Täysin tapojensa vastaisesti Ele suostui lähtemään kavereidensa kanssa katsomaan Sinkkuelämää elokuvan. Kyseistä sarjaa Ele on väsyneenä sohvan nurkassa katsonut muutaman jakson sen enempää saamatta kiksejä elokuvassa esitetyistä labeleista. Luis Vuitton, Prada, Manolo... Mitä näitä nyt on.. Ne edustavat kokonaisuudessaan Elelle massaa tavaroita, joihin luultavasti koskaan ei tule olemaan rahaa. Joten perustan kritiikkini itse elokuvalle. Elokuvana, jossa on näyttelijöitä, juonenkäänteitä ja osuva musiikki.
Ensinnäkään elokuvalla ei ollut tarjottavanaan mitään uutta. Kyseistä sarjaa on tuuteista tupannut jo sen verran monta tuotantokautta, että mitään maailmaa mullistavaahan tässäkään ei ollut. Bileitä, kivoja juomia, korkeita korkoja, seksiä, seksistä puhumista, tunteita ja tunteista puhumista... blaablaablaa.. Ele keksii kyllä paremmankin ajan viettää aikaa, kuin tuijottamalla neljän keski-ikää hipovan korjatun, meikatun ja trimmatun naisen elämää.
Jos jotain on pakko kehua, on se elokuvan hieno musiikki. Asiaan sopiva, juuri oikeanlainen ja mukaansa tempaava musiikki kuljetti Elen mielestä elokuvaa eteenpäin paljon paremmin, kuin ne pikkunasevat kettuilut, joita ystävykset toisilleen pitkin elokuvaa jakelivat.
Kaikenkaikkiaan, kokonaisuudessaan ja täysin rehellisesti sanoen: elokuva sopii joillekin. Se ei sovi Elelle. Ele haukotteli koko leffan. Ainut kohta, jossa oikeasti nauratti oli Samanthan pikku koira, jossa nylkytti milloin mitäkin pehmolelua/tyynyä/mitävaan. En suosittele ihmisille, joita brändit ei kiinnosta tai jotka eivät totaalisesti rakasta Sex and the City sarjaa. Jos elämäsi valo ja suola on seurata Carrien ja kolmen muun tyttösen elämää, niin anna palaa! Suurta nautintoa elokuvasta ei välttämättä irtoa, mutta kyllä sen ennemmin katsoo kuin turpiinsa ottaa.
Arvosana 3, tähtinä *½
Ele toivottaa kaikille hyttysvapaata Juhannusta. Varokaa niiden taikojen kanssa, ettei vaan nyt sattus mitään.
Wednesday, June 18, 2008
Sunday, June 8, 2008
Eläinmuseo
Kolmen vuoden pitkän ja hartaan odotuksen jälkeen Retu suuntasi ystävänsä Simban kanssa Helsingin Luonnontieteellisen museon Eläinmuseoon. Kerrottakoon, että tämä paikka on Retulle erittäin rakas ja ennen museon remonttia Retu kävi siellä useamman kerran vuodessa. Vanha eläinmuseo oli erittäin nostalginen paikka. Eläimiä oli kolmessa kerroksessa lavastettuina luonnollisiin elinympärisöihinsä. Retu ei muista tarkkaan, miten eläimet oli jaoteltu, mutta hän muistelee, että yhdessä kerroksessa olisi ollut maailman eläimiä, yhdessä Suomen eläimiä runsaine hyönteis- ja lintuosastoineen. Ylimmässä kerroksessa oli vaihtuva näyttely ja elämän syntyä kuvaava näyttely. Vanhassa eläinmuseossa Retu piti oikeastaan kaikesta, mutta kaikkein parhaimpina Retu piti kaksipäistä vasikkaa sekä eteisen suurta norsua.
