne rakennetaan Maailman eläimet-näyttelyä. (Edellisen remontin perusteella Retu teki pikaisen johtopäätöksen, että näyttely valmistunee vuoden 2010 puolella.) Sellaisesta ei saa pisteitä. Retu ja Simba olivat hetkellisesti vihaisia, koska tästä ei oltu mainittu missään (ainakaan Retun ja Simban käyttämissä medioissa), vaikka Eläinmuseo on ollut viime aikoina paljon esillä eri medioissa.
Järkytyksestä toivuttuaan kaverukset kapusivat kolmanteen kerrokseen uudistuneeseen Suomen luonto-näyttelyyn, sekä Elämän historia-näyttelyyn. Jälkimmäinen oli pystytetty prameaan saliin, jonka korkeus kohosi remontin myötä huikeaan 11 metriin. Retu oli vaikuttunut. Yleensä Retu ei kuluttanut yläkerrassa montaakymmentä minuuttia. Maailman syntyä kun on Retun mielestä liian vaikea käsittää. Osa näyttelystä meni, tälläkin kertaa, melko nopealla tahdilla, mutta dinosaurusten luurangot saivat Retun innostumaan. Tosin luurangot taisivat olla kopioita, mutta se ei Retun innostusta lannistanut. Suomen luonto-näyttely oli (edelleen) museon parasta antia. Uudistunut versio näyttelystä tuntui keskittyvän enemmän erilaisten elinympäristöjen kuin yksittäisten eläinlajien esittelyyn. Toki esillä oli runsaasti erilaisia lajeja. Lintuosasto oli melko samanlainen kuin ennen remonttia: kaikki linnut oli "ahdettu" osaston perälle. Tämä on Retun mielestä hyvä ratkaisu, koska lintuja voi verrata keskenään. Monen linnun koosta Retu oli vanhana lintukirjan ystävänä hämmästynyt.
Kaikenkaikkiaan Retu ja Simba olivat museoon erittäin tyytyväisiä. Toisen kerroksen näyttely täydentänee uudistuneen museon. Hieman harmitti se, että norsu oli poistettu eteisestä paloturvallisuuden vuoksi ja kaksipäinen vasikkakin oli tainnut kirmata kesälaitumille. Plussaa Retu haluaa antaa ystävällisestä ja huumorintajuisesta lipunmyyjästä, joka sanoi Retulle, että kaikkia eläimiä saa kuvata, paitsi vahtimestareita. Taisi olla vakiovitsi lipunmyyjälle, mutta Retua ja Simbaa se nauratti kovasti.
Retu ei osannut aavistaa mitään
Friday, June 6, 2008
Parkki-Pirkot
Koska konnareista puhuttiin jo, haluan keskittyä myös toiseen unohdettuun, yleisesti ottaen toruttuun ja kaikin puolin arvostuksen puutteesta kärsivään ammattikuntaan eli parkki-pirkkoihin. Jotkut tahot kutsuvat näitä puna-asuisia täti-ihmisiä (yleistys!) myös Lappu-Liisoiksi. Kyseessähän on siis ammattikunta, jonka edustajat tallailevat päivät pitkät säästä riippumatta pitkin kaupunkiemme katuja kirjoittamassa parkkisakkoja tunaroiville parkkeeraajille.
Aiheen tähän kirjoitukseen antoi viime viikolla Hämeenlinnan torin välittömässä läheisyydessä tapahtunut päivänpiristys, jonka seurauksena Parkki-Pirkot nousivat Elen arvoasteikolla runsaasti ylöspäin. Parkki-Pirkko kirjoitti sakkolappua hienon, uudenkarhean ja kiiltävän mersun vieressä, kun auton omistaja asteli paikalle puku päällä.
Mies: Eiköhän me voida unohtaa tuo lappu, ku mä nyt tulin paikalle.
Lappu-Liisa: Ei me kyllä valitettavasti voida, koska toi sun parkkilappus on vanhentunut jo yli tunti sitten.
Mies: Ootteko te ihan perusluonteeltanne kusipäitä, vai kuuluuko se toimenkuvaan?
Lappu-Liisa: Kyllä se taitaa toimenkuvaan kuulua. Jos ootat hetken, niin mä soitan mun pomolle ja kysyn siltä. (Tässä vaiheessa Ele hykerteli pukumiehen naurettavan pöllämystyneelle ilmeelle)
Mies: Mitä jos valitan?
Lappu-Liisa kaivaa kameran, nappaa kuvan auton etulasissa olleesta lapusta ja laittaa kameran takaisin taskuun.
Lappu-Liisa: Senkun valitat, mulla on valokuva, josta näkyy toi lappu ja oikea kellonaika. Että herra on hyvä ja nousee autoon. Mulla on vielä paljon töitä, koska tollaset sunlaiset ihmiset ei kertakaikkiaan tajua näitä parkkeerausohjeita
Mies: Mitä toi nyt tarkotti? Keräätkö jotain kesälomarahastoa näillä rahoilla.
Lappu-Liisa: Joo-o, ja tätä menoa myös joulua Bahamalla.
(Noin se keskustelu suurinpiirtein meni.. Ele ei muista sanatarkasti) Tämän jälkeen pukumies keräsi itsensä, nousi autoon ja kaasutti pois. Parkki-Pirkko jatkoi rauhallista käyskentelyään.
Ele on itse elämässään saanut yhden parkkisakon. Se pänni. Mutta maksoin sen 35 euroa mukisematta ja opin olemaan parkkeeraamatta siihen paikkaan. Lappu-Liisat ovat tämän päivän käytösopettajia sekä myös ehkä yksi terveydelle parhaan työn omaavista työntekijöistä. Ele ei näe mitään vikaa siinä, että saa päivät kävellä keskustaa ympäriinsä ja kirjoitella lappuja. Alkukantaista vihaa tätä ammattiryhmää kohtaan Ele EI YMMÄRRÄ. Ei kukaan vihaa poliiseja niin paljon, kuin Parkki-Pirkkoja. Ja poliisi todennäköisesti kirjoittaa isommat sakot tarpeen tullen, kuin Parkki-Pirkko.
Tottahan on, että tämä kyseinen ammattiryhmä ei suuren yleisön edessä todellakaan ole mitenkään rakastettu tai edes hyväksytty. Mutta hei, jos jokainen pukumies ja teinikuski saisi parkkeerata juuri niinkuin tykkää, niin meillä olisi niin sanotusti piru merrassa.
Joten kolminkertainen huraa! -huuto tälle upealle työläisporukalle. Arvostan teitä! Jaksamisesta, vittuilun kestämisestä, raivostuttavan värisen työasun pitämisestä ja yleisestä asenteesta omaa ammattia kohtaan 9+.
Aiheen tähän kirjoitukseen antoi viime viikolla Hämeenlinnan torin välittömässä läheisyydessä tapahtunut päivänpiristys, jonka seurauksena Parkki-Pirkot nousivat Elen arvoasteikolla runsaasti ylöspäin. Parkki-Pirkko kirjoitti sakkolappua hienon, uudenkarhean ja kiiltävän mersun vieressä, kun auton omistaja asteli paikalle puku päällä.
Mies: Eiköhän me voida unohtaa tuo lappu, ku mä nyt tulin paikalle.
Lappu-Liisa: Ei me kyllä valitettavasti voida, koska toi sun parkkilappus on vanhentunut jo yli tunti sitten.
Mies: Ootteko te ihan perusluonteeltanne kusipäitä, vai kuuluuko se toimenkuvaan?
Lappu-Liisa: Kyllä se taitaa toimenkuvaan kuulua. Jos ootat hetken, niin mä soitan mun pomolle ja kysyn siltä. (Tässä vaiheessa Ele hykerteli pukumiehen naurettavan pöllämystyneelle ilmeelle)
Mies: Mitä jos valitan?
Lappu-Liisa kaivaa kameran, nappaa kuvan auton etulasissa olleesta lapusta ja laittaa kameran takaisin taskuun.
Lappu-Liisa: Senkun valitat, mulla on valokuva, josta näkyy toi lappu ja oikea kellonaika. Että herra on hyvä ja nousee autoon. Mulla on vielä paljon töitä, koska tollaset sunlaiset ihmiset ei kertakaikkiaan tajua näitä parkkeerausohjeita
Mies: Mitä toi nyt tarkotti? Keräätkö jotain kesälomarahastoa näillä rahoilla.
Lappu-Liisa: Joo-o, ja tätä menoa myös joulua Bahamalla.
(Noin se keskustelu suurinpiirtein meni.. Ele ei muista sanatarkasti) Tämän jälkeen pukumies keräsi itsensä, nousi autoon ja kaasutti pois. Parkki-Pirkko jatkoi rauhallista käyskentelyään.
Ele on itse elämässään saanut yhden parkkisakon. Se pänni. Mutta maksoin sen 35 euroa mukisematta ja opin olemaan parkkeeraamatta siihen paikkaan. Lappu-Liisat ovat tämän päivän käytösopettajia sekä myös ehkä yksi terveydelle parhaan työn omaavista työntekijöistä. Ele ei näe mitään vikaa siinä, että saa päivät kävellä keskustaa ympäriinsä ja kirjoitella lappuja. Alkukantaista vihaa tätä ammattiryhmää kohtaan Ele EI YMMÄRRÄ. Ei kukaan vihaa poliiseja niin paljon, kuin Parkki-Pirkkoja. Ja poliisi todennäköisesti kirjoittaa isommat sakot tarpeen tullen, kuin Parkki-Pirkko.
Tottahan on, että tämä kyseinen ammattiryhmä ei suuren yleisön edessä todellakaan ole mitenkään rakastettu tai edes hyväksytty. Mutta hei, jos jokainen pukumies ja teinikuski saisi parkkeerata juuri niinkuin tykkää, niin meillä olisi niin sanotusti piru merrassa.
Joten kolminkertainen huraa! -huuto tälle upealle työläisporukalle. Arvostan teitä! Jaksamisesta, vittuilun kestämisestä, raivostuttavan värisen työasun pitämisestä ja yleisestä asenteesta omaa ammattia kohtaan 9+.
Monday, May 12, 2008
Uutena kriitikkona Markku aloittaa pelonsekaisin tuntein ensimmäisen arvostelunsa kirjoittamisen. Läpi kevään VR:n palveluita suosineena, päätin ottaa ruodittavaksi suomalaiset konduktöörit eli konnarit.
VR:n sivuilla kerrotaan, että konduktööriltä edellytetään kykyä selviytyä sujuvasti asiakaspalvelutilanteissa. Lisäys "Tärkeä valintakriteeri on myös hyvä yleisterveys, erityisesti hyvä kuulo, näkö sekä värinäkö." huvittaa kriitikkoa itseään, joka ei kuitenkaan tyydy vaatimuksissaan näin vähään.
Hyväntuuulisuus on konnarin ykkösominaisuus. Kriitikko on mieltynyt vihelteleviin, laulaviin ja nauravaisiin konnareihin, joihin Suomessa junalla matkustaessaan törmää silloin tällöin. Erityisen miellyttäviä ovat ne konnarit, jotka jäävät lipuntarkistusmatkallaan rapsuttamaan eläinosaston Misseä ja Rekkua tai jututtuvat junan pienimpiä matkustajia. Kriitikon mieleen on painunut tilanne InterCitystä, jossa lapsimatkustaja pysäytti ties monennen kerran junan käytävällä konduktöörin, joka kysyi tältä jo tuttavallisesti "No mitä sä vielä multa haluat?". Kouvolan huumorikonduktööri ryösti kerran kriitikon teini-ikäisen ystävän junalipun asemalla ja väitti toiselle konduktöörille ettei tällä ole lippua. Ystävä ja toinen konduktööri olivat yhtä suuren hämmennyksen vallassa, kun huumorikonnari kaivoi lipun taskustaan ja nauroi: "Hehhe, se onkin mulla!"
Hyväntuulisuus VR:n junassa ei ole kuitenkaan tae. Noin kuukausi sitten Peltsi pohdiskeli Yle-x:n aamussa, että kuuluuko jokaisessa kaupassa työskennellä "vakio-kyrsä", joka on aina suupielet alaspäin ja elimet otsassa. Tätä myös Markku mietti tuota radiolähetystä kuunnellessan ja totesi että myös VR:llä on omat vakio-kyrsänsä. "Lappeenrannasta tulee aika paljon porukkaa, ettei kannata hirveesti nukkua siinä", "Meillä ei oo koskaan käyny elektroni eikä käy edelleenkään" ja "sun koiralla pitää kans olla lippu", ovat kommentteja, jotka on todistetusti mahdollista sanoa myös mukavalla äänensävyllä.
