Monday, April 23, 2007

The Ark, Hki Tavastia ti 17.4.07

Minä, Rex ja AMi oltiin viime viikon tiistaina Tsadissa käymässä. Parkkitalokokeilujen ja kohtalaisen böndismaineen saavutettuamme suuntasimme kohti legendaariseksi kutsuttua Tavastiaa. Jonossa sukupuolijakauma oli melkolailla 95 - 5 % naisten voitoksi. Hmmm... Hevi-Arin sanoin "ruotsalainen homopoppi" ei taida oikein iskeä suomalaisiin miehiin. Päästiin sisälle ja parin tunnin odottelun jälkeen nämä glitteripäälysteiset, meikatut, laihat ja lahjakkaat nuoret herrat saapuivat lavalle. Musiikki tuli oikein mukavasti ns. paskoista soundeista ei tietoakaan! Ainut korvia huumaava ääni oli jatkuva (!) kirkuminen ja kiljuminen. Selvinpäin (kuski) semmoinen hurmio ei oikein auennut... Hyviä biisejä tuli useita. Esimerkiksi ikihitit "It takes a fool to remain sane" ja "One of us is gonna die young" saivat Tavan hyppimään kohtalaisen korkealle. Joitakin kappaleita jäimme kaipaamaan... Esimerkiksi "Virgin like you" tai "Disease" olisivat oikeinkin kivasti piristäneet testiryhmän iltaa. Hyvä näinkin! Meiningistä, hienosta vaatteiden vaihdosta, kivoista soundeista, ihanista valoista ja iloisuudesta arvosana 9. Parhaimpia keikkakokemuksia pitkään aikaan...

Sunday, April 22, 2007

Jussi Jurkka

Koska tätä ei voi lisätä Rexin parhaillaan kirjoittamaan tieteelliseen tutkimukseen edes alaviitteeseen, esitän asiani kriitikoissa. Tänään katsoessani Silja- nuorena nukkunutta sain yhä suuremman varmuuden siitä, että Jussi Jurkka olisi oikea mies minulle. Vaikka Jussilla ei ole pillejä, riittää, kun hän ilmestyy kuvaruutuun ja Rex on yhtä myyty kuin 60-luvun mummot nähdessään Heikki Kahilan.

Jussilla ei ole edes kivoja rooleja, vaan kaikki ovat jotenkin kireitä. Punaisen viivan agitaattori on liian tosissaan ja Armas on kavala, Tuntemattoman Lammio tiukkis, Verta käsissämme-Viktor liian traumatisoitunut(mitä sitten, jos on sotavankeudessa Venäjällä ja ajaa sitten vahingossa lapsen yli) ja Bruno aina kännissä. Jopa Parempi myöhään-aikojen harmaan kelmeä 80-vuotiaan näköinen, todellisuudessa n.55-vuotias Jurkka saa Rexin sydämen vapisemaan.

Oikeastaan on vaikeaa määritellä, mikä Jussissa on niin ihanaa. Yhtenä syynä ovat takuulla ne morbidit kyvyt, joista Rex muistaa 11-vuotiaana lukeneensa Peter von Baghilta. Ainakin velipoika Sakari Jurkka on Jussiin verrattuna ihan pelle. Ei ollenkaan morbideja kykyjä.

Olen aina ollut murtunut Jussin puolesta. Radiossa joku luonnehti, että vaimo Maikki Länsiö tuhosi Jussi Jurkan. Rex ei olisi tuhonnut, vaan ollut paras vaimo, jonka Jussi olisi voinut kuvitella.

Jussi Jurkka, ainoa lajissaan. Väärällä vuosikymmenellä syntymisestä 1 piste miinusta. Arvosana 9.

Sunday, April 15, 2007

Rollinis (omena)



"More fun, more fitness", lupaa Vitakraftin valmistaman Rollinis-täydennysravintopallon slogan. Tuote on erilaisista hedelmä- ja vihannespuristeista muotoiltu pallo, joka on tarkoitettu hamstereille. Rollinisissa on myslimäinen ja yllättävän makea tuoksu. Sen makukin muistuttaa täysjyvävalmisteita, joissa hedelmäpalat erottuvat kirpeinä. Rollinis on myös selvästi hyväksi hampaille, koska osa puristeista on lähes kivikovia. Tuotteen ulkoasu on kutsuva ja jopa raikas. Kuva lippalakkipäisen teinin päässä tasapainoilevasta hamsterista on tosin melko luotaantyöntävä ja Rollinisia hakulla rikkovat piirretyt kani ja marsu omituinen lisäys. Rexin koe-eläin tuntuu arvostavan tuotetta myös. Arvosana 7.

