Vanhana urheilun vihaajana tunnettu Rex sekosi muutama kesä sitten ja alkoi liikkua. Arvostelussa viikon urheilut!
1. Perjantai: Pulkkailu
Rex suuntasi junttipartioksi nimeämässään kulkueessa kohti Pyynikin mäkiä kolmen aikaan iltapäivällä. Mukana kaksi pulkkaa, liukurit ja Rexin keittämä kaakao (aidosta jauheesta). Lunta oli juuri sen verran, että laskeminen oli mahdollista. Jäätymisen takia mäet olivat myös huomattavan liukkaita. Koska valoisaa aikaa ja aikaa muutenkin oli vähänlaisesti, tyydyttiin Pyynikin rantamäkeen, joka oli Rexin makuun aivan liian nynny. Rex laskikin mäestä lähinnä pulkassa seisten. Ystäviensä snowsurfingiksi ristimä trendikäs laji oli hyvin tehokas urheilumuoto.
Pulkkailu kokonaisuutena keräsi lisäpisteitä kausiluontoisuudesta ja uutuudenviehätyksestä, yhteisöllisyydestä ja ulkoilmapainotteisuudesta. Arvosana 8.
2. Lauantai: Lenkkeily
Lauantaina Rex suuntasi universumin rumimmassa asukokonaisuudessa yliopiston atk-luokan kautta kulkevalle lenkille. Juoksu kulki kohtuullisesti, ja sää oli niin lauha, että hiki alkoi valua Kalevantietä noustessa. Pidemmän päälle juoksentelu autotien vieressä on aika tylsää ja rasittavaa. Rex ehti ajatella sataan kertaan mahdollisia asukokonaisuuksia, syntymäpäivänumeroita ja banaanilastuja, ennen kuin lopulta oli kotona. Arvosana 6.
3. Sunnuntai: Luistelu
Puolilta päivin Rex nousi sängyssään istumaan ja totesi, että ulkona paistoi aurinko. Humanistiystävä odotti alaovella ja yhdessä suunnattiin läheiseen kaukaloon. Tässä vaiheessa Rexillä on oiva tilaisuus käyttää vaikutusvaltaansa nimekkään blogin pitäjänä. Kaukalon yleisöluisteluajat ovat nimittäin varsin surkeat. Luistella saa viikonloppuisin klo 10-14. Seurauksena on, että kaukalo (joka ei todellakaan ole suuri) on tupaten täynnä lapsiperheitä ja ainoa mahdollinen etenemistapa on viheltelyvauhtia yhteen kiertosuuntaan. Haasteena on ainoastaan se, kuinka monta lasta ehtii tuupata kumoon. Miksi keski-ikäiset ulkoilustanauttijat edes änkeävät jäälle? Suurin osa tädeistä seisoo keskellä jutskaamassa toisille äideille, kuinka on upea keli. Pysyisivät katsomossa raybaneissa ja karvakauluksissaan.
Luistelu oli ihan ok, kunnes Rexin kelvollisesti yli 10 vuotta palvelleet susanit hankasivat hillittömän rakon ja Rex onnahteli kotiin. Arvosana itse lajista 5, puitteista 2.
4. Maanantai: kävely ja Jane Fonda
Ennen luentoa reipashenkinen Rex suuntasi kirjastoon ja tunnin kävelylle, jonka aikana piipahdettiin kirjastossakin. Suurin fyysinen haaste olikin kolmen Zoo-kirjan kantaminen ja Metson ovista sisäänpääseminen. Amurissa oli pakko venyttää käsivarsia kiipeilytelineillä. Ala-asteaikoja muistellen (Sakke kato!)Rex intoutui jos jonkinlaisiin temppuihin. Arvosana 4.
Kotona venyttelyn ja hartioiden liikuttelun avuksi kaivettiin vanha kunnon Jane Fonda ja Advanced Workout. Vuoden 1979 laatutuote kestää sukupolvelta toiselle. Nyt kun videota on tahkottu kohta satoja kertoja, ei enää kiinnitä huomiota Janen kanssa jumppavien hiuksiin, asuihin tai silmälaseihin eikä Janen ilmiömäiseen vartaloon, joka taipuu luonnonlakeja uhmaavan kumimaisena asennosta toiseen. Jälleen kuuntelin Janen kannustukset ja ohjeet: "Eight more slow"," Think like milking a tall cow...", "Hope you´re sweating as much as we are!" Ja jälleen olin kuolla laiskiasen kohdalla. Jane ei petä liikkujaa! Arvosana 9.