Konduktöörien ulkonäöllä on oma viihdyttävyysaspektinsa. Rastapäinen konnari, takatukkakonnari ja yksinkertaisesti äärimmäisen komea konnari ovat lisänneet Markun junaviihtyvyyttä suuresti. Myös naiskonduktöörit ovat lisääntyneet. Erikoisesti kriitikon mieleen on jäänyt punahiuksinen uljasryhtinen konnari, joka vihelsi Kouvolan asemalla pilliin. Vanhanaikaisesta ja viehättävästä pillistä lisäpisteitä!
Jokaisella konduktöörillä vaikuttaisi olevan erikseen palvelu-minä ja kuuluttaja-minä. Hyvä kuuluttuja on hauska joko tahattomasti tai tahallaan. Helmikuun lumipyryjen aikaan Savonlinna-Parikkala välillä kuulutti maansamyynyt huokaileva konduktööri. "hmhmhmh..nyt on sellainen tilanne että...hmhmhmhmh..kiskoilla on...hmhm..niin paljon lunta että..hmhm.." Väsyneitä ja palelevia matkustajia tämä minuutteja kestänyt kuulutus saattoi ajaa yhä syvempään horrostilaan, mutta Markkua se nauratti.
Markku on valinnut konnari-suosikikseen Vr:n hyväntuulisen ja reippaan nuoren miehen, joka on innokas puhuja sekä kuuluttelija ja homo. Seksuaalivähemmistö-fanina Markku antaa lisäpisteitä tällaisista ominaisuuksista. Tämä superkonnari liikkuu käytävillä lannetaan keinutellen ja ilmoittaa matkustajalle henkilökohtaisesti mille raiteelle juna saapuu ja miltä raiteelta vaihtojuna lähtee. Hän kuuluttaa useita kertoja matkan aikana kertoakseen asiakkaille kuinka tervetulleita he ovat, mitä kautta matka kulkee ja kiittää syvästi matkan päätyttyä. "Ja muistuttaakseni vielä vaihtoyhteyksistä, eli ne menevät raiteilta..." Näiden kuulutusten päälle matkustajat kuulevat vielä perinteikkäät nauhakuulutukset, joissa kerrotaan mistä vaihtoyhteydet kulkevat ja kiitetään kaikkia matkustajia.
Junapilli, tyylikonnarit,huumorikonnarit ja homokonnari miinus vakiokyrsät ja mitäänsanomattomat konnarit. Arvosana 7
VR:n sivuilla kerrotaan, että konduktööriltä edellytetään kykyä selviytyä sujuvasti asiakaspalvelutilanteissa. Lisäys "Tärkeä valintakriteeri on myös hyvä yleisterveys, erityisesti hyvä kuulo, näkö sekä värinäkö." huvittaa kriitikkoa itseään, joka ei kuitenkaan tyydy vaatimuksissaan näin vähään.
Hyväntuuulisuus on konnarin ykkösominaisuus. Kriitikko on mieltynyt vihelteleviin, laulaviin ja nauravaisiin konnareihin, joihin Suomessa junalla matkustaessaan törmää silloin tällöin. Erityisen miellyttäviä ovat ne konnarit, jotka jäävät lipuntarkistusmatkallaan rapsuttamaan eläinosaston Misseä ja Rekkua tai jututtuvat junan pienimpiä matkustajia. Kriitikon mieleen on painunut tilanne InterCitystä, jossa lapsimatkustaja pysäytti ties monennen kerran junan käytävällä konduktöörin, joka kysyi tältä jo tuttavallisesti "No mitä sä vielä multa haluat?". Kouvolan huumorikonduktööri ryösti kerran kriitikon teini-ikäisen ystävän junalipun asemalla ja väitti toiselle konduktöörille ettei tällä ole lippua. Ystävä ja toinen konduktööri olivat yhtä suuren hämmennyksen vallassa, kun huumorikonnari kaivoi lipun taskustaan ja nauroi: "Hehhe, se onkin mulla!"
Hyväntuulisuus VR:n junassa ei ole kuitenkaan tae. Noin kuukausi sitten Peltsi pohdiskeli Yle-x:n aamussa, että kuuluuko jokaisessa kaupassa työskennellä "vakio-kyrsä", joka on aina suupielet alaspäin ja elimet otsassa. Tätä myös Markku mietti tuota radiolähetystä kuunnellessan ja totesi että myös VR:llä on omat vakio-kyrsänsä. "Lappeenrannasta tulee aika paljon porukkaa, ettei kannata hirveesti nukkua siinä", "Meillä ei oo koskaan käyny elektroni eikä käy edelleenkään" ja "sun koiralla pitää kans olla lippu", ovat kommentteja, jotka on todistetusti mahdollista sanoa myös mukavalla äänensävyllä.
Konduktöörien ulkonäöllä on oma viihdyttävyysaspektinsa. Rastapäinen konnari, takatukkakonnari ja yksinkertaisesti äärimmäisen komea konnari ovat lisänneet Markun junaviihtyvyyttä suuresti. Myös naiskonduktöörit ovat lisääntyneet. Erikoisesti kriitikon mieleen on jäänyt punahiuksinen uljasryhtinen konnari, joka vihelsi Kouvolan asemalla pilliin. Vanhanaikaisesta ja viehättävästä pillistä lisäpisteitä!
Jokaisella konduktöörillä vaikuttaisi olevan erikseen palvelu-minä ja kuuluttaja-minä. Hyvä kuuluttuja on hauska joko tahattomasti tai tahallaan. Helmikuun lumipyryjen aikaan Savonlinna-Parikkala välillä kuulutti maansamyynyt huokaileva konduktööri. "hmhmhmh..nyt on sellainen tilanne että...hmhmhmhmh..kiskoilla on...hmhm..niin paljon lunta että..hmhm.." Väsyneitä ja palelevia matkustajia tämä minuutteja kestänyt kuulutus saattoi ajaa yhä syvempään horrostilaan, mutta Markkua se nauratti.
Markku on valinnut konnari-suosikikseen Vr:n hyväntuulisen ja reippaan nuoren miehen, joka on innokas puhuja sekä kuuluttelija ja homo. Seksuaalivähemmistö-fanina Markku antaa lisäpisteitä tällaisista ominaisuuksista. Tämä superkonnari liikkuu käytävillä lannetaan keinutellen ja ilmoittaa matkustajalle henkilökohtaisesti mille raiteelle juna saapuu ja miltä raiteelta vaihtojuna lähtee. Hän kuuluttaa useita kertoja matkan aikana kertoakseen asiakkaille kuinka tervetulleita he ovat, mitä kautta matka kulkee ja kiittää syvästi matkan päätyttyä. "Ja muistuttaakseni vielä vaihtoyhteyksistä, eli ne menevät raiteilta..." Näiden kuulutusten päälle matkustajat kuulevat vielä perinteikkäät nauhakuulutukset, joissa kerrotaan mistä vaihtoyhteydet kulkevat ja kiitetään kaikkia matkustajia.
Junapilli, tyylikonnarit,huumorikonnarit ja homokonnari miinus vakiokyrsät ja mitäänsanomattomat konnarit. Arvosana 7
Thursday, April 17, 2008
Prinsessapäiväkirjat 2
Mökkeilyn uuvuttama kriitikko käväisi eilen illalla Makuunissa ja viettikin hyllyjen välissä noin 45 minuuttia. Käytyään läpi lähes koko vuokraamon valikoiman, Rex poistui kotiinsa Prinsessapäiväkirjat 2 -dvd:n kera.
Rex katsoi elokuvan ja kaikki ekstrat, mukaan lukien elokuvan kokonaan uudelleen ohjaajan ja Julie Andrewsin kommenttiraidan kanssa. Useasti oli pakko todeta, että elokuva oli aivan käsittämätön kokonaisuus. On vaikea sanoa, kuinka pitkälti se on pohjateoksen ansiota, koska se on (vielä) Rexiltä lukematta.
Ensimmäisessä osassa tavallinen amerikkalaistyttö sai kuulla olevansa prinsessa ja alkoi valmentautua roolia varten. Tässä toisessa yliopistosta valmistunut Mia palaa hallitsemaan kuvitteellista kotimaatansa Genoviaa. Koska hallituksessa kieroillaan, täytyy Mian mennä naimisiin 30 päivän kuluessa pitääkseen asemansa kuningattarena. Paikalle ilmaantuu röyhkeä ja sanavalmis hurmurimies ja nössö aatelinen. Jatko-osassa nähdään myös liuta ykkösosan hahmoja.
Rex katsoi Prinsessapäiväkirjat aikanaan elokuvissa, koska on hartaan ihastunut Julie Andrewsiin. Ensimmäinen ei ollut asenteiltaan ja arvoiltaan näin sekava, tai sitten kriitikko muistaa aivan väärin. Varsinkin kommenttiraidalla ohjaaja Marshall korostaa elokuvan olleen tehty nimenomaan lapsille ja Disney-elokuvana sen arvomaailmasta oltiin hyvin tarkkoja.
Ensimmäinen hämmästyksen kohde oli eurooppalainen feikkivaltio Genovia. Hovin miesten asut ovat keskiaikaisia ja linnan salakäytävien(kyllä) freskot jäljittelevät bysanttilaista tyyliä. Maassa puhutaan lukuisia eurooppalaisia kieliä ja alamaiset käyvät kertomassa huolistaan kuningattarelle tuoden mukanaan erilaisia maaseudun tuotteita. Aivan järjetöntä.
Rexin kulmakarvan sai nousemaan myös se, että yksi prinssikandidaateista oli homo. Aika paljon on tapahtunut Disneylläkin lyhyessä ajassa. Elokuvan perussanoma oli se, että jokainen voi olla prinsessa. Tästä Rex on hiukan eri mieltä. Kaikki eivät voi olla prinsessoja.
Elokuvassa oli valtavasti hahmoja ja paljon hyviä näyttelijöitä. Anne Hathaway piti elokuvaa kasassa luontevasti taitaen lajityypin vaatimukset. Julie Andrews olisi saanut olla edellisen elokuvan tapaan hiukan tiukempi. John Rhys-Davies oli hyvä konna ja etenkin brittiläistä sulhasta näytellyt kukalie teki osansa todella taitavasti. Näyttelijät tekivät ammattitaidolla ja positiivisella perusvireellä elokuvasta edes joten kuten katsottavan.
Mukana oli myös aidosti naurattaneita repliikkejä ja sellaisia pieniä vitsejä tai slapstick-tyylisiä kohelluksia, jotka erottuivat kaikkien kissojen, koirien, jalokivien, kellyclarksoneiden ja itsetuntoselityksen keskeltä. Kommenttiraidasta selvisi, että lähestulkoon jokainen niistä oli ohjaajan oma, käsikirjoitukseen kuulumaton lisä. Että näin.
Prinsessapäiväkirjat 2 näyttää havainnollisesti aikamme kaupallisen lastenelokuvan trendejä ja ideaaleja ja sen sellaisia. Katsokaa se. Bonuksena Julie Andrews laulaa viisi nuottia. Arvosana 2.
Rex katsoi elokuvan ja kaikki ekstrat, mukaan lukien elokuvan kokonaan uudelleen ohjaajan ja Julie Andrewsin kommenttiraidan kanssa. Useasti oli pakko todeta, että elokuva oli aivan käsittämätön kokonaisuus. On vaikea sanoa, kuinka pitkälti se on pohjateoksen ansiota, koska se on (vielä) Rexiltä lukematta.
Ensimmäisessä osassa tavallinen amerikkalaistyttö sai kuulla olevansa prinsessa ja alkoi valmentautua roolia varten. Tässä toisessa yliopistosta valmistunut Mia palaa hallitsemaan kuvitteellista kotimaatansa Genoviaa. Koska hallituksessa kieroillaan, täytyy Mian mennä naimisiin 30 päivän kuluessa pitääkseen asemansa kuningattarena. Paikalle ilmaantuu röyhkeä ja sanavalmis hurmurimies ja nössö aatelinen. Jatko-osassa nähdään myös liuta ykkösosan hahmoja.