Kuvassa tyytyväinen testaaja ja Rollinis

Friday, April 13, 2007

Niksi-Hämeensanomat...

Pääsiäisen aikoihin kotopuolessa luin Hämeensanomista tekstin, jossa lueteltiin useita hyvinkin innovatiivisia uusiokäyttötapoja pääsiäismunien yllätysrasioille. Eli siis niille pienille (yleensä keltaisille) pikkumunille, joita pääsiäisen jälkeen löytyy jokaisesta mahdollisesta kiposta ja nurkasta. Tässä siis seuraavaa pääsiäistä varten lista mahdollisista käyttötarkoituksista: työpöydän pikkusälän säilytyskuppi, nukke (muovailuvahasta kädet ja jalat, vähän siis kuten Paavo!), aarrearkkuleikin aarreumpio, superlonilla täytettynä maalaussapluuna, piilolasikotelo, kukka-asetelmakoriste, rairuohorasia, lääkkeiden annosrasia, vappusilmät, vappunenä, verhot (!?! siis kait sellaset hippie-tyyliset roikkuvat...), kellukkeet (en taida ihaa muutamalla rasialla kellua minäkään..), roikkuva koriste, äänetön tuulikello, salmonellanäyteastia, seurapeli, pullonpyörityksen pullokorvike, lottopallo, teesihti (rei'itettynä), päivittäisen raha-annoksen eli budjettisäädin, joulukalenteri, sukkahousuihin tungettuna uimaliivi, vara-alushousujen kuljetin, koho tai tosi pienen bikiniyläosan.... VIVA LA LISTAT!!! Hämeensanomien toimituksen pääsiäisvitsikkyydelle arvosana 8

Wednesday, April 11, 2007

Hymiömanifesti

Rakkaat lukijat. Tämä ei ole arvostelu. Tämä on manifesti, jonka tarkoitus on eliminoida hymiöt tästä maailmankaikkeudesta. Hymiöt ilmestyivät elämääni salakavalasti joskus 90-luvun lopussa. En edelleenkään osaa edes lukea niitä kaikkia. Minulla on varmaankin jonkinlainen hymiölukihäiriö.
Keskeisintä hymiövastenmielisyydessäni on hymiöiden täydellinen turhuus. Ne liittyvät nykyiseen kaikki on kivoja ja ketään ei loukata-meininkiin. Hymiöt ovat laskelmointia ja ilmaisun köyhyyttä. Nytpäs minun täytyy hiukan keventää tätä sanomaani, ettei toinen vain luule, että olen aivan tosissani tässä pienessä piikittelevässä kommentissani. Ja hymiö.
Ainoa hymiö, josta pidän, on itseään päähän ampuva hymiö. Tällainen hymiö on jo antihymiö, kommentti hymiölle yleensä.
Lopettakaa hymiöiden käyttö, kun vielä voitte. Jos olisin presidentti tai terroristiainesta, kieltäisin hymiöt lailla tai kemiallisella aseella.
:)

Monday, April 9, 2007

Patja-arvostelu

Hobby Hallista muutamia vuosia takaperin tilattu kolmeen osaan taittuva patja on toiminut makuualustanani pari viime yötä. Normitilassa tuolilta näyttävä "patja" ei mitenkään rohkaise maittaviin ja virkistäviin uniin. Patjan epämukavuuden takia unissani viime yönä pyörivät Dracula, Einstein, Bruce Willis ja ala-asteen opettaja Laila Salminen. Hei Freud, tulkitse siitä! Arvosana 2. Molemmat pisteet humoristisista, joskin hämäristä, unista. Onneksi auktoriteetti ja ihanuus purevat. Viime yönä n. klo 4.08 sain suostuteltua serkun (14v) vaihtamaan paikkaa kanssani. Tämän jälkeen makuualustana toimi suorastaan mukava tuplajousitettu patja. Lisäpisteitä upeista Pokemon-lakanoista! Arvosana 9.