Mitä kokeneelle eläinmuseonkävijälle sitten jäi käteen uudistuneesta museosta? (Vastaus ei ole "pari täytettyä kamelia ja vahtimestari".) Ensin lienee paras mainita uudistukset, jotka museo oli kokenut. Alakertaan oli avattu kaksi erilaista näyttelyä: Luut kertovat ja vaihteleva näyttely: Kirahveja kimnaasissa. Retu ei ole koskaan ollut kovin kiinnostunut luista, mutta Luut kertovat-näyttely oli oikein mielenkiintoinen ja sopivan kokoinen. Apinan luuranko on muuten pelottavan paljon ihmisen luurangon näköinen! (Tässä vaiheessa Retu haluaisi heittää pienen välikommentin äidille, joka esitteli lapselleen sapelihammastiikerin pääkalloa sanoin: "Katos nyt Leo. Siinä on katos dinosauruksen pääkallo. On sillä melkoiset hampaat". Luepas äitihyvä, mitä niissä pienissä lapuissa sanotaan. Ne saattavat antaa osviittaa siitä, mitä vitriinin sisällä on.) Kirahveja kimnaasissa-näyttely esitteli itse museorakennuksen historiaa. Tämäkin osio oli viihdyttävä alkupala. Erityisesti Simbaa ja Retua miellyttivät vanhat täytetyt eläimet ja vanhat suomifilmin pätkät, joissa näkyy eläinmuseo.
Sitten seurasi vierailumme suurin pettymys: Museon toinen kerros on kokonaan kiinni ainakin vuoteen 2009 asti. Sinne rakennetaan Maailman eläimet-näyttelyä. (Edellisen remontin perusteella Retu teki pikaisen johtopäätöksen, että näyttely valmistunee vuoden 2010 puolella.) Sellaisesta ei saa pisteitä. Retu ja Simba olivat hetkellisesti vihaisia, koska tästä ei oltu mainittu missään (ainakaan Retun ja Simban käyttämissä medioissa), vaikka Eläinmuseo on ollut viime aikoina paljon esillä eri medioissa.
Järkytyksestä toivuttuaan kaverukset kapusivat kolmanteen kerrokseen uudistuneeseen Suomen luonto-näyttelyyn, sekä Elämän historia-näyttelyyn. Jälkimmäinen oli pystytetty prameaan saliin, jonka korkeus kohosi remontin myötä huikeaan 11 metriin. Retu oli vaikuttunut. Yleensä Retu ei kuluttanut yläkerrassa montaakymmentä minuuttia. Maailman syntyä kun on Retun mielestä liian vaikea käsittää. Osa näyttelystä meni, tälläkin kertaa, melko nopealla tahdilla, mutta dinosaurusten luurangot saivat Retun innostumaan. Tosin luurangot taisivat olla kopioita, mutta se ei Retun innostusta lannistanut. Suomen luonto-näyttely oli (edelleen) museon parasta antia. Uudistunut versio näyttelystä tuntui keskittyvän enemmän erilaisten elinympäristöjen kuin yksittäisten eläinlajien esittelyyn. Toki esillä oli runsaasti erilaisia lajeja. Lintuosasto oli melko samanlainen kuin ennen remonttia: kaikki linnut oli "ahdettu" osaston perälle. Tämä on Retun mielestä hyvä ratkaisu, koska lintuja voi verrata keskenään. Monen linnun koosta Retu oli vanhana lintukirjan ystävänä hämmästynyt.
Kaikenkaikkiaan Retu ja Simba olivat museoon erittäin tyytyväisiä. Toisen kerroksen näyttely täydentänee uudistuneen museon. Hieman harmitti se, että norsu oli poistettu eteisestä paloturvallisuuden vuoksi ja kaksipäinen vasikkakin oli tainnut kirmata kesälaitumille. Plussaa Retu haluaa antaa ystävällisestä ja huumorintajuisesta lipunmyyjästä, joka sanoi Retulle, että kaikkia eläimiä saa kuvata, paitsi vahtimestareita. Taisi olla vakiovitsi lipunmyyjälle, mutta Retua ja Simbaa se nauratti kovasti.