5. Tiistai: vahva selkä ja litteä vatsa -dvd ja kävely Pispalassa
Poltetun dvd:n valikko ei toimi ja siksipä Rex valitsi suoraan ensimmäisen tarjotun jumpan. Joko taso oli väärä tai jumppaaja huono, mutta varsin BOORING oli tämä kokonaisuus. Arvosana 3.
Kävelyllä oli sairaan liukasta, kostea viima ja sumuisa yleisilme. Vitutti, väsytti ja masensi. Arvosana 1.
6. Keskiviikko: tehokas rasvanpoltto ja pyöräily
Tehokas rasvanpoltto on noussut suorastaan Janen kilpailijaksi, niin usein Rex on nähty tekemässä omia versioitaan sen kuvio-osuuksista. Lähes rytmitajuton jumppaaja on muuttanut mambon telemarkiksi ja kyykkyhypyt amatsoniksi. Rexin omiin valikoimiin kuuluu myös handicapped-niminen liike. Rexin sivujuoksua on haukuttu säälittäväksi ja sivukosketuksia typeriksi. Kateellisten arvostelusta lannistumatta rasvaa poltettiin jälleen innokkaasti. 50 minuuttia on sopiva pituus ja hiki valuu oikeasti. Arvosana 8.
Viikon älykkäin urheiluteko oli pyöräretki Hervantaan jäätynein vaihtein lumisateessa ja sohjossa. Matka kesti ja kesti ja vaatteet kastuivat. Positiiviseksi puoleksi voidaan laskea bussimaksun säästäminen ja extreme-henkisyys. Arvosana 3.
7. Torstai: uimahalli ja jooga
Rex on varsinainen vesipeto. Tai mato vedessä, kuten hän on itse asian ilmaissut. Hän tuntee Tampereen uimahallit kuin omat taskunsa. Konkari suosii Hervannan uimahallia, koska se on yleensä arkipäivisin suhteellisen tyhjä. Hamsterinsa syömässä uimalakissa ja verkoksi haurastuneessa uimapuvussaan (aktiivikäytössä vsta 1994-terveiset Speedolle, uskomaton tuote!) Rex kauhoi jälleen kuin viimeistä päivää. Rutiineihin kuuluu tunti uintia, kierros kroolia ja 25 m sukellus, johon Rex on alkanut suhtautua jo taikauskoisesti. Ensin uinti on yleensä melko perseestä; hengitys ei löydä rytmiä, räkä valuu, lasit huurussa, hiturimummot samalla radalla. Tunnelma ulko-ovella kuitenkin voittaa kaiken. Arvosana 10.
Rex ei ole urheiluluokkaisesta taustastaan huolimatta koskaan harrastanut ohjattua liikuntaa. Siksi viime päivinä on Kummelin lasinpuhaltajan tapaan mietitty, mitä oikein on tullut tehtyä, kun ilmottauduttiin joogakurssille. Jokseenkin epävarmana takarivissä Rex sitten venytti itseään aurinkotervehdykseen ja hengitti aina ulos, kun piti hengittää sisään ja päinvastoin. Tyylipuhtaita ja selvästi vaikuttavan henkistyneitä asentoja ei kuitenkaan tultu korjaamaan, joten ilmeisesti Rex onnistui soluttautumaan joukkoon. Seuraamme kiinnostuksella kurssin etenemistä. Ehkäpä Rexistä kehittyy kevään mittaan todellinen joogi. Arvosana 6.
Thursday, January 31, 2008
Wednesday, January 9, 2008
Uusi vuosi, uudet ohjelmat(?)
Television ystävänä Retu päätyi aloittaa uuden vuoden arvostelemalla vaatimattomasti alkuviikon neljän peruskanavan TV-tarjonnan.
Pemppaslukaaliin ollaan taas kokoonnuttu katsomaan televiissiota. Kaukosäätimen löydyttyä suunnataan telkku.com:n katsomaan ohjelmatarjontaa. MUTTA MITÄ!!?? Eihän täältä tule mitään!
Aloitetaan maanantaista: ykkönen: ei mitään.
