Prinsessapäiväkirjat 2

Mökkeilyn uuvuttama kriitikko käväisi eilen illalla Makuunissa ja viettikin hyllyjen välissä noin 45 minuuttia. Käytyään läpi lähes koko vuokraamon valikoiman, Rex poistui kotiinsa Prinsessapäiväkirjat 2 -dvd:n kera.
Rex katsoi elokuvan ja kaikki ekstrat, mukaan lukien elokuvan kokonaan uudelleen ohjaajan ja Julie Andrewsin kommenttiraidan kanssa. Useasti oli pakko todeta, että elokuva oli aivan käsittämätön kokonaisuus. On vaikea sanoa, kuinka pitkälti se on pohjateoksen ansiota, koska se on (vielä) Rexiltä lukematta.

Ensimmäisessä osassa tavallinen amerikkalaistyttö sai kuulla olevansa prinsessa ja alkoi valmentautua roolia varten. Tässä toisessa yliopistosta valmistunut Mia palaa hallitsemaan kuvitteellista kotimaatansa Genoviaa. Koska hallituksessa kieroillaan, täytyy Mian mennä naimisiin 30 päivän kuluessa pitääkseen asemansa kuningattarena. Paikalle ilmaantuu röyhkeä ja sanavalmis hurmurimies ja nössö aatelinen. Jatko-osassa nähdään myös liuta ykkösosan hahmoja.

Rex katsoi Prinsessapäiväkirjat aikanaan elokuvissa, koska on hartaan ihastunut Julie Andrewsiin. Ensimmäinen ei ollut asenteiltaan ja arvoiltaan näin sekava, tai sitten kriitikko muistaa aivan väärin. Varsinkin kommenttiraidalla ohjaaja Marshall korostaa elokuvan olleen tehty nimenomaan lapsille ja Disney-elokuvana sen arvomaailmasta oltiin hyvin tarkkoja.

Ensimmäinen hämmästyksen kohde oli eurooppalainen feikkivaltio Genovia. Hovin miesten asut ovat keskiaikaisia ja linnan salakäytävien(kyllä) freskot jäljittelevät bysanttilaista tyyliä. Maassa puhutaan lukuisia eurooppalaisia kieliä ja alamaiset käyvät kertomassa huolistaan kuningattarelle tuoden mukanaan erilaisia maaseudun tuotteita. Aivan järjetöntä.

Rexin kulmakarvan sai nousemaan myös se, että yksi prinssikandidaateista oli homo. Aika paljon on tapahtunut Disneylläkin lyhyessä ajassa. Elokuvan perussanoma oli se, että jokainen voi olla prinsessa. Tästä Rex on hiukan eri mieltä. Kaikki eivät voi olla prinsessoja.

Elokuvassa oli valtavasti hahmoja ja paljon hyviä näyttelijöitä. Anne Hathaway piti elokuvaa kasassa luontevasti taitaen lajityypin vaatimukset. Julie Andrews olisi saanut olla edellisen elokuvan tapaan hiukan tiukempi. John Rhys-Davies oli hyvä konna ja etenkin brittiläistä sulhasta näytellyt kukalie teki osansa todella taitavasti. Näyttelijät tekivät ammattitaidolla ja positiivisella perusvireellä elokuvasta edes joten kuten katsottavan.

Mukana oli myös aidosti naurattaneita repliikkejä ja sellaisia pieniä vitsejä tai slapstick-tyylisiä kohelluksia, jotka erottuivat kaikkien kissojen, koirien, jalokivien, kellyclarksoneiden ja itsetuntoselityksen keskeltä. Kommenttiraidasta selvisi, että lähestulkoon jokainen niistä oli ohjaajan oma, käsikirjoitukseen kuulumaton lisä. Että näin.

Prinsessapäiväkirjat 2 näyttää havainnollisesti aikamme kaupallisen lastenelokuvan trendejä ja ideaaleja ja sen sellaisia. Katsokaa se. Bonuksena Julie Andrews laulaa viisi nuottia. Arvosana 2.