Rex katsoi Prinsessapäiväkirjat aikanaan elokuvissa, koska on hartaan ihastunut Julie Andrewsiin. Ensimmäinen ei ollut asenteiltaan ja arvoiltaan näin sekava, tai sitten kriitikko muistaa aivan väärin. Varsinkin kommenttiraidalla ohjaaja Marshall korostaa elokuvan olleen tehty nimenomaan lapsille ja Disney-elokuvana sen arvomaailmasta oltiin hyvin tarkkoja.
Ensimmäinen hämmästyksen kohde oli eurooppalainen feikkivaltio Genovia. Hovin miesten asut ovat keskiaikaisia ja linnan salakäytävien(kyllä) freskot jäljittelevät bysanttilaista tyyliä. Maassa puhutaan lukuisia eurooppalaisia kieliä ja alamaiset käyvät kertomassa huolistaan kuningattarelle tuoden mukanaan erilaisia maaseudun tuotteita. Aivan järjetöntä.
Rexin kulmakarvan sai nousemaan myös se, että yksi prinssikandidaateista oli homo. Aika paljon on tapahtunut Disneylläkin lyhyessä ajassa. Elokuvan perussanoma oli se, että jokainen voi olla prinsessa. Tästä Rex on hiukan eri mieltä. Kaikki eivät voi olla prinsessoja.
Elokuvassa oli valtavasti hahmoja ja paljon hyviä näyttelijöitä. Anne Hathaway piti elokuvaa kasassa luontevasti taitaen lajityypin vaatimukset. Julie Andrews olisi saanut olla edellisen elokuvan tapaan hiukan tiukempi. John Rhys-Davies oli hyvä konna ja etenkin brittiläistä sulhasta näytellyt kukalie teki osansa todella taitavasti. Näyttelijät tekivät ammattitaidolla ja positiivisella perusvireellä elokuvasta edes joten kuten katsottavan.
Mukana oli myös aidosti naurattaneita repliikkejä ja sellaisia pieniä vitsejä tai slapstick-tyylisiä kohelluksia, jotka erottuivat kaikkien kissojen, koirien, jalokivien, kellyclarksoneiden ja itsetuntoselityksen keskeltä. Kommenttiraidasta selvisi, että lähestulkoon jokainen niistä oli ohjaajan oma, käsikirjoitukseen kuulumaton lisä. Että näin.
Prinsessapäiväkirjat 2 näyttää havainnollisesti aikamme kaupallisen lastenelokuvan trendejä ja ideaaleja ja sen sellaisia. Katsokaa se. Bonuksena Julie Andrews laulaa viisi nuottia. Arvosana 2.
Tuesday, April 15, 2008
Suomen ravintolaketjut
Heipsan alla nya passagerare!
Sain huomautuksen, etten ole kirjoitellut tänne vähään aikaan. Joten tässä nyt tulee. Ensin tarkoituksena oli arvostella Memphisin (kuulemma) uusi menu, mutta sitten muutin mieleni. Minua alkoi ärsyttää. Tajusin, että menu on samanlainen kuin lähes millä tahansa suomalaisella ketjuravintolalla. Burgereita, burgereita, burgereita. Pari kana- ja pari lihavaihtoehtoa ja yksi vege vaihtoehto. Sitten on pizzaa tai/ja pastaa. Kenties burritoja ja wrapeja. Ja kaiken kanssa ranskalaisia- tai tikkuperunoita. Alkaa tosissaan kyllästyttää! Toki vaihtoehtoina ovat etniset paikat. Kiinalaisia ja intialaisia ravintoloita on (luojan kiitos) ihan mukavasti joka puolella Suomea.
Mutta mutta.
Mikä järki siinä on, että kaikilla ketjuilla on samat ruoat?? Memphis, Pancho villa, Amarillo, Chico´s.. lista on loputon. Monet ei-ketjutkin ovat alkaneet käyttää samanlaista menua pienillä variaatioilla. Joissain on esim. myös grilli- ja parilaruokia. Mikä hel****n burger-buumi nyt on meneillään?? Retun kotikaupungissakin, Rovaniemellä, keskihintaisia (10 -20€) aterioita myyvistä ravintoloista suurin osa on burger-wrap-osastoa. Comico, Amarillo, Wingston, Rocktaurant.. Keksikää nyt jotain muuta! Retu ainakin nauttisi pataruoasta ja riisistä tai erilaisista kalaruoista. Ruokalajeja kyllä riittää.
Sen vielä haluan sanoa, ettei burgereissa sinänsä ole mitään vikaa ja ne ovat usein erittäin maukkaita, mutta miksi niin monet ketjut tekevät niitä?? Mielestäni nyt olisi korkea aika uudenlaiselle ketjulle, jonka listalla ei ole purilaisen purilaista, ja hintahaarukka olisi kuitenkin opiskelijan kukkarollekin sopiva. Sinne Retu menisi. Ja pakottaisi ystävänsä mukaan.
Sain huomautuksen, etten ole kirjoitellut tänne vähään aikaan. Joten tässä nyt tulee. Ensin tarkoituksena oli arvostella Memphisin (kuulemma) uusi menu, mutta sitten muutin mieleni. Minua alkoi ärsyttää. Tajusin, että menu on samanlainen kuin lähes millä tahansa suomalaisella ketjuravintolalla. Burgereita, burgereita, burgereita. Pari kana- ja pari lihavaihtoehtoa ja yksi vege vaihtoehto. Sitten on pizzaa tai/ja pastaa. Kenties burritoja ja wrapeja. Ja kaiken kanssa ranskalaisia- tai tikkuperunoita. Alkaa tosissaan kyllästyttää! Toki vaihtoehtoina ovat etniset paikat. Kiinalaisia ja intialaisia ravintoloita on (luojan kiitos) ihan mukavasti joka puolella Suomea.
Mutta mutta.
Mikä järki siinä on, että kaikilla ketjuilla on samat ruoat?? Memphis, Pancho villa, Amarillo, Chico´s.. lista on loputon. Monet ei-ketjutkin ovat alkaneet käyttää samanlaista menua pienillä variaatioilla. Joissain on esim. myös grilli- ja parilaruokia. Mikä hel****n burger-buumi nyt on meneillään?? Retun kotikaupungissakin, Rovaniemellä, keskihintaisia (10 -20€) aterioita myyvistä ravintoloista suurin osa on burger-wrap-osastoa. Comico, Amarillo, Wingston, Rocktaurant.. Keksikää nyt jotain muuta! Retu ainakin nauttisi pataruoasta ja riisistä tai erilaisista kalaruoista. Ruokalajeja kyllä riittää.
Sen vielä haluan sanoa, ettei burgereissa sinänsä ole mitään vikaa ja ne ovat usein erittäin maukkaita, mutta miksi niin monet ketjut tekevät niitä?? Mielestäni nyt olisi korkea aika uudenlaiselle ketjulle, jonka listalla ei ole purilaisen purilaista, ja hintahaarukka olisi kuitenkin opiskelijan kukkarollekin sopiva. Sinne Retu menisi. Ja pakottaisi ystävänsä mukaan.
Monday, April 14, 2008
Kaija Koo, Sirkus Hämeenlinna
Öiset terveiset, hyvät lukijat!
Viime perjantaina 11.4. Rex ystävineen suuntasi Hämeenlinnan johtavaan keikkaparatiisiin (viittaus aiempaan arvosteluun), jossa esiintyi tällä kertaa Kaija Koo. Toisin kuin Kauko, Kaija oli myynyt ravintolan huomattavan täyteen, ja ulkona oli jopa jonoa.
Kaija on pitänyt hyvin pintansa 90-luvun puoliväliin sijoittuvien huippuvuosiensa jälkeenkin. Nyt on jo meneillään jonkinlainen nostalgiavaihe. Paikalle oli kokoontunut selvästi Kaijan tuotantoa yhä aktiivisesti kuuntelevaa vanhempaa väkeä ja sitä kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen ikävuoden välillä huitelevaa porukkaa, joka tutustui Kaijaan lapsuudessaan. Myös Rex lukeutuu tähän ryhmään. Kaija Koo ja Neon 2 olivat Rexin ensimmäiset c-kasetit. Kaija on kuuntelussa yhä, Neon 2 hiukan harvemmin.
Keikalla kuultiin ainakin Viimeinen lento, Hei milloin hanat aukeaa, Tule lähemmäs beibi, Tinakenkätyttö, Tuulikello, Vedet virtailee ja Minun tuulessa soi. Encorena riemastutti tutusti Kuka keksi rakkauden. Rexin tietolähteiden mukaan Risto Asikainen on soittanut kitaraosiot yöllä kännissä studiossa Moonligt shadow'ta tapaillen. Kännissä oli myös kriitikkomme, joka ei pysty arvioimaan fiksusti kovinkaan montaa asiaa keikasta. Yleisö tunsi Kaijan materiaalin hyvin ja lauloi kuuluvasti mukana.
Suuri miinus oli jälleen (Rex ei ollut keikalla ensimmäistä kertaa) täydellistä tyylitajuttomuutta osoittanut toinen encorevalinta: Tahdon rakastella sinua. Yleisö huusi ja toivoi useita Kaija Kokkolan omia biisejä (Rex seurueineen huusi vain "Kokkola!"), joita olisi ollut jäljellä runsaasti. Kaija bändeineen veti kuitenkin aivan kammottavan tulkinnan rasittavasta biisistä.
Keikan jälkeen kriitikko ryntäsi lavalle hakemaan artistin nimmaria, penkoi laukkunsa sisällön lattialle etsiessään kynää ja tajusi vasta nimmari kädessään, että lompakkoa ei ole missään. Tällä välin yksi juhlijoista lensi kasvot edellä lasinsiruihin aukaisten polvensa ja kätensä. Sirkuksesta poistuttiin lompakotta ja verta vuotaen.
Arvosanaksi annan 6. Lompakko löytyi seuraavana päivänä, kiitos ystävälliselle henkilökunnalle.
Viime perjantaina 11.4. Rex ystävineen suuntasi Hämeenlinnan johtavaan keikkaparatiisiin (viittaus aiempaan arvosteluun), jossa esiintyi tällä kertaa Kaija Koo. Toisin kuin Kauko, Kaija oli myynyt ravintolan huomattavan täyteen, ja ulkona oli jopa jonoa.
Kaija on pitänyt hyvin pintansa 90-luvun puoliväliin sijoittuvien huippuvuosiensa jälkeenkin. Nyt on jo meneillään jonkinlainen nostalgiavaihe. Paikalle oli kokoontunut selvästi Kaijan tuotantoa yhä aktiivisesti kuuntelevaa vanhempaa väkeä ja sitä kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen ikävuoden välillä huitelevaa porukkaa, joka tutustui Kaijaan lapsuudessaan. Myös Rex lukeutuu tähän ryhmään. Kaija Koo ja Neon 2 olivat Rexin ensimmäiset c-kasetit. Kaija on kuuntelussa yhä, Neon 2 hiukan harvemmin.
Keikalla kuultiin ainakin Viimeinen lento, Hei milloin hanat aukeaa, Tule lähemmäs beibi, Tinakenkätyttö, Tuulikello, Vedet virtailee ja Minun tuulessa soi. Encorena riemastutti tutusti Kuka keksi rakkauden. Rexin tietolähteiden mukaan Risto Asikainen on soittanut kitaraosiot yöllä kännissä studiossa Moonligt shadow'ta tapaillen. Kännissä oli myös kriitikkomme, joka ei pysty arvioimaan fiksusti kovinkaan montaa asiaa keikasta. Yleisö tunsi Kaijan materiaalin hyvin ja lauloi kuuluvasti mukana.
Suuri miinus oli jälleen (Rex ei ollut keikalla ensimmäistä kertaa) täydellistä tyylitajuttomuutta osoittanut toinen encorevalinta: Tahdon rakastella sinua. Yleisö huusi ja toivoi useita Kaija Kokkolan omia biisejä (Rex seurueineen huusi vain "Kokkola!"), joita olisi ollut jäljellä runsaasti. Kaija bändeineen veti kuitenkin aivan kammottavan tulkinnan rasittavasta biisistä.
Keikan jälkeen kriitikko ryntäsi lavalle hakemaan artistin nimmaria, penkoi laukkunsa sisällön lattialle etsiessään kynää ja tajusi vasta nimmari kädessään, että lompakkoa ei ole missään. Tällä välin yksi juhlijoista lensi kasvot edellä lasinsiruihin aukaisten polvensa ja kätensä. Sirkuksesta poistuttiin lompakotta ja verta vuotaen.
Arvosanaksi annan 6. Lompakko löytyi seuraavana päivänä, kiitos ystävälliselle henkilökunnalle.