Sunday, April 8, 2007

Eilinen ratsia

Rex sai eilen Rautakirjasta väärän dvd-levyn. Sitä palauttamaan kiiruhtaessaan Rex joutui elämänsä ensimmäiseen ratsiaan! Ensin Rex tai vieressä istunut siskonsa eivät tajunneet, että kyseessä on ratsia. "Mikä täällä nyt on? Pitääks mun nyt pysähtyä?" Yrittäessämme avata ikkunaa, avasimme ensin kaikki muut paitsi kuljettajan. Tarjosimme kytille ensimmäistä löytynyttä paperia ja... tsädäm, se oli rekisteriote! Puhallusta pyydettäessä Rex ajatteli kauhulla aiemmin nauttimaansa kolmea lasia viiniä ja likööriä. (Rex koetti muistella Askon yrityksiä hämätä alkometriä, kunnes muisti, että kamarille silloinkin päädyttiin...) Pääsimme kuitenkin lähtemään ja avasimme taas kaikki ikkunat varmuuden vuoksi.
Rexin käytös lähenteli hermostunutta hepulia, mutta mistään ei tullut sakkoja, kun ajokorttikin oli. Ratsian arvosana 6.

Ele Zalama ja laivan hurjat hurrit!

Tällä päivämäärällä minä, Ele Zalama, liityn tähän kunnianarvoisaan kriitikoiden blogiin. Seuraavassa lyhyt, hämärän valtaama ja varmasti sekava arvostelu Viking Line Isabellan pitkäperjantaista lankalauantaihin kestäneestä risteilystä. Jälleen täytyy todeta, että seura tekee matkan. Ryhmämme dynamiikka alkoi vauhdittaa meidän ja muiden matkaa jo Hämeenlinnan linja-autoasemalla ja naurulihasten särystä päätellen jatkui suhteettoman pitkään. Jotenkin allekirjoittaneen vanhemmat myös löysivät Turusta homobaarin. "Mut hei, siel on häppärit. Mennään sinne!" Outo paikka... Ja nimeltään muuten Paviaani. Ja laivalla ihmetystä aiheuttivat hurrit, nuo ihanat länsinaapurimme... Voi voi.. Monet ovat kuulleet Zalaman zekavaa zelitystä muutaman oluen jälkeen. Silloin taittuu ruotsi, saksa, venäjä ja vaikka kiina, jos tarvetta löytyy. Puhumattakaan muista, tutkijoille vielä tuntemattomista kielistä. Silti tai juuri siksi MINUA kutsuttiin taitavaksi ruotsinkielen puhujaksi. Niin ja oikein hyväksi tanssijaksi! Watch out Marco, Ele is about to arrive! Omien viihdyttäjälahjojeni, mukavan baarihenkilökunnan, ihanan ihanan meriaamupalan ja pääsiäislounasbuffetin takia arvosana voisi olla 5. Mutta DAMN, kuinka paljon maksaa tasainen kyyti?!?!?! Niin ja se, että ruotsalaisilta kiellettäisiin pääsy siihen laivaan!?!? Siis rasistihan minä en ole, mutta välillä tunnen pieniä määriä kansalaisylpeyttä, jonka voi olettaakin purkautuvan epämiellyttävällä tavalla. Kokonaisarvosana 3.

Saturday, April 7, 2007

Munakimara

Tehtiin erään kriitikkoystäväni kanssa suklaamunatesti. Koska Citymarketiin meni päälle 60€ rahaa (muuhun kuin suklaamuniin), testiimme päätyi 4 munaa: röllimuna, jättiröllimuna (tai joku king size), Kinder ja Mignon. Ensin maistettiin Mignonia. Jos Fazerin Karl on ko. munan saksasta asti, yli 100 vuotta sitten tuonut, voisi munalta odottaa vähän enemmän. Ylimakea ja liian suuri koko. Huh huh ja yäk.
Seuraavana vuorossa oli normi-Rölli. Sekin oli aika makea ja halpis-munaksi (tai siksi me sen mielsimme) melko kallis, 60 snt. Plussaa valko- ja normisuklaasekotus. Koko olisi voinut olla vähän isompi. Joka tapauksessa parempi kuin edeltäjänsä. Ehkä vähän turhan lähellä Kinderiä.
Jättirölli erosi pienemmästään siinä, että valkosuklaa oli jätetty pois. Mikähän idea siinäkin oli? Melko makeaa suklaata, mutta parempaa kuin Mignon, joka on makeampaa kuin sokeri, hunaja ja siirappi yhteensä.
Viimeisenä vanha suosikki, Kinder. Vaikka Kinderiin on lisätty turhia nettikoodeja ja yllätyksetkin ovat melko huonoja, itse suklaa on parasta ja koko muna testimme voittaja. Kinderistä on vaan mennyt vähän hohto kun samaista suklaata saa helpommin kaikissa muissa kuin muna-muodossa. Ehdotankin, että Kinderpatukat ja pussit hävitetään maapallolta, ihan vaan noin periaatteen vuoksi.
Sitten vielä yllätyksistä.. Kriitikkoystäväni piti alussa palopuheen, kuinka kaikista munista tulee aina vain autoja. Itse en ollut ollenkaan samoilla linjoilla. Saimme 2 autoa, rölli-figurin ja hyrrän. Mikään ei lämmittänyt kriittistä mieltäni. Autoissa oli liian vähän osia, eikä tarroja ollenkaan. (Tavallaan tämä on myös plussa, koska liimasin tarrat pienenä AINA vääriin paikkoihin ja usein myös väärin päin.) Myönnettäköön, että hyrrä hämmästytti hetken, koska se kääntyi ylösalaisin ja pyöri yhä. Kyllä siitäkin hohto hävisi melko nopeasti.
Seuraavaa pääsiäistä odotellessa..
- Retu P. -