Kakkonen: Lastenohjelmia piisaa. Muumit ja Tohtori Koira tulevat kertakaikkiaan liian aikasin. Näillä unilahjoilla ei ole mehdollista herätä ennen kymmentä. Viimeinen katsomisen arvoinen ohjelma (tottakai) on Hetkinen. (ks. edellinen arvosteluni). Ja muuten: Joukkueina viime maanantaina olivat Tommolan toffeet vs. Lakuluokka. JES! On oppi mennyt perille.
Kolmonen:Hiljaista. Maanantaileffa saattaa joskus yllättää. Bridget Jones on nähty. Monesti.
Nelonen: (JEE): Tanssi jos osaat ja TADAA: Huippumalli. Voila!!
Tiistai: Ykkönen: Silmätysten villisian kanssa kuulostaa kerrassaan koomiselta. Ohjelmatiedoissa lukee: Suurriistanmetsästäjä Søren Ervigin tavoitteena on päästä villisian lähelle keinoinaan maastonmukainen naamioituminen ja sikamainen ääntely. (telkku.com) Harmi että missasin! Muuten on taas hiljaista. Ilona Rauhala on jotain järkyttävää. Ilona voisi mennä kouluun. Onahan toveri jo psykologi, mutta hänen neuvot eivät juuri Retun neuvoista eroa. Myöhäisillassa Pemppasta ja Retua ilostutti Prisman Totuus ruoasta-dokumentti. Se vallan innostutti meidät kilpailemaan suolen toiminnasta. (Ensi viikolla selviää voittaja)
Kakkonen: Lastenohjelmissa olisi taas Muumeja ja kieltämättä Suolaa ja Pippuria-ohjelman munalettuvoileivän teko voisi olla katsomisen arvoinen tapahtuma. Lentokenttä on luonnollisesti paras. Mutta ilta-tarjonta: BOOOOORING.
Kolmonen: Päivästä ei löydy kertakaikkiaan mitään katsomisen arvoista. Onneksi Röyhkeän diplomaatin huonouden voi varmistaa ihan kaksi kertaa päivässä, ettei jää asia mietityttämään. Että Miitta-täti tällaiseen sontaan olet lusikkasi työntänytkin!
Nelonen: Hmm.. Nigella ja Dr. Phil menee paremman puutteessa. Naapurikämppä kuntoon aiheutti hieman hämmennystä. A) Miksi joku haluaisi NAAPURINSA uudistavan kotinsa B) Miksi joku haluaisi stailata naapurinsa kodin?? Pemppanen ja Retu eivät tajua. No, jälleen Tanssi jos osaat viihdyttää sopivassa määrin. Hurja remontti oli mielestäni maailman parasta TV-viihdettä Walesissa asuessani, mutta enää en oikein jaksa. Mutta sitä on hauska katsoa sen periamerikkalaisen tyylinsä takia: "Onneton" perhe milloin mistä päin Amerikkaa milloin minkälaisilla ongelmilla varustettuna saa uuden talon, jossa rehellisesti sanoen kukaan ei haluaisi asua. Sekä remontoijat, että asukit itkevät ja Oh my Godittelevat tasaisin väliajoin. God bless America. Kasvain keskellä kasvojakin katsottiin. Eipä se ihmeitä tarjonnut. Kasvaimen keskellä kasvoja. Ja sen poiston.
Vielä keskiviikko imussa mukaan arvosteluun (eli tämä päivä): Ykkönen: Joo. Taas olisi aamulla Ilonaa tarjolla, jos vaikka eilen missasin. Ei kiitos. Luontohetken Uhanalainen Unikeko vaikuttaa mielenkiintoiselta: Japanissa asustavan unikekoihin kuuluvan jyrsijän on tankattava syksyllä runsaasti ravintoa, jotta se selviäisi hengissä pitkän talviunensa yli. Harmi etten tätäkään nähnyt. Myös Avaran luonnon Namibian karvakoira-dokumentti on varmasti katsomisen arvoinen. Muuten: Blää.
Kakkonen: Ja aamussa olisi taas Muumit, Luppakorva ja Hetkinen. Mutta vielä nukuttaa. Tiinan keittiössä on upea ja ihana ja paras. Lähetysaika ei niinkään. Kohtauspaikka: Luokkakuva on joskus hyvä. Se ei kuitenkaan tällä kertaa ylittänyt Retun rimaa. Muuten tarjonta ei liiemmin miellytä Retua.