Sunday, April 6, 2008
Päivä Tampereella 1918
Tänään Rex ei ole kovin kriittisellä tuulella. Nuutunut kriitikko vietti Finlaysonin alueella järjestetyssä Päivä Tampereella 1918 -tapahtumassa neljä tuntia ja tyytyy toteamaan, että se oli onnistunut.
Kulkuetta ja eläviä tauluja oli saapunut ihmettelemään sankka joukko tamperelaisia ja ilmeisesti hiukan muitakin. Tunnelma oli rauhallinen ja arvokas, monet kuvailivat sitä myös liikuttuneeksi. Sisällissodan erilaiset ihmiskohtalot poikiaan etsivistä äideistä lapsisotilaisiin, arvokkaisiin sotaherroihin ja agitaattoreihin oli totetutettu huolellisesti. Hovimäki-typpinen kankea epookki oli poissa eikä ylilyöntejä ollut. Erityisesti perunankuoret, tykit, kärryt ja hevoset toivat oikeanlaista tunnelmaa. Parhaiten mieleen jäivät ase ohimolla seissyt sotilas, kenttäoikeusasetelma ja hauenpäitä kahminut pari.
Ihmisten puheita päivän mittaan korva tarkkana kuunnellut Rex sai kuulla lukuisia omakohtaisia kertomuksia sotatapahtumista ja myös useita absoluuttisia totuuksia sisällissodan kulusta. Kriitikko löysi itsensä monta kertaa ihmettelemästä sitä vaikeatajuista tosiseikkaa, että vielä on olemassa henkilöitä, jotka todistivat näkemiämme kohtauksia tosielämässä. Mielessä pyörivät myös sellaiset kepeät kysymykset kuin mitä historia on, mitä menneisyys on, keitä me olemme, kuka minä olen. Se oli mitä ilmeisimmin myös tapahtuman tarkoitus.
Arvosanaksi annan 8. Kuvat ovat kriitikon omia. Ihailkaa.
Wednesday, April 2, 2008
Kauko Röyhkä ja Riku Mattila, Sirkus
Kauko Röyhkä ja Riku Mattila päättivät uuden levynsä ympärille tehdyn kiertueensa Hämeenlinnan Sirkukseen viime perjantaina. Jonkinlaisena artistin helvettinä tunnettu Hämeenlinna ei tarjonnut kovin euforista päätöstä loppuunmyytyjä keikkoja ja suorastaan ylistäviä arvosteluja keränneelle kiertueelle.
Paikalla oli lähinnä keski-ikäisiä musiikinystäviä, eikä eturivissä ollut tungosta. Loppuvaiheessa vapautuneeksi päihtynyt kuulijakunta tanssahteli villisti ja intoutui huutamaan ilmeisesti sitä ainoaa tuttua biisiä: Paska kaupunki. Tällaiset seikat hiukan hävettivät ja ärsyttivät arvostelijaa, varsinkin kun Kaukon ja Mattilan yhteiskeikka uudella kokoonpanolla oli todella toimiva.
Kauko kuitenkin vaikutti hyväntuuliselta ja repeili aina silloin tällöin katsoessaan bändiin päin. Loppukommentissa "Oli mahtavaa soittaa teille" olin huomaavinani pientä sarkasmia. Rexin keikka alkoi ihanasti, kun Romantiikka-biisin intron aikana artisti vastasi tämän ujoon tervehdykseen kameran takaa.
Kaikki uuden levyn kappaleet olivat onnistuneita myös livenä. Parhaiten jäi mieleen Röyhkän useasti levyn teemakappaleeksi nostama Kaikki menee hyvin kun olet nuori. Vaikka normaalisti inhoan "kesäbiisi, kesämeininki, kesäfiilis, kesäkengät" -paskaa, toivoisin todella kuulevani tämän kappaleen ensi kesän festareilla.
Vanhoista tuotoksista kuultiin Lauralle, Talo meren rannalla, Observatorion mäellä, Diskodatsun, Nivelet ja Maa on voimaa. Nivelet on Rexin mielestä yksi maailman hienoimmista kappaleista ja sen takia keikalle oli myös lähdetty. Kauko sekoili ensimmäisen säkeistön lopun ja muutenkin alkupäässä settiä soitettu toivelaulu meni jonkinlaisessa huumassa ohi korvien. Setin kohokohdaksi kohosi uskomattomaksi livebiisiksi osoittautunut Maa on voimaa, jossa maestro soitti tamburiinia (hyvin söpöä).
Ja viimeisenä kuultiin sitten se Paska kaupunki, jonka aikana hurmaava skin head -tyylinen nuori mies yritti saada Rexiä tanssaamaan. Vastaukseksi saattoi vain yhtyä Kaukoon: "Nyt ruopataan pohjamutaa tosi syvältä..."
Ei unohtumatonta mutta ihanaa silti. Arvosana 8.
Hei vain!
Arvostelussa pitkästä aikaa päivän sää.
Sää on ollut viime päivinä varsin onnistunut. Kuin tilauksesta aurinkoiset tunnit ovat saapuneet juuri nyt, kun Rexillä on aikaa oleilla ulkona tai parvekkeella niin kauan kuin sielu sietää. Ainoana miinuksena voidaan pitää pölyä, joka ärsyttää silmiä ja hengitysteitä ihan tosissaan. Rex voi vain kuvitella, miltä allergikosta tuntuu, kun rautaisella elimistöllä varustettua kriitikkoakin ahdistaa ajoittain.
Valoisat illat kutsuvat notkumaan ulos. Hyppynarut esille ja oluet pussiin. Tyylitietoinen nuoriso istuu jalkakäytävän reunalla ja laahustaa kotiin, pubiin tai elokuviin. Kauko sen tiesi: "Se on tää paniikin tunne ja se tulee joka kevät!"
Arvosana 9.
Arvostelussa pitkästä aikaa päivän sää.
Sää on ollut viime päivinä varsin onnistunut. Kuin tilauksesta aurinkoiset tunnit ovat saapuneet juuri nyt, kun Rexillä on aikaa oleilla ulkona tai parvekkeella niin kauan kuin sielu sietää. Ainoana miinuksena voidaan pitää pölyä, joka ärsyttää silmiä ja hengitysteitä ihan tosissaan. Rex voi vain kuvitella, miltä allergikosta tuntuu, kun rautaisella elimistöllä varustettua kriitikkoakin ahdistaa ajoittain.
Valoisat illat kutsuvat notkumaan ulos. Hyppynarut esille ja oluet pussiin. Tyylitietoinen nuoriso istuu jalkakäytävän reunalla ja laahustaa kotiin, pubiin tai elokuviin. Kauko sen tiesi: "Se on tää paniikin tunne ja se tulee joka kevät!"
Arvosana 9.
Tuesday, March 4, 2008
Kuulkaas työnantajat...
Haluan nyt käyttää aikaa ja energiaa ilmaistakseni suhteellisen suuren ketutukseni työntarjoajia vastaan. Tämä äkillinen inho kyseistä ihmisryhmää kohtaan juontaa juurensa tämän viikon maanantaina (=eilen) alkaneeseen työttömyysjaksoon Elen elämässä. Edellisen työnantajan kanssa sovittu diplomityöjakso tehtiin kunnialla päätökseen, mut hei sori, vaikka lähes 60 % prosenttia diplomityöntekijöistä palkataankin diplomityöntarjoaja firmaan, emme nyt sinun kohdallasi voi sitä tehdä. Kiitos. Mutta siis, jos haet itsellesi työntekijää, ota näistä neuvoista vaarin. Monet kesät kesätyöhakemuksia sormet ruvilla vääntäneenä ja nyt myös ihan oikeita töitä etsivänä, voisin väittää tietäväni mistä puhun
Virhe nro 1) Etsimme nuorta ja innovatiivista 25-vuotiasta filosofianmaisteridiplomi-insinööriä yli 5 vuoden työkokemuksella ylimmästä johdosta.
Korjaus nro 1) Jotain rotia niihin työkokemus ja ikävaatimuksiin. Kaikki suomalaiset ei omasta luulostaan huolimatta ole neroja. Tämän seurauksena harvemmalla alle 30-vuotiaalla diplomi-insinöörillä on viiden vuoden työkokemusta oman alan ja tason tehtävistä. PISTE. NIIN SE VAAN ON!
Virhe nro 2) Odotamme sinulta kokemusta Black Belt ja Green Belt toiminnasta, SPC-metodeista, tunnet uusimman lainsäädännön, osaat käyttää ohjelmistoja xxx ja yyy sekä peruspiirustusohjelmistoja... Odotamme myös, että....
Korjaus nro 2) Katso kohdan 2 korjaus ja sen lisäksi. Älä odota saavasi valmista työntekijää. Odota saavasi oppimishaluinen heebo, jolla on perushommat hanskassa ja hirvee halu oppia lisää. Siinähän saat helposti muokattua itsellesi sellasen nykyaikaisen OSAAJAN, joita kaikki etsii.
Virhe nro 3) Lisätietoja tehtävästä antaa MIKÄ-LIE-REKRY-FIRMA:n edustaja Mirja Mäkättäjä puh nro 040 123 4567.
Korjaus nro 3) Katsokaa, että se teidän palkkaama rekry-täti tai -setä on edes joskus puhelimensa ääresässä. Tai toisaalta, vastaa soittopyyntöihin. OK, ymmärrän, että ne soittaa joilla on asiaa. Mutta kolmen puhelun ja yhden soittopyynnön jälkeen voisi vastaanottajakin ilmaista itsestään. Tai sitten ohjata puhelun johonkin sellaiseen puhelimeen, jonka toisessa päässä on puhekykyinen ihminen, joka osaa puhelimesta painaa sitä vihreän luurin kuvaa.
Virhe nro 4) JOS ELE HAKEE TEILLE TÖIHIN, OTTAKAA SE! SE ON OSAAVA JA KÄTEVÄ KAIFFARI. Melkein valmis di:kin se on. Ja huumorintajuinen, pitkäpinnainen, hienosti paineen allakin työskentelevä pikku työmyyrä. Ja oppimisenhalua, sitä sillä on vaikka muille jakaa!!
Korjaus nro 4) Voitte ottaa Eleen yhteyttä myös tämän blogin kautta. Ele, toisin kuin monet muut, on kiinnostunut vastaamaan. Kiitos.
Virhe nro 1) Etsimme nuorta ja innovatiivista 25-vuotiasta filosofianmaisteridiplomi-insinööriä yli 5 vuoden työkokemuksella ylimmästä johdosta.
Korjaus nro 1) Jotain rotia niihin työkokemus ja ikävaatimuksiin. Kaikki suomalaiset ei omasta luulostaan huolimatta ole neroja. Tämän seurauksena harvemmalla alle 30-vuotiaalla diplomi-insinöörillä on viiden vuoden työkokemusta oman alan ja tason tehtävistä. PISTE. NIIN SE VAAN ON!
Virhe nro 2) Odotamme sinulta kokemusta Black Belt ja Green Belt toiminnasta, SPC-metodeista, tunnet uusimman lainsäädännön, osaat käyttää ohjelmistoja xxx ja yyy sekä peruspiirustusohjelmistoja... Odotamme myös, että....
Korjaus nro 2) Katso kohdan 2 korjaus ja sen lisäksi. Älä odota saavasi valmista työntekijää. Odota saavasi oppimishaluinen heebo, jolla on perushommat hanskassa ja hirvee halu oppia lisää. Siinähän saat helposti muokattua itsellesi sellasen nykyaikaisen OSAAJAN, joita kaikki etsii.
Virhe nro 3) Lisätietoja tehtävästä antaa MIKÄ-LIE-REKRY-FIRMA:n edustaja Mirja Mäkättäjä puh nro 040 123 4567.
Korjaus nro 3) Katsokaa, että se teidän palkkaama rekry-täti tai -setä on edes joskus puhelimensa ääresässä. Tai toisaalta, vastaa soittopyyntöihin. OK, ymmärrän, että ne soittaa joilla on asiaa. Mutta kolmen puhelun ja yhden soittopyynnön jälkeen voisi vastaanottajakin ilmaista itsestään. Tai sitten ohjata puhelun johonkin sellaiseen puhelimeen, jonka toisessa päässä on puhekykyinen ihminen, joka osaa puhelimesta painaa sitä vihreän luurin kuvaa.