Retu ei osannut aavistaa mitään
Mitä kokeneelle eläinmuseonkävijälle sitten jäi käteen uudistuneesta museosta? (Vastaus ei ole "pari täytettyä kamelia ja vahtimestari".) Ensin lienee paras mainita uudistukset, jotka museo oli kokenut. Alakertaan oli avattu kaksi erilaista näyttelyä: Luut kertovat ja vaihteleva näyttely: Kirahveja kimnaasissa. Retu ei ole koskaan ollut kovin kiinnostunut luista, mutta Luut kertovat-näyttely oli oikein mielenkiintoinen ja sopivan kokoinen. Apinan luuranko on muuten pelottavan paljon ihmisen luurangon näköinen! (Tässä vaiheessa Retu haluaisi heittää pienen välikommentin äidille, joka esitteli lapselleen sapelihammastiikerin pääkalloa sanoin: "Katos nyt Leo. Siinä on katos dinosauruksen pääkallo. On sillä melkoiset hampaat". Luepas äitihyvä, mitä niissä pienissä lapuissa sanotaan. Ne saattavat antaa osviittaa siitä, mitä vitriinin sisällä on.) Kirahveja kimnaasissa-näyttely esitteli itse museorakennuksen historiaa. Tämäkin osio oli viihdyttävä alkupala. Erityisesti Simbaa ja Retua miellyttivät vanhat täytetyt eläimet ja vanhat suomifilmin pätkät, joissa näkyy eläinmuseo.
Sitten seurasi vierailumme suurin pettymys: Museon toinen kerros on kokonaan kiinni ainakin vuoteen 2009 asti. Sinne rakennetaan Maailman eläimet-näyttelyä. (Edellisen remontin perusteella Retu teki pikaisen johtopäätöksen, että näyttely valmistunee vuoden 2010 puolella.) Sellaisesta ei saa pisteitä. Retu ja Simba olivat hetkellisesti vihaisia, koska tästä ei oltu mainittu missään (ainakaan Retun ja Simban käyttämissä medioissa), vaikka Eläinmuseo on ollut viime aikoina paljon esillä eri medioissa.
Järkytyksestä toivuttuaan kaverukset kapusivat kolmanteen kerrokseen uudistuneeseen Suomen luonto-näyttelyyn, sekä Elämän historia-näyttelyyn. Jälkimmäinen oli pystytetty prameaan saliin, jonka korkeus kohosi remontin myötä huikeaan 11 metriin. Retu oli vaikuttunut. Yleensä Retu ei kuluttanut yläkerrassa montaakymmentä minuuttia. Maailman syntyä kun on Retun mielestä liian vaikea käsittää. Osa näyttelystä meni, tälläkin kertaa, melko nopealla tahdilla, mutta dinosaurusten luurangot saivat Retun innostumaan. Tosin luurangot taisivat olla kopioita, mutta se ei Retun innostusta lannistanut. Suomen luonto-näyttely oli (edelleen) museon parasta antia. Uudistunut versio näyttelystä tuntui keskittyvän enemmän erilaisten elinympäristöjen kuin yksittäisten eläinlajien esittelyyn. Toki esillä oli runsaasti erilaisia lajeja. Lintuosasto oli melko samanlainen kuin ennen remonttia: kaikki linnut oli "ahdettu" osaston perälle. Tämä on Retun mielestä hyvä ratkaisu, koska lintuja voi verrata keskenään. Monen linnun koosta Retu oli vanhana lintukirjan ystävänä hämmästynyt.
Kaikenkaikkiaan Retu ja Simba olivat museoon erittäin tyytyväisiä. Toisen kerroksen näyttely täydentänee uudistuneen museon. Hieman harmitti se, että norsu oli poistettu eteisestä paloturvallisuuden vuoksi ja kaksipäinen vasikkakin oli tainnut kirmata kesälaitumille. Plussaa Retu haluaa antaa ystävällisestä ja huumorintajuisesta lipunmyyjästä, joka sanoi Retulle, että kaikkia eläimiä saa kuvata, paitsi vahtimestareita. Taisi olla vakiovitsi lipunmyyjälle, mutta Retua ja Simbaa se nauratti kovasti.