Friday, April 6, 2007

Hetken kuluttua siitä on jäljellä vain vatkulia...


Rex lukaisi junamatkalla sarjakuvan 4 ässää ja pyhä lehmä. Tämä Francoisin ja Georgesin(keitä lienevät) sarjakuva on julkaistu alunperin vuonna 1964. 4 ässää ovat seikkailevat varhaisnuoret Mekano, Diana, Pihvi ja Rilli. Mekano keksii ja tappelee, Pihvi syö, Rilli lukee ja Diana on nainen. Asetelma on haettu Enid Blytonilta, sarjakuvan tyyli suoraan Hergéltä. Loogisesti ontuvassa tarinassa liikutaan ympäri Ranskaa etsimässä 4 ässän sedältä kaapattua lehmää, jota intialainen hallitsija ja tämän vastustajat havittelevat. Turbaanipäiset tollot hindut on kuvattu ajallensa tyypillisesti.
Sarjakuva on kokonaisuutena aika karmea ja kökkö. Rex kuitenkin tuntee mieltymystä näihin 60-luvun tekeleisiin, jotka muistuttavat (tällä kertaa myös tasoltaan) Rexin omia sarjakuva- ja salapoliisihaaveita... Sarjan seuraava osa kuuluu olevan 4 ässää ja lumihirviö. Sen on pakko olla vielä parempi. Arvosana 3.
Huomauttaisin vielä, että sivulla 36 vierailee itse Tintti.

Thursday, April 5, 2007

Kurpista-inkiväärikeitto, naanleipä dipillä ja Magnum Colombia aroma

Moikkamoi,

aluksi haluaisin vähän kehaista itseäni ja Rexiä: teimme tänään loistosapuskaa.
Menuun kuului kurpitsa-inkiväärikeitto ja naan-leipää eri dipeillä. Tulen varmastikkin julkaisemaan tällä blogilla paljonkin erilaisia reseptejä ja ruoka-arvioita (viiniarvioiden lisäksi), onhan ruoka suuri intohimoni (ja tapa tapa pysyä hengissä).

Kurpitsa-inkiväärikeitto:

1 kesäkurpitsa
4 perunaa
1 paprika
1,5 dl maustamatonta jugurttia
n.7dl kasvislientä
2 omenaa
3 sipulia, 3 valkosipulin kynttä (omenat ja sipulit kuullotetaan ennen keittämistä)
n. 2 rkl sweet chili kastiketta
3 rkl kurpitsahilloa
inkivääriä, suolaa, pippuria,currya
keitä ja soseuta.
Tuli excellenttiä. 9 arvoinen keitto.

Naan-leipä:
1,5 dl maustamatonta jugurttia
1 dl vettä
2 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 tl sokeria
n. 4 dl vehnäjauhoja (joista osa vasta leipien muotoiluvaiheessa)
Tee taikina ja anna kohota puoli tuntia. Tee ohuita leipäsiä ja voitele rasvalla ja vedellä. Paista 225 asteessa noin 15 min.
Hyviä tuli, vaikka tiedettiin naan-leipien vaikeus. 7 arvoinen suoritus silti.
Dippi vei kielen mennessään...siitä seuraavaksi.

Omenadippi:

Omenahilloa
etikkaa
inkivääriä
sweet chili kastiketta
kanelia
rusinoita
valkosipulin kynsi
Namnam. 10.

ja sitten suosikkiini eli jäääääätelöön...olen suuri jäätelöherkkuperse. Jäätelö on jumalten herkku.

Magnum Colombia aroma, siinä on siis maitosuklaakuorrute, kahvikastiketta,vaniljajädee ja x aineosia. Hyvää, mutta ei aiheuta riippuvuutta kuten Classic minttusuklaa ja valkosuklaa-mustikka (puhumattakaan suurta riippuvuutta aiheuttavasta Carte dor Mascarponesta). 5.