Virhe nro 4) JOS ELE HAKEE TEILLE TÖIHIN, OTTAKAA SE! SE ON OSAAVA JA KÄTEVÄ KAIFFARI. Melkein valmis di:kin se on. Ja huumorintajuinen, pitkäpinnainen, hienosti paineen allakin työskentelevä pikku työmyyrä. Ja oppimisenhalua, sitä sillä on vaikka muille jakaa!!
Korjaus nro 4) Voitte ottaa Eleen yhteyttä myös tämän blogin kautta. Ele, toisin kuin monet muut, on kiinnostunut vastaamaan. Kiitos.
Tuesday, February 26, 2008
Spice Girls
Ikäväkseni täytyy todeta, että Retu on taas notkunut viime päivät parhaan kaverinsa vierellä makuuhuoneessa. Taasen tekstini koskee siis tätä mekaanista ystävääni, televisiota. Mutta ei nyt aivan pelkästään sitä.
Sunnuntai-iltana Subtv:ltä tuli erittäin mielenkiintoinen ja nostalginen dokumentti: Tosipaikka: Spice Girls - diivojen paluu. En ole pitkään aikaan kuunnellut Spice Girlsiä, enkä muutenkaan ajatellut koko yhtyettä. Kymmenisen vuotta sitten bändiä tuli ajateltua sen verran, että voisinpa todeta sen jopa hallinneen elämääni. Siksi siis jämähdin (jälleen) tv:n ääreen katsomaan tuota ihanaista dokumenttia.
Dokumentissa bändin jäsenet kertoivat suhtautumistaan bändiin ja menestykseen. Jokainen kertoi omalla vuorollaan ja yksin, joten sanomisiaan ei sinänsä tarvinnut varoa. Olin silti yllättynyt siitä, miten suoraan, etenkin Geri ja Mel B puhuivat toisistaan. Kaikkihan sen tiesivät, että heidän välillään oli riitaa, mutta ei siitä kovin paljon puhuttu. (Tosin allekirjoittanut keskittyi tuohon aikaan enemmän fanituotteiden keräämiseen ja koreografioiden ja laulujen sanojen opetteluun kuin lehtijuttujen lukemiseen..)(Kuvat kyllä katsoin.) En osannut päättää kumman puolella olin. (Tämähän on bändin ihailussa kaiken a ja o, että tietää kenen puolella on riitatilanteissa.) Toisaalta vaikutti siltä, että Geri oli ollut määräilevä paska, toisaalta taas Mel B tuntui olevan ihan samaa höystettynä aina niin kivalla "hällä väliä" -asenteella. Ehkä kuitenkin olen Gerin puolella, koska...Geri on Geri.
Ohjelmassa oli paljon vanhoja klippejä vuosien varrelta. Monet näistä klipeistä löytyvät myös One Hour Of Girl Power -videolta. Olen katsonut videon tuhansia kertoja ja osaan sen käytännössä ulkoa. Dokumenttia katsellessa tuli välillä samanlainen tunne kun 10 vuotta sitten OHOGP:a katsellessani. Esimerkiksi pätkä, jossa Spice Girls sytyttää Oxford Streetin jouluvalot Lontoossa sai minut tuntemaan kouristuksia vatsassa. Muistan elävästi kun Geri nappaa randomilla pikkupojan yleisöstä ja kantaa häntä jonkun aikaa olkapäällään. 10 vuotta sitten ajattelin, että tuo pikkupoika on nyt saanut kaiken elämässään ja ettei mikään voi olla niin hienoa. Olin sanoinkuvaamattoman kateellinen sille pojalle. Nykyään en ole ehkä enää ihan niin kateellinen.
Vielä suuremmat villun väreet (näin Ainoa lainatakseni) aiheutti Brit Awards -97, jossa Gerillä oli Union Jack-asu. Muistaakseni opettelin siitä Who do you think you aren koreografiatkin. Pätkällä oli edelleen sama vaikutus kuin 10 vuotta sitten. Juontajan kuuluttaessa Babyn, Sportyn, Gingerin, Scaryn and Posh:n lavalle jännitti jo ihan tosissaan. Ehkä hieman hämmentävää, mutta samalla aika mukavaakin.
Kaikin puolin dokumenttia oli ilo katsella. Parasta antia olivat (ainakin itselleni) ennen näkemättömät klipit mm. koekuvauksista. Victoriakin lauloi niissä yllättävän hyvin. Keikoilla kun hän ei niinkään loistanut laulupuolella, eikä tanssissakaan ollut kehumista. Tosin Victorian asut olivat usein tanssimisen kannalta vaikeimmasta päästä. Entiselle täyspäiväiselle fänille (niinkuin 90-luvun lehdet sanan tavasivat) dokumentti ei sinänsä tuonut paljon uutta tietoa itse bändistä, mutta vanhoja on aina hauska muistella. Katsellessa tuli vain mieleen, että tuntuisi oudulta, jos alkaisi yht´äkkiä alkaisi ihailla jotain bändiä samanlaisella hurmoksella ja riippuvaisuudella kuin Spice girlsiä aikanaan.
Sitä odotellessa: Girl Power vaan ja hyvää yötä!
P.S Haluan pyytää anteeksi venäjän opettajattareltani huonosti tehtyjä venäjän läksyjäni. Täytyy myöntää, että tällä kertaa Spice girls priorisoitui Anna Ahmatovan edelle. Retu lupaa parantaa tapansa.
Sunnuntai-iltana Subtv:ltä tuli erittäin mielenkiintoinen ja nostalginen dokumentti: Tosipaikka: Spice Girls - diivojen paluu. En ole pitkään aikaan kuunnellut Spice Girlsiä, enkä muutenkaan ajatellut koko yhtyettä. Kymmenisen vuotta sitten bändiä tuli ajateltua sen verran, että voisinpa todeta sen jopa hallinneen elämääni. Siksi siis jämähdin (jälleen) tv:n ääreen katsomaan tuota ihanaista dokumenttia.
Dokumentissa bändin jäsenet kertoivat suhtautumistaan bändiin ja menestykseen. Jokainen kertoi omalla vuorollaan ja yksin, joten sanomisiaan ei sinänsä tarvinnut varoa. Olin silti yllättynyt siitä, miten suoraan, etenkin Geri ja Mel B puhuivat toisistaan. Kaikkihan sen tiesivät, että heidän välillään oli riitaa, mutta ei siitä kovin paljon puhuttu. (Tosin allekirjoittanut keskittyi tuohon aikaan enemmän fanituotteiden keräämiseen ja koreografioiden ja laulujen sanojen opetteluun kuin lehtijuttujen lukemiseen..)(Kuvat kyllä katsoin.) En osannut päättää kumman puolella olin. (Tämähän on bändin ihailussa kaiken a ja o, että tietää kenen puolella on riitatilanteissa.) Toisaalta vaikutti siltä, että Geri oli ollut määräilevä paska, toisaalta taas Mel B tuntui olevan ihan samaa höystettynä aina niin kivalla "hällä väliä" -asenteella. Ehkä kuitenkin olen Gerin puolella, koska...Geri on Geri.
Ohjelmassa oli paljon vanhoja klippejä vuosien varrelta. Monet näistä klipeistä löytyvät myös One Hour Of Girl Power -videolta. Olen katsonut videon tuhansia kertoja ja osaan sen käytännössä ulkoa. Dokumenttia katsellessa tuli välillä samanlainen tunne kun 10 vuotta sitten OHOGP:a katsellessani. Esimerkiksi pätkä, jossa Spice Girls sytyttää Oxford Streetin jouluvalot Lontoossa sai minut tuntemaan kouristuksia vatsassa. Muistan elävästi kun Geri nappaa randomilla pikkupojan yleisöstä ja kantaa häntä jonkun aikaa olkapäällään. 10 vuotta sitten ajattelin, että tuo pikkupoika on nyt saanut kaiken elämässään ja ettei mikään voi olla niin hienoa. Olin sanoinkuvaamattoman kateellinen sille pojalle. Nykyään en ole ehkä enää ihan niin kateellinen.
Vielä suuremmat villun väreet (näin Ainoa lainatakseni) aiheutti Brit Awards -97, jossa Gerillä oli Union Jack-asu. Muistaakseni opettelin siitä Who do you think you aren koreografiatkin. Pätkällä oli edelleen sama vaikutus kuin 10 vuotta sitten. Juontajan kuuluttaessa Babyn, Sportyn, Gingerin, Scaryn and Posh:n lavalle jännitti jo ihan tosissaan. Ehkä hieman hämmentävää, mutta samalla aika mukavaakin.
Kaikin puolin dokumenttia oli ilo katsella. Parasta antia olivat (ainakin itselleni) ennen näkemättömät klipit mm. koekuvauksista. Victoriakin lauloi niissä yllättävän hyvin. Keikoilla kun hän ei niinkään loistanut laulupuolella, eikä tanssissakaan ollut kehumista. Tosin Victorian asut olivat usein tanssimisen kannalta vaikeimmasta päästä. Entiselle täyspäiväiselle fänille (niinkuin 90-luvun lehdet sanan tavasivat) dokumentti ei sinänsä tuonut paljon uutta tietoa itse bändistä, mutta vanhoja on aina hauska muistella. Katsellessa tuli vain mieleen, että tuntuisi oudulta, jos alkaisi yht´äkkiä alkaisi ihailla jotain bändiä samanlaisella hurmoksella ja riippuvaisuudella kuin Spice girlsiä aikanaan.
Sitä odotellessa: Girl Power vaan ja hyvää yötä!
P.S Haluan pyytää anteeksi venäjän opettajattareltani huonosti tehtyjä venäjän läksyjäni. Täytyy myöntää, että tällä kertaa Spice girls priorisoitui Anna Ahmatovan edelle. Retu lupaa parantaa tapansa.
Friday, February 22, 2008
"Muokkaa" -nappi
Ele tahtoo näin julkisesti ilmaista ihmetyksensä blogin uudesta ulkomuodosta. Kuka on mennyt sekaamaan maalipurkit?! Mitä tapahtui rauhoittavalle, tai ainakin siedettävälle taustavärille rakkaassa blogissamme. Tämä vaaleanpunainen tai mikä-lie-haalean-magenta-pinkki-seka-väri-juttu sattuu Elen zilmää. Auts* Sitä Muokka/modify/what ever change -nappia ei kannata painella kaikista suurimmassa rakkaudentunteessa, humalassa, onnellisuuden luulossa tai muussa yleensä pinksulla kuvattavassa tunnelmassa. Kiitsah!
PS. Tämän kirjoituksen voi surutta myöntää johtuvan koko päivän kerääntyneestä ketutuksesta, joka taasen on aiheutunut kahden päivän "loman" aiheuttamasta työtaakasta. kello on neljä eikä kotiinlähtöä näy. kiva.
PS. Tämän kirjoituksen voi surutta myöntää johtuvan koko päivän kerääntyneestä ketutuksesta, joka taasen on aiheutunut kahden päivän "loman" aiheuttamasta työtaakasta. kello on neljä eikä kotiinlähtöä näy. kiva.
Thursday, February 21, 2008
Shoppailun seitsemän kultaista sääntöä
Tervehdys arvon lukijat!
Tänään Rex muistaa teitä lyhyellä vaateshoppailuohjeella. Tunnen monia, joille vaatteiden ostaminen aiheuttaa ahdistusta ja ongelmia. Nämä henkilöt nauttivat kyllä uusista vetimistä, mutta kokevat sovittelun, hakemisen ja kaupasta toiseen kiertelyn stressaavana. Vaatehimon riivaama kriitikko ohjeistaa nyt hiukan tuskaisia shoppaajia.
1. Varaa tarpeeksi aikaa
Jos se on suinkin mahdollista, shoppaamaan kannattaa lähteä levänneenä puolen päivän maissa. Älä kiirehdi, katso rauhassa.
2. Syö riittävästi, älä liikaa
Jos silmissä sumenee, pyörryttää ja huimaa, ei kannata lähteä kaupoille. Toisaalta ähkyssä ei mikään mahdu päälle ja kaikki näyttää hirveältä.
3. Anna vaatteelle mahdollisuus
Sovita ennakkoluulottomasti sellaisiakin vaatteita, jotka eivät näytä rekissä juuri miltään. Varaa koppiin useampi koko ja väri. Kierrä kaupasta nekin osastot, josta et tavallisesti osta mitään. Myös lasten- ja miestenosastot saattavat tarjota löytöjä. Käy niissäkin liikkeissä, joista et tiedä mitään.