Retu ei osannut aavistaa mitään
Friday, June 6, 2008
Parkki-Pirkot
Koska konnareista puhuttiin jo, haluan keskittyä myös toiseen unohdettuun, yleisesti ottaen toruttuun ja kaikin puolin arvostuksen puutteesta kärsivään ammattikuntaan eli parkki-pirkkoihin. Jotkut tahot kutsuvat näitä puna-asuisia täti-ihmisiä (yleistys!) myös Lappu-Liisoiksi. Kyseessähän on siis ammattikunta, jonka edustajat tallailevat päivät pitkät säästä riippumatta pitkin kaupunkiemme katuja kirjoittamassa parkkisakkoja tunaroiville parkkeeraajille.
Aiheen tähän kirjoitukseen antoi viime viikolla Hämeenlinnan torin välittömässä läheisyydessä tapahtunut päivänpiristys, jonka seurauksena Parkki-Pirkot nousivat Elen arvoasteikolla runsaasti ylöspäin. Parkki-Pirkko kirjoitti sakkolappua hienon, uudenkarhean ja kiiltävän mersun vieressä, kun auton omistaja asteli paikalle puku päällä.
Mies: Eiköhän me voida unohtaa tuo lappu, ku mä nyt tulin paikalle.
Lappu-Liisa: Ei me kyllä valitettavasti voida, koska toi sun parkkilappus on vanhentunut jo yli tunti sitten.
Mies: Ootteko te ihan perusluonteeltanne kusipäitä, vai kuuluuko se toimenkuvaan?
Lappu-Liisa: Kyllä se taitaa toimenkuvaan kuulua. Jos ootat hetken, niin mä soitan mun pomolle ja kysyn siltä. (Tässä vaiheessa Ele hykerteli pukumiehen naurettavan pöllämystyneelle ilmeelle)
Mies: Mitä jos valitan?
Lappu-Liisa kaivaa kameran, nappaa kuvan auton etulasissa olleesta lapusta ja laittaa kameran takaisin taskuun.
Lappu-Liisa: Senkun valitat, mulla on valokuva, josta näkyy toi lappu ja oikea kellonaika. Että herra on hyvä ja nousee autoon. Mulla on vielä paljon töitä, koska tollaset sunlaiset ihmiset ei kertakaikkiaan tajua näitä parkkeerausohjeita
Mies: Mitä toi nyt tarkotti? Keräätkö jotain kesälomarahastoa näillä rahoilla.
Lappu-Liisa: Joo-o, ja tätä menoa myös joulua Bahamalla.
(Noin se keskustelu suurinpiirtein meni.. Ele ei muista sanatarkasti) Tämän jälkeen pukumies keräsi itsensä, nousi autoon ja kaasutti pois. Parkki-Pirkko jatkoi rauhallista käyskentelyään.
Ele on itse elämässään saanut yhden parkkisakon. Se pänni. Mutta maksoin sen 35 euroa mukisematta ja opin olemaan parkkeeraamatta siihen paikkaan. Lappu-Liisat ovat tämän päivän käytösopettajia sekä myös ehkä yksi terveydelle parhaan työn omaavista työntekijöistä. Ele ei näe mitään vikaa siinä, että saa päivät kävellä keskustaa ympäriinsä ja kirjoitella lappuja. Alkukantaista vihaa tätä ammattiryhmää kohtaan Ele EI YMMÄRRÄ. Ei kukaan vihaa poliiseja niin paljon, kuin Parkki-Pirkkoja. Ja poliisi todennäköisesti kirjoittaa isommat sakot tarpeen tullen, kuin Parkki-Pirkko.
Tottahan on, että tämä kyseinen ammattiryhmä ei suuren yleisön edessä todellakaan ole mitenkään rakastettu tai edes hyväksytty. Mutta hei, jos jokainen pukumies ja teinikuski saisi parkkeerata juuri niinkuin tykkää, niin meillä olisi niin sanotusti piru merrassa.