Pitää vielä todeta, että nyt kun olen koittanut tämän kesän uutuus jäätelömakuja Classicin korvapuustijäde saa arvosanan 8 ja Classicin juustokakku 4 (ei maistunut yhtään juustokakulle, tosin syynä voi olla flunssan karkoittama makuaisti). Tulee hyvä kevätprojekti koittaa kaikkia uutuusmakuja ennen kesän helteiden alkamista. Tietää sitten kuumana kesäpäivänä ainakin minkä jäden ottaa, eikä tule pettymyksiä. Kesän jäätelönautintojen maksimoimisprojekti siis.

exodus. Jesselläkin on käytössään uusinta tekniikkaa.

Sää, Omenapiirakka Classic ja Jessen kaatokäsi

Tervehdys arvon lukijat, tässä Rex Raukola. Arvioin pikaisesti muutaman viime päivien kokemuksen. Aloitan jo mainitusta tämän päivän säästä.

Harmillisesti pääsin vuoteestani ylös vasta, kun blogitoveri Jesse M.:n raportoima raekuuro oli ohi. Keskustaan suuntautuneen kävelyni pohjalta voin kuitenkin todeta, että sää oli poikkeuksellinen. Tuuli oli huomattavan voimakas. Lämpömittarimme oli rikkoutunut parvekkeelle. (Jätin sen niille sijoilleen.) Lämpötila yleensä vuodenaikaan nähden odotettava, perinteinen kevätsää. Baariin menoa ajatellen illan sää ei ole paras mahdollinen. Harva kampaus tulee kestämään tätä tuulta ja vedet tulevat silmistä ja meikitkin menee. Sään arvosana 6. Poikkeuksellisen kovasta tuulesta sinänsä plussaa, että Rex pitää erikoisoloista.

Classic Omenapiirakka
Classicin uutuusjäätelö, jonka maku on kaikin puolin kelvollinen, muttei erityisen koukuttava tai mieleenjäävä. Sisällön selostuksessa mainittuja omenanpaloja oli Rexin testaamassa kappaleessa tasan yksi. Maku silti aidon omenapiirakkamainen. Classicille yleensä kiitosta erityisen hyvästä suklaakuorrutuksesta, joka kuuluu olevan fazeria. 6

Jesse M.:n kaatokäsi

Rohkea, omatoiminen, jopa dramaattinen. Ei nuuka. Arviointikyky ei välttämättä paras mahdollinen. Kaataa usein, paljon ja kaikkea. Suosii erityisesti punaviinejä, mutta tarpeen tullen muutakin. Mottona " lasi täyteen ja vähän ylikin". Tämä kaatokäsi ei jätä kylmäksi. 7

Jesse liittyi seuraan

Jesse M. on liittynyt Kriitikoiden blogiin tällä päiväyksellä.
Tänään on ollut niin hirveästi uusia kokemuksia, etten oikein tiedä mistä alkaisin arvostelun. Säät jätän Rexille, koska se on niiden kirjoittamisesta niin innoissaan (vaikkakin allekirjoittanut teki tänään mielenkiintoisimman säähavainnon).

Ihan alkuun pitää kuitenkin infota teitä rakkaat lukijat, että arvosteluasteikkona tällä blogilla käytämme skaalaa 1-10.
1= Silkkaa silavaa
2= Ja vähän lihaa seassakin
jne...
10= Mascarpone (eli todella loistokamaa).

Aloitetaan sitten arvostelu...tänään käydessäni tiukkaa kamppailua itseni kanssa (otanko uuden punkun vai jonkun vanhan tutun) Hervannan alkossa päädyin uuteen tuttavuuteen: Frontera, Conchay Toro Cabernet Sauvignon. Chilestä kotoisin oleva punkku. Ei ollut kallis, 6 euron hujakoilla. Ja hyvää on! Kyllä on 8 arvoinen punkku. Vähintään. Mutta hirveenä yllätyksenä tämä ei tule, koska pidän Chileläisistä punaviineistä, ja erityisesti Cabernet Sauvignon rypäleestä tehdyistä. Siitä lähteekin 2 pistettä pois, koska viinin hyvyys ei juuri yllättänyt. Ei siis mikään viimeisen ehtoollisen nautinto vaikka hyvää onkin.
Jep, ja mustakaa juoda kyseinen vinetto oikeista laseista! Iittalan senta ja essence mallistot ovat varsin käypäisiä.

ILTAA

Ja näin Kriitikoiden blogi sai alkunsa. Kriitikot ovat täällä antamassa tuomionsa kaikesta mikä mieleen nyt sattuu milloinkin tulemaan.