4. Älä pue liikaa päälle
Ostoksilla ollaan suurimmaksi osaksi sisätiloissa, joten toppautuminen ei kannata. Mahdollisimman helpot vaatteet riisua ovat käytännölliset. Mukana on aina hyvä olla perustoppi tai t-paita, jonka kanssa voi mallata vaatetta kuin vaatetta. Leggingsit tai sukkahousut ovat myös usein hyvät.
5. Ajattele jo etukäteen, mitä mahdollisesti haluaisit tai tarvitsisit
Shoppailu on helppoa ja määrätietoista, kun silmissä väikkyy halutun tuotteen kuva. Etenkin pienemmissä ja ystävälliseksi tunnetuissa liikkeissä kannattaa myös kysyä suoraan myyjältä.
6. Älä ala tuunaamaan vaatetta liikaa
Vaatteen on tarkoitus saada sinut näyttämään paremmalta eikä päinvastoin. Jos tuntuu, että joudut miettimään kauheasti, kuinka saisit vaatteen istumaan, kannattaa harkita vielä. Jos joudut säätämään koko muun vaatetuksen, meikin ja hiukset vaatteen mukaan, sen ostaminen ei välttämättä kannata.
7. Älä epäröi turhia
Jos vaate on hyvä, osta se.
Tänään Rex muistaa teitä lyhyellä vaateshoppailuohjeella. Tunnen monia, joille vaatteiden ostaminen aiheuttaa ahdistusta ja ongelmia. Nämä henkilöt nauttivat kyllä uusista vetimistä, mutta kokevat sovittelun, hakemisen ja kaupasta toiseen kiertelyn stressaavana. Vaatehimon riivaama kriitikko ohjeistaa nyt hiukan tuskaisia shoppaajia.
1. Varaa tarpeeksi aikaa
Jos se on suinkin mahdollista, shoppaamaan kannattaa lähteä levänneenä puolen päivän maissa. Älä kiirehdi, katso rauhassa.
2. Syö riittävästi, älä liikaa
Jos silmissä sumenee, pyörryttää ja huimaa, ei kannata lähteä kaupoille. Toisaalta ähkyssä ei mikään mahdu päälle ja kaikki näyttää hirveältä.
3. Anna vaatteelle mahdollisuus
Sovita ennakkoluulottomasti sellaisiakin vaatteita, jotka eivät näytä rekissä juuri miltään. Varaa koppiin useampi koko ja väri. Kierrä kaupasta nekin osastot, josta et tavallisesti osta mitään. Myös lasten- ja miestenosastot saattavat tarjota löytöjä. Käy niissäkin liikkeissä, joista et tiedä mitään.
4. Älä pue liikaa päälle
Ostoksilla ollaan suurimmaksi osaksi sisätiloissa, joten toppautuminen ei kannata. Mahdollisimman helpot vaatteet riisua ovat käytännölliset. Mukana on aina hyvä olla perustoppi tai t-paita, jonka kanssa voi mallata vaatetta kuin vaatetta. Leggingsit tai sukkahousut ovat myös usein hyvät.
5. Ajattele jo etukäteen, mitä mahdollisesti haluaisit tai tarvitsisit
Shoppailu on helppoa ja määrätietoista, kun silmissä väikkyy halutun tuotteen kuva. Etenkin pienemmissä ja ystävälliseksi tunnetuissa liikkeissä kannattaa myös kysyä suoraan myyjältä.
6. Älä ala tuunaamaan vaatetta liikaa
Vaatteen on tarkoitus saada sinut näyttämään paremmalta eikä päinvastoin. Jos tuntuu, että joudut miettimään kauheasti, kuinka saisit vaatteen istumaan, kannattaa harkita vielä. Jos joudut säätämään koko muun vaatetuksen, meikin ja hiukset vaatteen mukaan, sen ostaminen ei välttämättä kannata.
7. Älä epäröi turhia
Jos vaate on hyvä, osta se.
Thursday, January 31, 2008
Urheiluarvostelu
Vanhana urheilun vihaajana tunnettu Rex sekosi muutama kesä sitten ja alkoi liikkua. Arvostelussa viikon urheilut!
1. Perjantai: Pulkkailu
Rex suuntasi junttipartioksi nimeämässään kulkueessa kohti Pyynikin mäkiä kolmen aikaan iltapäivällä. Mukana kaksi pulkkaa, liukurit ja Rexin keittämä kaakao (aidosta jauheesta). Lunta oli juuri sen verran, että laskeminen oli mahdollista. Jäätymisen takia mäet olivat myös huomattavan liukkaita. Koska valoisaa aikaa ja aikaa muutenkin oli vähänlaisesti, tyydyttiin Pyynikin rantamäkeen, joka oli Rexin makuun aivan liian nynny. Rex laskikin mäestä lähinnä pulkassa seisten. Ystäviensä snowsurfingiksi ristimä trendikäs laji oli hyvin tehokas urheilumuoto.
Pulkkailu kokonaisuutena keräsi lisäpisteitä kausiluontoisuudesta ja uutuudenviehätyksestä, yhteisöllisyydestä ja ulkoilmapainotteisuudesta. Arvosana 8.
2. Lauantai: Lenkkeily
Lauantaina Rex suuntasi universumin rumimmassa asukokonaisuudessa yliopiston atk-luokan kautta kulkevalle lenkille. Juoksu kulki kohtuullisesti, ja sää oli niin lauha, että hiki alkoi valua Kalevantietä noustessa. Pidemmän päälle juoksentelu autotien vieressä on aika tylsää ja rasittavaa. Rex ehti ajatella sataan kertaan mahdollisia asukokonaisuuksia, syntymäpäivänumeroita ja banaanilastuja, ennen kuin lopulta oli kotona. Arvosana 6.
3. Sunnuntai: Luistelu
Puolilta päivin Rex nousi sängyssään istumaan ja totesi, että ulkona paistoi aurinko. Humanistiystävä odotti alaovella ja yhdessä suunnattiin läheiseen kaukaloon. Tässä vaiheessa Rexillä on oiva tilaisuus käyttää vaikutusvaltaansa nimekkään blogin pitäjänä. Kaukalon yleisöluisteluajat ovat nimittäin varsin surkeat. Luistella saa viikonloppuisin klo 10-14. Seurauksena on, että kaukalo (joka ei todellakaan ole suuri) on tupaten täynnä lapsiperheitä ja ainoa mahdollinen etenemistapa on viheltelyvauhtia yhteen kiertosuuntaan. Haasteena on ainoastaan se, kuinka monta lasta ehtii tuupata kumoon. Miksi keski-ikäiset ulkoilustanauttijat edes änkeävät jäälle? Suurin osa tädeistä seisoo keskellä jutskaamassa toisille äideille, kuinka on upea keli. Pysyisivät katsomossa raybaneissa ja karvakauluksissaan.
Luistelu oli ihan ok, kunnes Rexin kelvollisesti yli 10 vuotta palvelleet susanit hankasivat hillittömän rakon ja Rex onnahteli kotiin. Arvosana itse lajista 5, puitteista 2.
4. Maanantai: kävely ja Jane Fonda
Ennen luentoa reipashenkinen Rex suuntasi kirjastoon ja tunnin kävelylle, jonka aikana piipahdettiin kirjastossakin. Suurin fyysinen haaste olikin kolmen Zoo-kirjan kantaminen ja Metson ovista sisäänpääseminen. Amurissa oli pakko venyttää käsivarsia kiipeilytelineillä. Ala-asteaikoja muistellen (Sakke kato!)Rex intoutui jos jonkinlaisiin temppuihin. Arvosana 4.
Kotona venyttelyn ja hartioiden liikuttelun avuksi kaivettiin vanha kunnon Jane Fonda ja Advanced Workout. Vuoden 1979 laatutuote kestää sukupolvelta toiselle. Nyt kun videota on tahkottu kohta satoja kertoja, ei enää kiinnitä huomiota Janen kanssa jumppavien hiuksiin, asuihin tai silmälaseihin eikä Janen ilmiömäiseen vartaloon, joka taipuu luonnonlakeja uhmaavan kumimaisena asennosta toiseen. Jälleen kuuntelin Janen kannustukset ja ohjeet: "Eight more slow"," Think like milking a tall cow...", "Hope you´re sweating as much as we are!" Ja jälleen olin kuolla laiskiasen kohdalla. Jane ei petä liikkujaa! Arvosana 9.
5. Tiistai: vahva selkä ja litteä vatsa -dvd ja kävely Pispalassa
Poltetun dvd:n valikko ei toimi ja siksipä Rex valitsi suoraan ensimmäisen tarjotun jumpan. Joko taso oli väärä tai jumppaaja huono, mutta varsin BOORING oli tämä kokonaisuus. Arvosana 3.
Kävelyllä oli sairaan liukasta, kostea viima ja sumuisa yleisilme. Vitutti, väsytti ja masensi. Arvosana 1.
6. Keskiviikko: tehokas rasvanpoltto ja pyöräily
Tehokas rasvanpoltto on noussut suorastaan Janen kilpailijaksi, niin usein Rex on nähty tekemässä omia versioitaan sen kuvio-osuuksista. Lähes rytmitajuton jumppaaja on muuttanut mambon telemarkiksi ja kyykkyhypyt amatsoniksi. Rexin omiin valikoimiin kuuluu myös handicapped-niminen liike. Rexin sivujuoksua on haukuttu säälittäväksi ja sivukosketuksia typeriksi. Kateellisten arvostelusta lannistumatta rasvaa poltettiin jälleen innokkaasti. 50 minuuttia on sopiva pituus ja hiki valuu oikeasti. Arvosana 8.
Viikon älykkäin urheiluteko oli pyöräretki Hervantaan jäätynein vaihtein lumisateessa ja sohjossa. Matka kesti ja kesti ja vaatteet kastuivat. Positiiviseksi puoleksi voidaan laskea bussimaksun säästäminen ja extreme-henkisyys. Arvosana 3.
7. Torstai: uimahalli ja jooga
Rex on varsinainen vesipeto. Tai mato vedessä, kuten hän on itse asian ilmaissut. Hän tuntee Tampereen uimahallit kuin omat taskunsa. Konkari suosii Hervannan uimahallia, koska se on yleensä arkipäivisin suhteellisen tyhjä. Hamsterinsa syömässä uimalakissa ja verkoksi haurastuneessa uimapuvussaan (aktiivikäytössä vsta 1994-terveiset Speedolle, uskomaton tuote!) Rex kauhoi jälleen kuin viimeistä päivää. Rutiineihin kuuluu tunti uintia, kierros kroolia ja 25 m sukellus, johon Rex on alkanut suhtautua jo taikauskoisesti. Ensin uinti on yleensä melko perseestä; hengitys ei löydä rytmiä, räkä valuu, lasit huurussa, hiturimummot samalla radalla. Tunnelma ulko-ovella kuitenkin voittaa kaiken. Arvosana 10.
Rex ei ole urheiluluokkaisesta taustastaan huolimatta koskaan harrastanut ohjattua liikuntaa. Siksi viime päivinä on Kummelin lasinpuhaltajan tapaan mietitty, mitä oikein on tullut tehtyä, kun ilmottauduttiin joogakurssille. Jokseenkin epävarmana takarivissä Rex sitten venytti itseään aurinkotervehdykseen ja hengitti aina ulos, kun piti hengittää sisään ja päinvastoin. Tyylipuhtaita ja selvästi vaikuttavan henkistyneitä asentoja ei kuitenkaan tultu korjaamaan, joten ilmeisesti Rex onnistui soluttautumaan joukkoon. Seuraamme kiinnostuksella kurssin etenemistä. Ehkäpä Rexistä kehittyy kevään mittaan todellinen joogi. Arvosana 6.
1. Perjantai: Pulkkailu
Rex suuntasi junttipartioksi nimeämässään kulkueessa kohti Pyynikin mäkiä kolmen aikaan iltapäivällä. Mukana kaksi pulkkaa, liukurit ja Rexin keittämä kaakao (aidosta jauheesta). Lunta oli juuri sen verran, että laskeminen oli mahdollista. Jäätymisen takia mäet olivat myös huomattavan liukkaita. Koska valoisaa aikaa ja aikaa muutenkin oli vähänlaisesti, tyydyttiin Pyynikin rantamäkeen, joka oli Rexin makuun aivan liian nynny. Rex laskikin mäestä lähinnä pulkassa seisten. Ystäviensä snowsurfingiksi ristimä trendikäs laji oli hyvin tehokas urheilumuoto.
