Tuesday, January 1, 2008

Jouluale

Rakkaat lukijat!
Nyt on luvassa raportti joulualennusmyynneistä. Tällä kertaa Rex ei tosin ole käynyt kauppoja läpi yhtä kattavasti kuin edellisellä alekaudella. Jotakin sanottavaa kuitenkin on.

Rex suuntasi aleen heti sen ensimmäisenä virallisena päivänä 27.12. Esimerkiksi Hennes oli aloittanut alensa jo ennen joulua. Sieltä Rex ja Retu P. hamstrasivat yllättyneinä hyvästä valikoimasta esimerkiksi paidan ja laukun. Molemmat ostokset osoittautuivat erinomaisiksi.

Varsinaisena ale-päivänä noustuaan ylös hiukan ennen kahta, oli Rexin suuntana Keskustorin Jim&Jill, jossa kuului myytävän Cheap Mondayn farkkuja hintaan 35 euroa. Ja tämähän piti paikkansa. Rex suoriutui liikkeestä nopeasti mukanaan 12:nnet farkkunsa. Yleisesti ale oli perinteiseen tapaan reilu ja laaja lähes kaikista merkeistä ja erilaisista vaatteista. Arvosana 8.

Matkalla Spirit Storeen poikkesin Mic Macin myymälässä. Vaatteita on edelleen esillä melko niukanlaisesti ja niiden hinta on sekä laatuun että tyyliin nähden liian korkea. Rex kuitenkin kokeili alemekkoja, jotka eivät istuneet ollenkaan. Tuskin istuvat kenellekään. Muita tuotteita ei sitten juuri ollut alennettukaan. Myyjät katselivat seinille. Alkoi tympiä koko kauppa. Arvosana 2.

Spirit Storen ja Rexin suhde vain paranee ja pahenee vanhetessaan. Ei sellaista käyntiä, etteikö kaupasta jotakin löytyisi. Ja aina voi ihailla huumaavan 20-lukulaisen näköistä myyjätärtä ja tämän upeaa poskipunaa. Spirit Storen ale ei pettänyt tälläkään kertaa. Varsinkin kenkiä oli alennettu reilusti ja kokojakin oli jäljellä runsaasti. Vaatteitakin alessa oli, mutta hienoimmat kappaleet olivat edelleen täysihintaisia. Rexin kesän rakkaus, useasti soviteltu valkoinen mekko, pääsi viimein Rexin vaatekaappiin (tai sängyn päätyyn, kaappiin ei enää mahdu). Mukaan lähtivät yllätyksekkäästi myös mustat kiiltävät kengät. Arvosana 7.

Viimeisenä vuorossa oli Carlings. Carlings oli alentanut odotetut tuotteet. Rexin himoamasta mekosta musta oli jätetty täysihintaiseksi ja vain pallokuosinen oli kokenut alennuksen. Sen sijaan punainen villatakki liikkui nyt sopivassa hintaluokassa ja sellainenhan ostettiin. Kokoja ei tosin ollut enää kamalasti ja kokonaisuutena ale oli hiukan vaisu kuten Calingsin vaatevalikoima pitkin syksyä muutenkin. Jokin oli sentään entisellään, nimittäin iloinen ja aina luonteva palvelu. Arvosana 6.

Tähän loppuivat Rexin aleen kiintiöidyt varat ja varat yleensäkin. Tästä lähtien kritisoidaan ilmeisesti jotakin aivan muuta kuin vaatteita.

1 comment:

Anna.E. said...

Raporttisi luettuani tuli sellainen olo, että jos nyt vielä sieltä jotain löytyisi :) olen samaa mieltä, että hieman vaisu oli ale monissa myymälöissä, mutta olit täysin oikeassa carlingsin palvelun ja spirit storen myyjättären suhteen! Heidän takiaan kaupoissa kannattaa ainakin piipahtaa.