Kolmonen: Diplomaattia kahteen kertaan. Oksennan ja vaihdan kanavaa. (Mutta Myytinmurtajiin palaan takaisin. KOHTA ALKAA UUDET JAKSOT!!!)
Nelonen: Nigella ihan jees. Meille tuli vauva kuulostaa hassunturhanhauskalta realityltä. Sekin jäi väliin, vaikka tuli oikein kahteen kertaan. Tanssi jos osaat ja, niin, ei muuta.
Eli: Iltauudistusta kaivataan kaikkiin kanaviin. Nelonen taitaa olla eniten sopivaa ohjelmaa tarjoava kanava. Mitäs se Kolmonen meinaa? Ainakin se Diplomaatti pitäisi heivata.. juuri sinne. Jotain kivaa kaivataan Pemppaslukaaliin! Herätkää! Tyydymme iltaisin laulamaan karaokea. Ja odottamaan kilpailun tuloksia.

Tuesday, January 1, 2008
Jouluale
Rakkaat lukijat!
Nyt on luvassa raportti joulualennusmyynneistä. Tällä kertaa Rex ei tosin ole käynyt kauppoja läpi yhtä kattavasti kuin edellisellä alekaudella. Jotakin sanottavaa kuitenkin on.
Rex suuntasi aleen heti sen ensimmäisenä virallisena päivänä 27.12. Esimerkiksi Hennes oli aloittanut alensa jo ennen joulua. Sieltä Rex ja Retu P. hamstrasivat yllättyneinä hyvästä valikoimasta esimerkiksi paidan ja laukun. Molemmat ostokset osoittautuivat erinomaisiksi.
Varsinaisena ale-päivänä noustuaan ylös hiukan ennen kahta, oli Rexin suuntana Keskustorin Jim&Jill, jossa kuului myytävän Cheap Mondayn farkkuja hintaan 35 euroa. Ja tämähän piti paikkansa. Rex suoriutui liikkeestä nopeasti mukanaan 12:nnet farkkunsa. Yleisesti ale oli perinteiseen tapaan reilu ja laaja lähes kaikista merkeistä ja erilaisista vaatteista. Arvosana 8.
Matkalla Spirit Storeen poikkesin Mic Macin myymälässä. Vaatteita on edelleen esillä melko niukanlaisesti ja niiden hinta on sekä laatuun että tyyliin nähden liian korkea. Rex kuitenkin kokeili alemekkoja, jotka eivät istuneet ollenkaan. Tuskin istuvat kenellekään. Muita tuotteita ei sitten juuri ollut alennettukaan. Myyjät katselivat seinille. Alkoi tympiä koko kauppa. Arvosana 2.
Spirit Storen ja Rexin suhde vain paranee ja pahenee vanhetessaan. Ei sellaista käyntiä, etteikö kaupasta jotakin löytyisi. Ja aina voi ihailla huumaavan 20-lukulaisen näköistä myyjätärtä ja tämän upeaa poskipunaa. Spirit Storen ale ei pettänyt tälläkään kertaa. Varsinkin kenkiä oli alennettu reilusti ja kokojakin oli jäljellä runsaasti. Vaatteitakin alessa oli, mutta hienoimmat kappaleet olivat edelleen täysihintaisia. Rexin kesän rakkaus, useasti soviteltu valkoinen mekko, pääsi viimein Rexin vaatekaappiin (tai sängyn päätyyn, kaappiin ei enää mahdu). Mukaan lähtivät yllätyksekkäästi myös mustat kiiltävät kengät. Arvosana 7.
Viimeisenä vuorossa oli Carlings. Carlings oli alentanut odotetut tuotteet. Rexin himoamasta mekosta musta oli jätetty täysihintaiseksi ja vain pallokuosinen oli kokenut alennuksen. Sen sijaan punainen villatakki liikkui nyt sopivassa hintaluokassa ja sellainenhan ostettiin. Kokoja ei tosin ollut enää kamalasti ja kokonaisuutena ale oli hiukan vaisu kuten Calingsin vaatevalikoima pitkin syksyä muutenkin. Jokin oli sentään entisellään, nimittäin iloinen ja aina luonteva palvelu. Arvosana 6.
Tähän loppuivat Rexin aleen kiintiöidyt varat ja varat yleensäkin. Tästä lähtien kritisoidaan ilmeisesti jotakin aivan muuta kuin vaatteita.

Subscribe to:
Comments (Atom)