Pulkkailu kokonaisuutena keräsi lisäpisteitä kausiluontoisuudesta ja uutuudenviehätyksestä, yhteisöllisyydestä ja ulkoilmapainotteisuudesta. Arvosana 8.
2. Lauantai: Lenkkeily
Lauantaina Rex suuntasi universumin rumimmassa asukokonaisuudessa yliopiston atk-luokan kautta kulkevalle lenkille. Juoksu kulki kohtuullisesti, ja sää oli niin lauha, että hiki alkoi valua Kalevantietä noustessa. Pidemmän päälle juoksentelu autotien vieressä on aika tylsää ja rasittavaa. Rex ehti ajatella sataan kertaan mahdollisia asukokonaisuuksia, syntymäpäivänumeroita ja banaanilastuja, ennen kuin lopulta oli kotona. Arvosana 6.
3. Sunnuntai: Luistelu
Puolilta päivin Rex nousi sängyssään istumaan ja totesi, että ulkona paistoi aurinko. Humanistiystävä odotti alaovella ja yhdessä suunnattiin läheiseen kaukaloon. Tässä vaiheessa Rexillä on oiva tilaisuus käyttää vaikutusvaltaansa nimekkään blogin pitäjänä. Kaukalon yleisöluisteluajat ovat nimittäin varsin surkeat. Luistella saa viikonloppuisin klo 10-14. Seurauksena on, että kaukalo (joka ei todellakaan ole suuri) on tupaten täynnä lapsiperheitä ja ainoa mahdollinen etenemistapa on viheltelyvauhtia yhteen kiertosuuntaan. Haasteena on ainoastaan se, kuinka monta lasta ehtii tuupata kumoon. Miksi keski-ikäiset ulkoilustanauttijat edes änkeävät jäälle? Suurin osa tädeistä seisoo keskellä jutskaamassa toisille äideille, kuinka on upea keli. Pysyisivät katsomossa raybaneissa ja karvakauluksissaan.
Luistelu oli ihan ok, kunnes Rexin kelvollisesti yli 10 vuotta palvelleet susanit hankasivat hillittömän rakon ja Rex onnahteli kotiin. Arvosana itse lajista 5, puitteista 2.
4. Maanantai: kävely ja Jane Fonda
Ennen luentoa reipashenkinen Rex suuntasi kirjastoon ja tunnin kävelylle, jonka aikana piipahdettiin kirjastossakin. Suurin fyysinen haaste olikin kolmen Zoo-kirjan kantaminen ja Metson ovista sisäänpääseminen. Amurissa oli pakko venyttää käsivarsia kiipeilytelineillä. Ala-asteaikoja muistellen (Sakke kato!)Rex intoutui jos jonkinlaisiin temppuihin. Arvosana 4.
Kotona venyttelyn ja hartioiden liikuttelun avuksi kaivettiin vanha kunnon Jane Fonda ja Advanced Workout. Vuoden 1979 laatutuote kestää sukupolvelta toiselle. Nyt kun videota on tahkottu kohta satoja kertoja, ei enää kiinnitä huomiota Janen kanssa jumppavien hiuksiin, asuihin tai silmälaseihin eikä Janen ilmiömäiseen vartaloon, joka taipuu luonnonlakeja uhmaavan kumimaisena asennosta toiseen. Jälleen kuuntelin Janen kannustukset ja ohjeet: "Eight more slow"," Think like milking a tall cow...", "Hope you´re sweating as much as we are!" Ja jälleen olin kuolla laiskiasen kohdalla. Jane ei petä liikkujaa! Arvosana 9.
5. Tiistai: vahva selkä ja litteä vatsa -dvd ja kävely Pispalassa
Poltetun dvd:n valikko ei toimi ja siksipä Rex valitsi suoraan ensimmäisen tarjotun jumpan. Joko taso oli väärä tai jumppaaja huono, mutta varsin BOORING oli tämä kokonaisuus. Arvosana 3.
Kävelyllä oli sairaan liukasta, kostea viima ja sumuisa yleisilme. Vitutti, väsytti ja masensi. Arvosana 1.
6. Keskiviikko: tehokas rasvanpoltto ja pyöräily
Tehokas rasvanpoltto on noussut suorastaan Janen kilpailijaksi, niin usein Rex on nähty tekemässä omia versioitaan sen kuvio-osuuksista. Lähes rytmitajuton jumppaaja on muuttanut mambon telemarkiksi ja kyykkyhypyt amatsoniksi. Rexin omiin valikoimiin kuuluu myös handicapped-niminen liike. Rexin sivujuoksua on haukuttu säälittäväksi ja sivukosketuksia typeriksi. Kateellisten arvostelusta lannistumatta rasvaa poltettiin jälleen innokkaasti. 50 minuuttia on sopiva pituus ja hiki valuu oikeasti. Arvosana 8.
Viikon älykkäin urheiluteko oli pyöräretki Hervantaan jäätynein vaihtein lumisateessa ja sohjossa. Matka kesti ja kesti ja vaatteet kastuivat. Positiiviseksi puoleksi voidaan laskea bussimaksun säästäminen ja extreme-henkisyys. Arvosana 3.
7. Torstai: uimahalli ja jooga
Rex on varsinainen vesipeto. Tai mato vedessä, kuten hän on itse asian ilmaissut. Hän tuntee Tampereen uimahallit kuin omat taskunsa. Konkari suosii Hervannan uimahallia, koska se on yleensä arkipäivisin suhteellisen tyhjä. Hamsterinsa syömässä uimalakissa ja verkoksi haurastuneessa uimapuvussaan (aktiivikäytössä vsta 1994-terveiset Speedolle, uskomaton tuote!) Rex kauhoi jälleen kuin viimeistä päivää. Rutiineihin kuuluu tunti uintia, kierros kroolia ja 25 m sukellus, johon Rex on alkanut suhtautua jo taikauskoisesti. Ensin uinti on yleensä melko perseestä; hengitys ei löydä rytmiä, räkä valuu, lasit huurussa, hiturimummot samalla radalla. Tunnelma ulko-ovella kuitenkin voittaa kaiken. Arvosana 10.
Rex ei ole urheiluluokkaisesta taustastaan huolimatta koskaan harrastanut ohjattua liikuntaa. Siksi viime päivinä on Kummelin lasinpuhaltajan tapaan mietitty, mitä oikein on tullut tehtyä, kun ilmottauduttiin joogakurssille. Jokseenkin epävarmana takarivissä Rex sitten venytti itseään aurinkotervehdykseen ja hengitti aina ulos, kun piti hengittää sisään ja päinvastoin. Tyylipuhtaita ja selvästi vaikuttavan henkistyneitä asentoja ei kuitenkaan tultu korjaamaan, joten ilmeisesti Rex onnistui soluttautumaan joukkoon. Seuraamme kiinnostuksella kurssin etenemistä. Ehkäpä Rexistä kehittyy kevään mittaan todellinen joogi. Arvosana 6.
Wednesday, January 9, 2008
Uusi vuosi, uudet ohjelmat(?)
Television ystävänä Retu päätyi aloittaa uuden vuoden arvostelemalla vaatimattomasti alkuviikon neljän peruskanavan TV-tarjonnan.
Pemppaslukaaliin ollaan taas kokoonnuttu katsomaan televiissiota. Kaukosäätimen löydyttyä suunnataan telkku.com:n katsomaan ohjelmatarjontaa. MUTTA MITÄ!!?? Eihän täältä tule mitään!
Aloitetaan maanantaista: ykkönen: ei mitään.
Kakkonen: Lastenohjelmia piisaa. Muumit ja Tohtori Koira tulevat kertakaikkiaan liian aikasin. Näillä unilahjoilla ei ole mehdollista herätä ennen kymmentä. Viimeinen katsomisen arvoinen ohjelma (tottakai) on Hetkinen. (ks. edellinen arvosteluni). Ja muuten: Joukkueina viime maanantaina olivat Tommolan toffeet vs. Lakuluokka. JES! On oppi mennyt perille.
Kolmonen:Hiljaista. Maanantaileffa saattaa joskus yllättää. Bridget Jones on nähty. Monesti.
Nelonen: (JEE): Tanssi jos osaat ja TADAA: Huippumalli. Voila!!
Tiistai: Ykkönen: Silmätysten villisian kanssa kuulostaa kerrassaan koomiselta. Ohjelmatiedoissa lukee: Suurriistanmetsästäjä Søren Ervigin tavoitteena on päästä villisian lähelle keinoinaan maastonmukainen naamioituminen ja sikamainen ääntely. (telkku.com) Harmi että missasin! Muuten on taas hiljaista. Ilona Rauhala on jotain järkyttävää. Ilona voisi mennä kouluun. Onahan toveri jo psykologi, mutta hänen neuvot eivät juuri Retun neuvoista eroa. Myöhäisillassa Pemppasta ja Retua ilostutti Prisman Totuus ruoasta-dokumentti. Se vallan innostutti meidät kilpailemaan suolen toiminnasta. (Ensi viikolla selviää voittaja)
Kakkonen: Lastenohjelmissa olisi taas Muumeja ja kieltämättä Suolaa ja Pippuria-ohjelman munalettuvoileivän teko voisi olla katsomisen arvoinen tapahtuma. Lentokenttä on luonnollisesti paras. Mutta ilta-tarjonta: BOOOOORING.
Kolmonen: Päivästä ei löydy kertakaikkiaan mitään katsomisen arvoista. Onneksi Röyhkeän diplomaatin huonouden voi varmistaa ihan kaksi kertaa päivässä, ettei jää asia mietityttämään. Että Miitta-täti tällaiseen sontaan olet lusikkasi työntänytkin!
Nelonen: Hmm.. Nigella ja Dr. Phil menee paremman puutteessa. Naapurikämppä kuntoon aiheutti hieman hämmennystä. A) Miksi joku haluaisi NAAPURINSA uudistavan kotinsa B) Miksi joku haluaisi stailata naapurinsa kodin?? Pemppanen ja Retu eivät tajua. No, jälleen Tanssi jos osaat viihdyttää sopivassa määrin. Hurja remontti oli mielestäni maailman parasta TV-viihdettä Walesissa asuessani, mutta enää en oikein jaksa. Mutta sitä on hauska katsoa sen periamerikkalaisen tyylinsä takia: "Onneton" perhe milloin mistä päin Amerikkaa milloin minkälaisilla ongelmilla varustettuna saa uuden talon, jossa rehellisesti sanoen kukaan ei haluaisi asua. Sekä remontoijat, että asukit itkevät ja Oh my Godittelevat tasaisin väliajoin. God bless America. Kasvain keskellä kasvojakin katsottiin. Eipä se ihmeitä tarjonnut. Kasvaimen keskellä kasvoja. Ja sen poiston.
Vielä keskiviikko imussa mukaan arvosteluun (eli tämä päivä): Ykkönen: Joo. Taas olisi aamulla Ilonaa tarjolla, jos vaikka eilen missasin. Ei kiitos. Luontohetken Uhanalainen Unikeko vaikuttaa mielenkiintoiselta: Japanissa asustavan unikekoihin kuuluvan jyrsijän on tankattava syksyllä runsaasti ravintoa, jotta se selviäisi hengissä pitkän talviunensa yli. Harmi etten tätäkään nähnyt. Myös Avaran luonnon Namibian karvakoira-dokumentti on varmasti katsomisen arvoinen. Muuten: Blää.
Kakkonen: Ja aamussa olisi taas Muumit, Luppakorva ja Hetkinen. Mutta vielä nukuttaa. Tiinan keittiössä on upea ja ihana ja paras. Lähetysaika ei niinkään. Kohtauspaikka: Luokkakuva on joskus hyvä. Se ei kuitenkaan tällä kertaa ylittänyt Retun rimaa. Muuten tarjonta ei liiemmin miellytä Retua.
Kolmonen: Diplomaattia kahteen kertaan. Oksennan ja vaihdan kanavaa. (Mutta Myytinmurtajiin palaan takaisin. KOHTA ALKAA UUDET JAKSOT!!!)
Nelonen: Nigella ihan jees. Meille tuli vauva kuulostaa hassunturhanhauskalta realityltä. Sekin jäi väliin, vaikka tuli oikein kahteen kertaan. Tanssi jos osaat ja, niin, ei muuta.
Eli: Iltauudistusta kaivataan kaikkiin kanaviin. Nelonen taitaa olla eniten sopivaa ohjelmaa tarjoava kanava. Mitäs se Kolmonen meinaa? Ainakin se Diplomaatti pitäisi heivata.. juuri sinne. Jotain kivaa kaivataan Pemppaslukaaliin! Herätkää! Tyydymme iltaisin laulamaan karaokea. Ja odottamaan kilpailun tuloksia.