Joten kolminkertainen huraa! -huuto tälle upealle työläisporukalle. Arvostan teitä! Jaksamisesta, vittuilun kestämisestä, raivostuttavan värisen työasun pitämisestä ja yleisestä asenteesta omaa ammattia kohtaan 9+.
Aiheen tähän kirjoitukseen antoi viime viikolla Hämeenlinnan torin välittömässä läheisyydessä tapahtunut päivänpiristys, jonka seurauksena Parkki-Pirkot nousivat Elen arvoasteikolla runsaasti ylöspäin. Parkki-Pirkko kirjoitti sakkolappua hienon, uudenkarhean ja kiiltävän mersun vieressä, kun auton omistaja asteli paikalle puku päällä.
Mies: Eiköhän me voida unohtaa tuo lappu, ku mä nyt tulin paikalle.
Lappu-Liisa: Ei me kyllä valitettavasti voida, koska toi sun parkkilappus on vanhentunut jo yli tunti sitten.
Mies: Ootteko te ihan perusluonteeltanne kusipäitä, vai kuuluuko se toimenkuvaan?
Lappu-Liisa: Kyllä se taitaa toimenkuvaan kuulua. Jos ootat hetken, niin mä soitan mun pomolle ja kysyn siltä. (Tässä vaiheessa Ele hykerteli pukumiehen naurettavan pöllämystyneelle ilmeelle)
Mies: Mitä jos valitan?
Lappu-Liisa kaivaa kameran, nappaa kuvan auton etulasissa olleesta lapusta ja laittaa kameran takaisin taskuun.
Lappu-Liisa: Senkun valitat, mulla on valokuva, josta näkyy toi lappu ja oikea kellonaika. Että herra on hyvä ja nousee autoon. Mulla on vielä paljon töitä, koska tollaset sunlaiset ihmiset ei kertakaikkiaan tajua näitä parkkeerausohjeita
Mies: Mitä toi nyt tarkotti? Keräätkö jotain kesälomarahastoa näillä rahoilla.
Lappu-Liisa: Joo-o, ja tätä menoa myös joulua Bahamalla.
(Noin se keskustelu suurinpiirtein meni.. Ele ei muista sanatarkasti) Tämän jälkeen pukumies keräsi itsensä, nousi autoon ja kaasutti pois. Parkki-Pirkko jatkoi rauhallista käyskentelyään.
Ele on itse elämässään saanut yhden parkkisakon. Se pänni. Mutta maksoin sen 35 euroa mukisematta ja opin olemaan parkkeeraamatta siihen paikkaan. Lappu-Liisat ovat tämän päivän käytösopettajia sekä myös ehkä yksi terveydelle parhaan työn omaavista työntekijöistä. Ele ei näe mitään vikaa siinä, että saa päivät kävellä keskustaa ympäriinsä ja kirjoitella lappuja. Alkukantaista vihaa tätä ammattiryhmää kohtaan Ele EI YMMÄRRÄ. Ei kukaan vihaa poliiseja niin paljon, kuin Parkki-Pirkkoja. Ja poliisi todennäköisesti kirjoittaa isommat sakot tarpeen tullen, kuin Parkki-Pirkko.
Tottahan on, että tämä kyseinen ammattiryhmä ei suuren yleisön edessä todellakaan ole mitenkään rakastettu tai edes hyväksytty. Mutta hei, jos jokainen pukumies ja teinikuski saisi parkkeerata juuri niinkuin tykkää, niin meillä olisi niin sanotusti piru merrassa.
Joten kolminkertainen huraa! -huuto tälle upealle työläisporukalle. Arvostan teitä! Jaksamisesta, vittuilun kestämisestä, raivostuttavan värisen työasun pitämisestä ja yleisestä asenteesta omaa ammattia kohtaan 9+.
Subscribe to:
Comments (Atom)