Pemppaslukaaliin ollaan taas kokoonnuttu katsomaan televiissiota. Kaukosäätimen löydyttyä suunnataan telkku.com:n katsomaan ohjelmatarjontaa. MUTTA MITÄ!!?? Eihän täältä tule mitään!
Aloitetaan maanantaista: ykkönen: ei mitään.
Kakkonen: Lastenohjelmia piisaa. Muumit ja Tohtori Koira tulevat kertakaikkiaan liian aikasin. Näillä unilahjoilla ei ole mehdollista herätä ennen kymmentä. Viimeinen katsomisen arvoinen ohjelma (tottakai) on Hetkinen. (ks. edellinen arvosteluni). Ja muuten: Joukkueina viime maanantaina olivat Tommolan toffeet vs. Lakuluokka. JES! On oppi mennyt perille.
Kolmonen:Hiljaista. Maanantaileffa saattaa joskus yllättää. Bridget Jones on nähty. Monesti.
Nelonen: (JEE): Tanssi jos osaat ja TADAA: Huippumalli. Voila!!
Tiistai: Ykkönen: Silmätysten villisian kanssa kuulostaa kerrassaan koomiselta. Ohjelmatiedoissa lukee: Suurriistanmetsästäjä Søren Ervigin tavoitteena on päästä villisian lähelle keinoinaan maastonmukainen naamioituminen ja sikamainen ääntely. (telkku.com) Harmi että missasin! Muuten on taas hiljaista. Ilona Rauhala on jotain järkyttävää. Ilona voisi mennä kouluun. Onahan toveri jo psykologi, mutta hänen neuvot eivät juuri Retun neuvoista eroa. Myöhäisillassa Pemppasta ja Retua ilostutti Prisman Totuus ruoasta-dokumentti. Se vallan innostutti meidät kilpailemaan suolen toiminnasta. (Ensi viikolla selviää voittaja)
Kakkonen: Lastenohjelmissa olisi taas Muumeja ja kieltämättä Suolaa ja Pippuria-ohjelman munalettuvoileivän teko voisi olla katsomisen arvoinen tapahtuma. Lentokenttä on luonnollisesti paras. Mutta ilta-tarjonta: BOOOOORING.
Kolmonen: Päivästä ei löydy kertakaikkiaan mitään katsomisen arvoista. Onneksi Röyhkeän diplomaatin huonouden voi varmistaa ihan kaksi kertaa päivässä, ettei jää asia mietityttämään. Että Miitta-täti tällaiseen sontaan olet lusikkasi työntänytkin!
Nelonen: Hmm.. Nigella ja Dr. Phil menee paremman puutteessa. Naapurikämppä kuntoon aiheutti hieman hämmennystä. A) Miksi joku haluaisi NAAPURINSA uudistavan kotinsa B) Miksi joku haluaisi stailata naapurinsa kodin?? Pemppanen ja Retu eivät tajua. No, jälleen Tanssi jos osaat viihdyttää sopivassa määrin. Hurja remontti oli mielestäni maailman parasta TV-viihdettä Walesissa asuessani, mutta enää en oikein jaksa. Mutta sitä on hauska katsoa sen periamerikkalaisen tyylinsä takia: "Onneton" perhe milloin mistä päin Amerikkaa milloin minkälaisilla ongelmilla varustettuna saa uuden talon, jossa rehellisesti sanoen kukaan ei haluaisi asua. Sekä remontoijat, että asukit itkevät ja Oh my Godittelevat tasaisin väliajoin. God bless America. Kasvain keskellä kasvojakin katsottiin. Eipä se ihmeitä tarjonnut. Kasvaimen keskellä kasvoja. Ja sen poiston.
Vielä keskiviikko imussa mukaan arvosteluun (eli tämä päivä): Ykkönen: Joo. Taas olisi aamulla Ilonaa tarjolla, jos vaikka eilen missasin. Ei kiitos. Luontohetken Uhanalainen Unikeko vaikuttaa mielenkiintoiselta: Japanissa asustavan unikekoihin kuuluvan jyrsijän on tankattava syksyllä runsaasti ravintoa, jotta se selviäisi hengissä pitkän talviunensa yli. Harmi etten tätäkään nähnyt. Myös Avaran luonnon Namibian karvakoira-dokumentti on varmasti katsomisen arvoinen. Muuten: Blää.
Kakkonen: Ja aamussa olisi taas Muumit, Luppakorva ja Hetkinen. Mutta vielä nukuttaa. Tiinan keittiössä on upea ja ihana ja paras. Lähetysaika ei niinkään. Kohtauspaikka: Luokkakuva on joskus hyvä. Se ei kuitenkaan tällä kertaa ylittänyt Retun rimaa. Muuten tarjonta ei liiemmin miellytä Retua.
Kolmonen: Diplomaattia kahteen kertaan. Oksennan ja vaihdan kanavaa. (Mutta Myytinmurtajiin palaan takaisin. KOHTA ALKAA UUDET JAKSOT!!!)
Nelonen: Nigella ihan jees. Meille tuli vauva kuulostaa hassunturhanhauskalta realityltä. Sekin jäi väliin, vaikka tuli oikein kahteen kertaan. Tanssi jos osaat ja, niin, ei muuta.
Eli: Iltauudistusta kaivataan kaikkiin kanaviin. Nelonen taitaa olla eniten sopivaa ohjelmaa tarjoava kanava. Mitäs se Kolmonen meinaa? Ainakin se Diplomaatti pitäisi heivata.. juuri sinne. Jotain kivaa kaivataan Pemppaslukaaliin! Herätkää! Tyydymme iltaisin laulamaan karaokea. Ja odottamaan kilpailun tuloksia.
Tuesday, January 1, 2008
Jouluale
Rakkaat lukijat!
Nyt on luvassa raportti joulualennusmyynneistä. Tällä kertaa Rex ei tosin ole käynyt kauppoja läpi yhtä kattavasti kuin edellisellä alekaudella. Jotakin sanottavaa kuitenkin on.
Rex suuntasi aleen heti sen ensimmäisenä virallisena päivänä 27.12. Esimerkiksi Hennes oli aloittanut alensa jo ennen joulua. Sieltä Rex ja Retu P. hamstrasivat yllättyneinä hyvästä valikoimasta esimerkiksi paidan ja laukun. Molemmat ostokset osoittautuivat erinomaisiksi.
Varsinaisena ale-päivänä noustuaan ylös hiukan ennen kahta, oli Rexin suuntana Keskustorin Jim&Jill, jossa kuului myytävän Cheap Mondayn farkkuja hintaan 35 euroa. Ja tämähän piti paikkansa. Rex suoriutui liikkeestä nopeasti mukanaan 12:nnet farkkunsa. Yleisesti ale oli perinteiseen tapaan reilu ja laaja lähes kaikista merkeistä ja erilaisista vaatteista. Arvosana 8.
Matkalla Spirit Storeen poikkesin Mic Macin myymälässä. Vaatteita on edelleen esillä melko niukanlaisesti ja niiden hinta on sekä laatuun että tyyliin nähden liian korkea. Rex kuitenkin kokeili alemekkoja, jotka eivät istuneet ollenkaan. Tuskin istuvat kenellekään. Muita tuotteita ei sitten juuri ollut alennettukaan. Myyjät katselivat seinille. Alkoi tympiä koko kauppa. Arvosana 2.
Spirit Storen ja Rexin suhde vain paranee ja pahenee vanhetessaan. Ei sellaista käyntiä, etteikö kaupasta jotakin löytyisi. Ja aina voi ihailla huumaavan 20-lukulaisen näköistä myyjätärtä ja tämän upeaa poskipunaa. Spirit Storen ale ei pettänyt tälläkään kertaa. Varsinkin kenkiä oli alennettu reilusti ja kokojakin oli jäljellä runsaasti. Vaatteitakin alessa oli, mutta hienoimmat kappaleet olivat edelleen täysihintaisia. Rexin kesän rakkaus, useasti soviteltu valkoinen mekko, pääsi viimein Rexin vaatekaappiin (tai sängyn päätyyn, kaappiin ei enää mahdu). Mukaan lähtivät yllätyksekkäästi myös mustat kiiltävät kengät. Arvosana 7.
Viimeisenä vuorossa oli Carlings. Carlings oli alentanut odotetut tuotteet. Rexin himoamasta mekosta musta oli jätetty täysihintaiseksi ja vain pallokuosinen oli kokenut alennuksen. Sen sijaan punainen villatakki liikkui nyt sopivassa hintaluokassa ja sellainenhan ostettiin. Kokoja ei tosin ollut enää kamalasti ja kokonaisuutena ale oli hiukan vaisu kuten Calingsin vaatevalikoima pitkin syksyä muutenkin. Jokin oli sentään entisellään, nimittäin iloinen ja aina luonteva palvelu. Arvosana 6.
Tähän loppuivat Rexin aleen kiintiöidyt varat ja varat yleensäkin. Tästä lähtien kritisoidaan ilmeisesti jotakin aivan muuta kuin vaatteita.
Nyt on luvassa raportti joulualennusmyynneistä. Tällä kertaa Rex ei tosin ole käynyt kauppoja läpi yhtä kattavasti kuin edellisellä alekaudella. Jotakin sanottavaa kuitenkin on.
Rex suuntasi aleen heti sen ensimmäisenä virallisena päivänä 27.12. Esimerkiksi Hennes oli aloittanut alensa jo ennen joulua. Sieltä Rex ja Retu P. hamstrasivat yllättyneinä hyvästä valikoimasta esimerkiksi paidan ja laukun. Molemmat ostokset osoittautuivat erinomaisiksi.
Varsinaisena ale-päivänä noustuaan ylös hiukan ennen kahta, oli Rexin suuntana Keskustorin Jim&Jill, jossa kuului myytävän Cheap Mondayn farkkuja hintaan 35 euroa. Ja tämähän piti paikkansa. Rex suoriutui liikkeestä nopeasti mukanaan 12:nnet farkkunsa. Yleisesti ale oli perinteiseen tapaan reilu ja laaja lähes kaikista merkeistä ja erilaisista vaatteista. Arvosana 8.
Matkalla Spirit Storeen poikkesin Mic Macin myymälässä. Vaatteita on edelleen esillä melko niukanlaisesti ja niiden hinta on sekä laatuun että tyyliin nähden liian korkea. Rex kuitenkin kokeili alemekkoja, jotka eivät istuneet ollenkaan. Tuskin istuvat kenellekään. Muita tuotteita ei sitten juuri ollut alennettukaan. Myyjät katselivat seinille. Alkoi tympiä koko kauppa. Arvosana 2.
Spirit Storen ja Rexin suhde vain paranee ja pahenee vanhetessaan. Ei sellaista käyntiä, etteikö kaupasta jotakin löytyisi. Ja aina voi ihailla huumaavan 20-lukulaisen näköistä myyjätärtä ja tämän upeaa poskipunaa. Spirit Storen ale ei pettänyt tälläkään kertaa. Varsinkin kenkiä oli alennettu reilusti ja kokojakin oli jäljellä runsaasti. Vaatteitakin alessa oli, mutta hienoimmat kappaleet olivat edelleen täysihintaisia. Rexin kesän rakkaus, useasti soviteltu valkoinen mekko, pääsi viimein Rexin vaatekaappiin (tai sängyn päätyyn, kaappiin ei enää mahdu). Mukaan lähtivät yllätyksekkäästi myös mustat kiiltävät kengät. Arvosana 7.
Viimeisenä vuorossa oli Carlings. Carlings oli alentanut odotetut tuotteet. Rexin himoamasta mekosta musta oli jätetty täysihintaiseksi ja vain pallokuosinen oli kokenut alennuksen. Sen sijaan punainen villatakki liikkui nyt sopivassa hintaluokassa ja sellainenhan ostettiin. Kokoja ei tosin ollut enää kamalasti ja kokonaisuutena ale oli hiukan vaisu kuten Calingsin vaatevalikoima pitkin syksyä muutenkin. Jokin oli sentään entisellään, nimittäin iloinen ja aina luonteva palvelu. Arvosana 6.
Tähän loppuivat Rexin aleen kiintiöidyt varat ja varat yleensäkin. Tästä lähtien kritisoidaan ilmeisesti jotakin aivan muuta kuin vaatteita.
Subscribe to:
Comments (Atom)